Elokuvasäätiö perii satojen tuhansien eurojen tuotantotuen takaisin Suomen kalleimman elokuvan tuotantoyhtiöltä.
Säätiön mukaan syynä on se, ettei Kuningas Nalin tarina -animaation tuotanto ole edennyt sovitussa aikataulussa. Säätiö kiistää, että elokuvan tuottajaan kohdistuvat raskaat talousrikosepäilyt olisivat vaikuttaneet takaisinperintään.
Kuningas Nalin tarina –tietokoneanimaation budjetiksi oli ilmoitettu alun alkaen lähes yhdeksän miljoonaa euroa. Elokuvan tuottajan, liikemies Pekka Pirttiniemen elokuvayhtiö Osmo Production Oy oli saanut hankkeelle Elokuvasäätiön maksimituen.
– Kokonaistuki on ollut 800 000 euroa, josta tuotantoyhtiö on selvittänyt 100 000 euron kehittämistukiosuuden. Jäljelle jäävästä 700 000 eurosta 610 000 euroa on ehditty maksaa ja sitä 610 000 euroa peritään nyt takaisin, kertoo Elokuvasäätiön tuotanto- ja kehitysjohtaja Petri Rossi MTV Uutisille.
Perintää hoitaa perintätoimisto. Pirttiniemi kuuluu pääepäiltyihin keskusrikospoliisin tutkimassa Suomen suurimmassa taiderikosjutussa. MTV:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi rikosepäilyistä viime marraskuussa. Rossin mukaan rikosepäilyt eivät ole vaikuttaneet perintäpäätökseen.
– Eivät ole, Rossi toteaa.
Tuotanto vuosia myöhässä
Pekka Pirttiniemi on vuosikausia tehnyt julkisuudelta piilossa intialaiseen hindueepokseen perustuvaa animaatiosatua prinssistä ja prinsessasta. Jossain vaiheessa Kuningas Nalin tarinan budjetiksi ilmoitettiin jo yli 11 miljoonaa euroa.
Pirttiniemi on kertonut tuotantoa olevan muun muassa Intiassa, Serbiassa ja Liettuassa. Pirttiniemi oli ilmoittanut Elokuvasäätiöille myös, että tuotantoon liittyen olisi solmittu yhteistyösopimus Malesiaan. Elokuvasäätiö oli pyytänyt Pirttiniemeltä lisäselvityksiä jatkuvasti lykkääntyneen Kuningas Nalin tarinan tuotannosta ja aikatauluista. Säätiön mitta täyttyi, kun elokuva oli kaksi vuotta myöhässä.
– Jos tuotantoyhtiö ei saa elokuvaa valmiiksi tai tuotantoaikataulu venyy kohtuuttomasti eikä tyydyttäviä selvityksiä saada, valtionavustuslain mukaan meidän tulee periä tuki takaisin, Rossi sanoo.
Elokuvasäätiö myöntää tuotantotukea vuosittain noin 18 miljoonaa euroa. Takaisinperinnät ovat harvinaisia ja yleensä niihin joudutaan konkurssien yhteydessä. Rossin mukaan Elokuvasäätiön valvonta toimii.
– Tämäkin, ennen kuin kaikki tuki on maksettu, jäi valvonnassa kiinni. Kyllä pidän sitä meidän valvontaa hyvänä”, Rossi sanoo,
Takasinperinnästä kertoi ensimmäisenä elokuvauutiset.fi.
Pirttiniemeen kohdistuvat raskaat talousrikosepäilyt ovat edelleen poliisitutkinnassa. KRP epäilee, että merkittävä osa taidehuijausvyyhdin miljoonien rikoshyödystä on päätynyt Pirttiniemelle tai hänen edustamilleen yhtiöille.
MTV Uutiset ei tavoittanut Pirttiniemeä kommentoimaan elokuvahanketta ja tuotantotuen takaisinperintää. Kaikki rikosepäilyt Pirttiniemi on kiistänyt.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.