Puustokuolleisuutta aiheuttavan kirjanpainajan aiheuttamat tuhot kolminkertaistuivat viime vuonna aiemmista vuosista, ilmenee tuoreesta Metsätuhot vuonna 2023 -raportista.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuottaman raportin mukaan kuusia tuhoavan kirjanpainaja-hyönteisen aiheuttamien puustotuhojen pinta-alat kasvoivat viime vuonna yli 64 000 hehtaariin aiempien vuosien noin 20 000 hehtaarista.
Kaarnakuoriaisiin kuuluva puoli senttimetriä pitkä hyönteinen voi suurissa laumoissa saada aikaan laajoja metsätuhoja.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Lumi-, tuuli-, ja hirvituhot olivat kuitenkin kaikkiaan yleisimpiä metsikön laatua alentavia tekijöitä.
Hirvikannan pieneneminen tosin näkyi Etelä-Suomessa vähentyneinä tuhoina.
Lue myös: Suomen kuusistoja uhkaa puoli senttimetriä pitkä tuholainen – asiantuntijat huolissaan “kuusien tappajasta”
Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) perusteella viime vuonna puuston laatua alentavia tuhoja esiintyi hiukan alle yhdellä viidesosalla puuntuotannon metsämaan pinta-alasta.
Puustotuhojen määrä ei raportin mukaan ole noussut hälyttävästi, mutta ilmastonmuutoksen aiheuttamista vaikutuksista metsille on saatu osviittaa.
Luken tutkija Tiina Ylioja sanoo tiedotteessa, että negatiivisten yhteisvaikutuksen tuloksia on nähtävissä jo paikallisesti.
– Onko etelänversosurman ilmaantuminen ja okakaarnakuoriaisen runsastuminen eritoten kuivilla Varsinais-Suomen alueilla ennakkovaroitus tulevasta, hän puntaroi.
Lue myös: Hyönteisvahingot ovat nousseet jopa miljoonatasolle ja jatkavat kasvuaan
Vuosittain julkaistavassa Metsätuhot-raporttisarjassa Luken, Metsäkeskuksen ja Itä-Suomen yliopiston asiantuntijat kertovat eri tekijöiden aiheuttamista puustotuhojen määristä ja tuhonaiheuttajien esiintymisestä.
Tiedot perustuvat valtakunnan metsien inventointiin, metsänkäyttöilmoituksiin sekä erilaisiin seurantoihin, kansalais- ja ammattilaishavaintoihin sekä tutkijoiden omiin havaintoihin.