Suomesta tuli tänä keväänä hyvin pitkän hiljaisen integraation jälkeen Naton jäsen. Tutkija pohtii, että tulevaisuudessa Suomen liittyminen Natoon voidaan nähdä osana laajempaa Euroopan kehitystä.
Nato sai alkunsa toisen maailmansodan jälkeisessä epävarmuuden ajassa, kun Yhdysvallat halusi padota Neuvostoliiton ja kommunismin leviämistä Euroopassa.
Neuvostoliiton hajotessa vuonna 1991 läntinen maailma epäili, onko Nato menettämässä merkityksensä perinteisenä puolustusliittona. Samalla Neuvostoliiton hajoaminen antoi samalla entisille itäblokin maille mahdollisuuden tulla osaksi läntistä liittoumaa.
Helsingin yliopiston professori Henrik Meinander kertoo, että sekä Puolan ja Unkarin liittyminen Naton jäseneksi vuonna 1999 ja Baltian maiden liittyminen vuonna 2004 olivat merkittäviä laajentumisia puolustusliitolle.
– On olennaista muistaa, että Naton laajeneminen näihin maihin on myös ollut edellytys Euroopan Unionin leviämiselle itään.
Neuvostoliitto ja myöhemmin Venäjä ei ole katsonut Naton laajentumista sen rajoilla hyvällä.
– Presidentti Putin on väittänyt, että Yhdysvallat olisi luvannut, ettei laajentumista tapahtuisi. En tiedä, onko tästä olemassa todisteita. Mutta kaikki ymmärtävät, että jos nämä maat eivät olisi liittyneet Natoon, niiden tilanne olisi heille nyt hyvin vaikea.
Baltian maiden liityttyä Natoon Suomessakin pohdittiin jäsenyyden hakemista
Suomi ja Ruotsi ovat pitkään pysyneet sotilaallisesti liittoutumattomina maina. Julkista keskustelua mahdollisesta Nato-jäsenyydestä on käyty tasaiseen tahtiin ja Nato-optioita väläytelty.
Esimerkiksi Baltian maiden laajentumisen aikaan asia oli Suomessakin pöydällä.
– Tämä oli asia, joka tuotti kitkaa pääministeri Paavo Lipposen ja presidentti Tarja Halosen välillä. Moni asia viittaa siihen, että tämä kitka myötävaikutti myös Irakgate-jupakan syntyyn. Silloin puolustusministeri Jan-Erik Enestam oli selvästi Nato-mielisin. Mutta silloin päädyttiin siihen, että ei liittouduta.
Meinander kuitenkin uskoo, että Suomi otti tietoiset askeleensa kohti Natoa jo paljon ennen Baltian laajentumista vuonna 2004.
– Minä olen koko ajan korostanut sitä, että olennaisin päätös Nato-prosessille oli Hornet-hävittäjien hankinta vuonna 1992. Se oli käännekohta ja se tapahtui samassa rytäkässä, kun YYA-sopimus purettiin ja Suomi haki EY-jäsenyyttä.
Tammikuussa 1992 YYA-sopimus korvattiin uudella sopimuksella Venäjän kanssa, joka ei sisältänyt mitään turvallisuuspoliittisia velvoitteita Suomea kohtaan. Maaliskuussa Suomi jätti hakemuksen Euroopan yhteisön (josta seuraavana vuonna tuli Euroopan unioni) jäseneksi ja vielä samana keväänä eduskunta äänesti Hornet-kaupan puolesta.
– Koivisto vielä muistelmissaan korosti, ettei Hornet-kaupoissa ollut kyse turvallisuuspolitiikasta, vaan se oli yksinomaan aseteknologinen päätös. Se väittämä ei minua vakuuta.
– Ajattelen taustalla olleen sen, että kauppa myytiin eduskunnalle argumentilla, että se oli aseteknologisesti paras. Mutta useimmat tavallisetkin ihmiset nykyään ymmärtävät, että kun ostaa sen tason aseteknologiaa, samalla liitytään asejärjestelmään, joka kytkeytyy suoraan Yhdysvaltoihin. Koko asejärjestelmä ja kaikki tuet, joita huippulentokoneet tarvitsevat, vääjäämättä tarkoittaa sitä. Tietenkin puolustusvoimat ja Koivisto tämän ymmärsivät.
Marraskuussa 1991 virkamiestasolla sovittiin YYA-sopimuksen korvaavasta Naapurisopimuksesta. Katso uutisjuttumme arkistosta. (Artikkeli jatkuu videon jälkeen)
2:55
Nähdäänkö Suomen jäsenyys osana suurempaa eurooppalaista käännekohtaa?
Suomen halukkuus lunastaa Nato-optionsa sai kimmokkeen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan viime vuoden helmikuussa. Nyt Suomesta on viimein tullut Naton jäsen.
Jo aiemman vuoden lopussa Venäjä alkoi esittää julkisesti vaatimuksia turvatakuista ja ilmoitti huolistaan Naton laajentumisesta sen rajoilla. Meinander on vakuuttunut siitä, että Putinin vaatimukset Naton laajenemisen rajoittamisesta joudutti kulisseissa Suomen valtiojohdon päätöstä hakea jäsenyyttä jo ennen kuin sota oli edes syttynyt. Hän uskoo presidentti Niinistön viitanneen tähän uuden vuoden puheessaan vuonna 2022.
– Ja todettakoon taas kerran: Suomen liikkumatilaan ja valinnanmahdollisuuksiin kuuluu myös mahdollisuus liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä, jos niin itse päätämme. Naton asia on niin sanottu avoimien ovien politiikka, jonka jatkuminen on Suomelle toistuvasti julkisestikin vahvistettu, Niinistö toisti puheessaan.
Meinander muistuttaa, että Suomi on koko ajan lipunut hiljaisesti kohti Naton täyttä jäsenyyttä.
– Sekä Naton vastustajat että puoltajat ovat tietoisesti korostaneet liikaa varsinaisen Nato-jäsenyyden merkitystä. Tärkeämpää on, mitä käytännössä on tapahtunut Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Yhteistyö on syventynyt koko ajan.
Meinander pohtii, miten historiankirjoitus tulee katselemaan näitä tapahtumia.
– Toivon, että Suomen liittyminen Natoon kuvataan myöhemmin laajemmassa eurooppalaisessa yhteydessä. Sinänsä on tyypillinen ilmiö Suomen turvallisuuspoliittisessa historiassa, että kun siinä tapahtuu ratkaisevia käännekohtia tai siirtymiä, ne liittyvät tavalla tai toisella Venäjän ja muun Euroopan välisiin suhteisiin.
– On todennäköistä, että Suomen Nato-jäsenyys aikanaan ymmärretään osana suurempaa eurooppalaista nytkähdystä tai peräti käännekohtaa. Riippuen tietysti, mitä Venäjällä tapahtuu ja kuinka pahasti Putinin valta vaurioittaa venäläistä yhteiskuntaa.