Suomen olympiayllättäjä paljasti rääkkinsä – ennennäkemätön teko valmentajan edessä kävi mielessä

Pariisin olympiakisojen 5 000 metrillä säväyttänyt suomalaisjuoksija Nathalie Blomqvist kertoi finaalijuoksun jälkeen elämänsä kovimmasta harjoituksesta.

Blomqvist ylsi ensimmäisenä suomalaisnaisena 5 000 metrin olympiafinaaliin Pariisissa. Siitä tuomisina oli 13. sija ajalla 14.53,10

Rooman EM-kisoissa aiemmin kesällä Blomqvist, 23, juoksi uuden Suomen ennätyksen 14.44,72 ja oli viides. 

Kuluva kausi onkin ollut Blomqvistin läpimurtovuosi. Ensi vuodelle harjoitteluun haetaan maltillisesti uusia ärsykkeitä. 

– Näen, että kun olen ollut terveenä koko kauden ja kuinka hyvin on mennyt, niin totta kai tavoitteena on pysyä ehjänä myös tästä eteenpäin, Blomqvist kommentoi maanantai-iltana. 

Tänä syksynä Blomqvist aikoo juosta vielä muutaman kisan 3 000:lla ja 1 500 metrillä. Vitonen saa puolestaan loppukaudelta jäädä. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Olympialaisten alla Blomqvist oli kuukauden ajan vuoristossa harjoittelemassa valmentajansa Tom Andtbackan valvonnassa. Juoksija saapui Pariisiin pari päivää ennen alkuerää.  

Loppukilpailun jälkeen Blomqvist paljasti tehneensä vuoristossa "ehkä elämänsä kovimman harjoituksen". 

– En ollut tehnyt sellaista aiemmin. Aluksi tein mäkivetoja. Reidet olivat aivan hapoilla, kun aloin tehdä kovia tonnin vetoja. En ole myöskään tehnyt korkealla ja noin kuumassa noin kovia tonneja. Valmentaja oli pyörällä pitämässä vauhtia. Kyllä hän pisti minut aika koville siinä, Blomqvist kertoi naureskellen. 

– En ole ikinä keskeyttänyt treeniä, mutta siellä mietin monta kertaa, että pitäisikö keskeyttää. Sitten mietin vain Pariisia koko ajan, ja että "en luovuta". 

– Olin aivan poikki, rasituksen aiheuttamalla oksentelulta välttynyt Blomqvist summasi. 

Yksi Blomqvistin lähivuosien suurimmista tavoitteista ovat EM-kisat Englannin Birminghamissa vuonna 2026. Siellä hän mielisi mitaleille. 

– Kyllä minä pidän sitä realistisena, kun se oli näin lähellä jo tänä vuonna. On se mahdollista, Blomqvist summasi. 

Blomqvist jäi Roomassa 0,68 sekuntia pronssimitalista. 

Lue myös:

    Uusimmat