Suomen parhaan mäkihyppääjän pakka myllääntyi – kommunikaatio-ongelmia

144477978
Jenny Rautionaho haluaa olla ensi talvena MM-mitalikamppailussa.Lehtikuva
Julkaistu 23.10.2024 06:04
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

Suomen tämän hetken paras mäkihyppääjä Jenny Rautionaho koki läpimurtokautensa jälkeen hankalan alkukesän. Harjoituksissa "ei puhuttu samaa kieltä", kun maajoukkuevalmentaja Ossi-Pekka Valta ei ollut vanhempainvapaansa myötä vetämässä niitä.

Rautionaho ponkaisi viime kaudella aiemmasta reippaan loikan edemmäs. Hän oli yltänyt aiemmin urallaan henkilökohtaisissa maailmancup-osakilpailuissa vain kerran kymmenen parhaan joukkoon, yhdeksänneksi, marraskuussa 2022, mutta edelliskauden aikana henkilökohtaisia kymppisakin sijoituksia napsui jo yhdeksän kappaletta. Parhaimmillaan Rautionaho ylsi palkintokorokkeelle ja toiseksi.

Rautionaho kokee jaksaneensa nyt koko kauden.

– On paljon reissuja ja kisoja. Joka viikonloppu pitää olla parhaassa tikissä. Olen pystynyt kuntoa parantamaan ja olen ollut myös terveenä, 28-vuotias mäkihyppääjä sanoo.

Rautionaho niputtaa sesongin hyväksi, mutta nälkää se ei häneltä sammuttanut.

– En lähde tulevaan kauteen mitenkään sillä lailla, että hyppään samalla lailla samat sijoitukset, vaan lähden parantamaan. Jos oltiin 12:s kokonaiscupissa, nyt pitää olla kymppisakissa.

Hankala alkukesä

144478014

Naisten mäkihyppymaajoukkueen päävalmentaja Ossi-Pekka Valta (oik.) vietti vanhempainvapaata kesä- ja heinäkuun. Vieressä miesten maajoukkueen tuore päävalmentaja Igor Medved.

Rautionaho sanoo menneensä harjoituskauden aikana mäessä ja fysiikassa eteenpäin. Hänen jalkoihinsa on haettu harjoituskauden aikana aiempaa enemmän ruutia, ja alla on kovempi voimajakso. 

– Toki se näkyy vähän kesätreeneissä. Ei ole ehkä paras terä mäessä, mutta tasapainossa on silti menty.

LUE MYÖS: Minja Korhonen, 17, oli toteuttamassa ennennäkemätöntä – "Tosi siistiä huomata"

Vaikka Rovaniemeltä Lahteen viime vuonna muuttanut hyppääjä on pystynyt harjoittelemaan terveenä ja täysiä, alkukesä oli hänen sanojensa mukaan haastava. Tuolloin Suomen naisten päävalmentaja Ossi-Pekka Valta ei ollut vetämässä aiempaan tapaan harjoituksia, vaan vietti vanhempainvapaata kesä- ja heinäkuun.

– Ossi oli sen pari kuukautta pois. Pääsin treenaamaan, mutta en omasta mielestäni niin hyvin kuin olisin toivonut, jos Ossi olisi ollut paikalla. 

Rautionaho käyttää ilmaisua, että mitään katastrofaalista ei käynyt. Joku valmentaja oli aina treeneissä paikalla ja ohjelmat pysyivät samoina, mutta yhtä kaikki harjoitustapahtumat eivät sujuneet optimaalisesti.

– Jäi uupumaan parempi kommunikaatio hyppäämisestä, että puhutaan samaa kieltä. Että saa sellaista ohjetta, johon on tottunut.

"Elokuusta asti hyvä meininki"

16.1.1038499378

Jenny Rautionaho mielii lentää ensi kaudella entistä pidemmälle.

Mäkihyppääminen on herkkäviritteistä toimintaa, jossa lukemattomat detaljit vaikuttavat onnistumiseen merkittävällä tavalla. Tapa viestiä vaihtelee eri valmentajilla, ja luottohahmon puuttuminen voi heti tuoda mutkia arkeen. Valta on kuitenkin jälleen kuvioissa mukana.

– Elokuusta asti on ollut taas omasta mielestäni hyvä meininki. Testit (Rautionaho on käynyt viikottain katsomassa nousukorkeudet ja jalkojen tasapainon) näyttävät, että ollaan oikealla tiellä ja hyppykin kulkee ihan hyvin.

Suksimerkki Fluegen konkurssin myötä kesällä Peltosen suksiin vaihtanut Rautionaho iloitsee, että hän onnistui ensi talven MM-mäissä Trondheimissa syyskuun Continental-cupin kilpailuissa.

– Olin kaksi kertaa kuudes. Tuli hyviä hyppyjä koko sen viikonlopun. Sain pikkumäestä kiinni.

– Käytiin lisäksi vielä yksi leiri isosta mäestä hyppäämässä. Nekin olivat hyviä hyppyjä.

"Menee töihin ja siitä pitäisi maksaa"

5:07img

Maajoukkueurheilijoiden omavastuumaksut puhuttavat – Hiihtoliiton puheenjohtaja kertoo nykytilanteen.

Positiivisen suuntauksen oheen Rautionaho sanoo suoraan, että häntä risoo, että Suomen Hiihtoliiton talousvaikeuksien myötä maajoukkueurheilijoille olisi tulossa maksettavaksi maailmancupeista omavastuuosuus, joka olisi enimmillään 500 euroa kisaviikonloppua kohden.

– Toki harmittaa, että menee itse töihin kisoihin, tekee ammatikseen, ja siitä pitäisi maksaa viisi sataa. On se aika ikävää. Toki miettii, joutuuko laittamaan omaa rahaa tonnin vai kymppitonnin lisää, ja epävarmuuksia on paljon.

– Jos pitää joka viikonloppu maksaa 500, pakko ne rahat on varmaan jostain kaivaa, Rautionaho sanoo mutta toteaa yhteistyökumppanitilanteensa "ihan hyväksi" uusienkin kumppanien hypättyä tuoreeltaan mukaan.

Mitalikamppailuun Trondheimiin

Kilpailuista Rautionaho ei aio karsia, vaan Julia Kykkäsen kanssa naisten mäkimaajoukkueen muodostava hyppääjä aikoo lähtökohtaisesti kiertää tulevana talvena kaikki maailmancup-kisat. Helmi-maaliskuiset MM-karkelot painavat kuitenkin vaakakupissa. Suomalainen haluaa olla erityisesti siellä iskussa.

– Olen asettanut jo muutama vuosi sitten tavoitteeksi olla mitalikamppailuissa Trondheimissa. MM-kisoja ennen katsotaan, onko järkevää lähteä maailmancupeihin ja mikä on vireystila.

Mielessä on myös maaginen raja maaliskuulle.

– Lentomäkifinaali on Vikersundissa. Jos tällä kaudella pääsisi sen 200 metriä hyppäämään.

Mäkihypyn maailmancup-kausi käynnistyy kuukauden päästä 23. marraskuuta Lillehammerissa.

1:45img

Perttu Hyvärinen avasi hiihtäjien tuntoja kilpailumaksuista: "Ei purematta niellä."

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy