Tutkijoiden tekemän koronamallinnuksen antamat tartuntalukuennusteet ovat laskeneet entisestään muutaman viikon takaisista hurjista luvuista syksylle.
Koneoppimiseen perustuvan ennusteen ovat laatineet Tampereen yliopiston laskennallisen fysiikan laboratorion tutkijat.
Tällä hetkellä mallinnuksen antama todennäköisin luku päivittäisistä tartunnoista syyskuun loppupuolelle on 85 tartuntaa. Pahimman skenaarion mukaan tartuntoja voisi olla 0 ja 226 päivittäisen tartunnan välillä. Kevään pahimpana päivänä tartuntoja todettiin 211.
Eilen torstaina tartuntoja todettiin 17, yhteensä niitä on Suomessa todettu 8 019.
Lue lisää: Suomessa 17 uutta koronatartuntaa – vakavien tapausten määrä pysynyt matalana: "Ei merkkiä siitä, että kevään tilanne olisi toistumassa"
Mallinnuksen kyky oppia epidemiasta on tarkentunut. Esimerkiksi elokuun puolessavälissä malli ennusti pahimmillaan yli 3 000 tartuntaa vuorokaudessa syyskuun lopulle.
Lue myös: Tutkijoiden kauhuskenaario: Nykymenolla edessä on lähes 3 000 koronatartuntaa vuorokaudessa jo syyskuun lopulla – "On vain yksi keino lieventää ennusteita"
Malli haistelee mennyttä ja arvioi tulevaa
Tutkijatohtori Janne Solanpään mukaan malliin ei ole syötetty viime aikoina mitään uusia muuttujia.
– Lasku johtuu todennäköisesti siitä, että muutama viikko sitten tartuntamäärät näyttivät lähtevän kovasti nousuun ja virherajat olivat silloin todella suuret.
– Nyt, kun tartuntamääriä on tarkkailtu pari viikkoa, nähdään miten tartunnat ovat lähteneet kehittymään ja malli tarkentaa ennustettaan maltillisemmaksi, Solanpää kertoo.
Solanpään mukaan tuoreimmassa ennusteessa on jo mukana aikaa, jolloin maskisuositus on ollut voimassa, mutta sen vaikutuksista tartuntamääriin on mahdoton sanoa.
– Koulut alkoivat ja työpaikoille palattiin lomilta. On niin monta muutakin tekijää, että niitä on mahdotonta erottaa toisistaan.
Tutkijatohtorin mukaan seuraavien parin kolmen viikon aikana saadaan jo selkeämpi kuva siitä, mihin suuntaan tartunnat lähtevät kehittymään. Joka tapauksessa tartuntamäärät ovat selkeästi noususuunnassa.