Suomen takavuosien menestyslaji räpiköi aallonpohjassa: "Ei niin tyhmiä olla, ettei nähtäisi sitä"

Suomen uinnin tila huolettaa – Pariisissa vain kaksi uimaria 2:16
Suomi sai Pariisiin olympialaisiin mukaan vain kaksi uimaria - MTV Urheilu selvitti uinnin nykytilaa.

Suomalaisen huippu-uinnin tulevaisuus aiheuttaa huolta lajipiireissä. Pariisin olympia-altaassa nähdään vain kaksi suomalaisuimaria: rintauimarit Matti Mattsson ja Ida Hulkko.

Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 suomalaisuimareita oli henkilökohtaisilla matkoilla mukana seitsemän, Riossa neljä vuotta myöhemmin kuusi ja Tokiossa vuonna 2021 viisi uimaria, joten trendi on ollut laskeva. 

Suomen uintimaajoukkueen päävalmentaja Eetu Karvonen myöntää tilanteen olevan haastava.

– Kyllähän se laskeva trendi on, ja totta kai tänne karsiutuminen on joka kerta kovempaa, (koska) ne tiputtavat urheilijamääriä. 

– Ja sitten uinti vain on sellainen laji, että välein tulee uudet maailmanennätykset ja taso nousee, ja meidän täytyy vain pysyä siinä mukana, Karvonen kommentoi MTV Urheilulle.

1990-luvulla Antti Kasvio nappasi pronssia Barcelonan 200 metrin vapaauinnissa ja Jani Sievinen hopeaa Atlantan kisojen 200 metrin sekauinnissa. Matti Mattsson palautti Suomen mitalikantaan 24 vuoden tauon jälkeen Tokion pronssimitalillaan 200 metrin rintauinnissa.

Nyt 30-vuotias Mattsson on mitä todennäköisimmin viimeisissä olympialaisissaan. Hänen lisäkseen mukaan pääsi vain toinen rintauimari Ida Hulkko.

Keskeisin kysymys kuuluu, miten lajikulttuuri saataisiin yhtenäisemmäksi? Esimerkiksi seurat ja Uimaliitto pitäisi saada puhaltamaan paremmin yhteen hiileen. Toisaalta myös kotimaiset eturivin tekijät olisi saatava entistä parempaan yhteistyöhön – ja se koskee yhtä lailla niin uimareita kuin heidän valmentajiaan.

– Ihan se terävin kärki on tällä hetkellä kapeampi kuin on ollut. Nyt viimeisen vuoden puolentoista aikana on ollut paljon enemmän vuoropuhelua valmentajien kesken ja jaetaan tietoa, yritetään löytää ratkaisuja, taustoittaa Ida Hulkon valmentaja Jere Jännes.

– Ei me niin tyhmiä olla, ettemme näkisi, että meillä on vähemmän urheilijoita kuin viime olympialaisissa. 

– Mielestäni mennään koko ajan parempaan. Meillä on monta, monta urheilijaa siinä yhden stepin päässä. Se, että pystytäänkö se steppi ottamaan ja mitenkä ne stepit otetaan, niin se onkin keskustelun paikka, ja toivotaan, että neljän vuoden päästä ollaan vähän isommalla joukkueella.

Videon laajemmassa jutussa Suomen olympiauimari Ida Hulkko ottaa kantaa lajin nykytilaan.

Lue myös:

    Uusimmat