Uimari Ida Hulkolta napakkaa kuittia Suomen kisa-asuista – "Siinä joutuu vähän kokeilemaan shortsien kanssa"

Uransa toisiin olympialaisiin osallistuva Ida Hulkko esittää hieman kriittisiäkin huomioita Suomen joukkueen kisa-asuista Pariisissa. 

– Olisin ehkä kaivannut enemmän Pariisin logoja ja jotain sellaista hienoa Pariisi-teemaa näihin vaatteisiin, koska suurin osa näistä on vain ollut sinivalkoisia Suomi-kamoja, joissa on Olympiakomitean logo. 

Näin Ida Hulkko luonnehti saamaansa olympiavaatelähetystä YouTube-tililleen reilu viikko sitten julkaisemallaan videolla. 

Hän hämmästeli videolla myös avajaisasun puuttumista sekä ulkoilmavaatetuksen suurta määrää. Torstaina hän kommentoi kisa-asuaihetta enemmän MTV Urheilulle Pariisissa.  

– Aika suomalaista, metsän ja luonnon läheistä kulttuuria se edustaa. Kyllähän se on aika pitkälti tuulipukua, Hulkko aloittaa. 

– Hyvin sopii Suomen keleihin. Mutta täällä on aika lämmin, eli harvoin tulee sitä tuulipukua käytettyä.

Hulkko asteli torstain pressiin hihattomassa paidassa ja trikoosortseissa. Uimarien yleisesti raamikkaat vartalot eivät välttämättä istu perusvaatekokoihin. 

– (Meillä) on aika leveätä hartiaa, eikä ehkä ole sitä standardimittaa, niin siinä joutuu vähän kokeilemaan shortsien kanssa, että joko reidet ovat liian tiukat ja vyötärö liian iso tai toisin päin, Hulkko toteaa. 

– Mutta urheilemaan tänne on tultu, ja urheilukamaa siellä on, Suomen asuja kuitenkin yleisesti kehuva Hulkko summaa.  

Uinti kerrallaan

Hulkon, 25, olympiapaikka Pariisin varmistui melko viime tipassa. Tokiossa hän oli ykkösmatkansa 100 metrin rintauinnin 12:s. Alkuerissä syntyi tähän päivään kestänyt oma ennätys 1.06,19. 

Tokion jälkeen Hulkko on oppinut "antamaan armoa itselleen", sillä ylirasitustila vei parhaan terän kahden kauden ajan. 

– Kyse on ollut enemmänkin oman tason palauttamisesta vaikeiden vuosien jälkeen, Hulkko kommentoi. 

Pariisissa hän aikoo edetä uinti kerrallaan. Alla on onnistunut kahden viikon viimeistelyleiri Porissa toisen olympiauimarin Matti Mattssonin kanssa.  

– Jos pääsen lähelle sitä 1.06:tta tässä hetkessä, niin olisin hyvin tyytyväinen alkueräuintiin.

Hulkko arvioi, että välieristä finaaliin selviäminen vaatii jo 1.05-alkuista aikaa. 

Ennen sunnuntaina uitavaa alkuerää ja mahdollista illan välierää Hulkko ottaa osaan kisojen avajaisiin Seine-joella perjantaina. Tokiossa hän jäi avajaisista pois, sillä valmentaja Jere Jännes ei päässyt mukaan koronakisoihin.  

– Totesin, että en mene Tokiossa avajaisiin, vaan menen Jeren kanssa yhdessä sitten tiiminä. Nyt olemme siinä hetkessä, että pääsemme yhdessä nauttimaan. 

– Odotan kyllä hienoa maisemaa, paljon porukkaa ja hyvää fiilistä, Hulkko summaa. 

Avajaiset käynnistyvät perjantaina Suomen aikaa kello 20.30. 

Lue myös:

    Uusimmat