Suomessa valmistettavalla sähköautolla yli 700 kilometrin toimintamatka – suunnitteilla sellainenkin malli, jolle riittäisi 1–2 latausta vuodessa

0:17img
Tältä näyttää Lightyear One -sähköauto, jonka tuotanto käynnistyy Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa. Lightyear suunnittelee myös aurinkopaneeliautoa, jota ei tarvitsisi ladata kuin pari kertaa vuodessa.
Julkaistu 16.11.2021 06:28

MTV LIFESTYLE – KAUPPALEHTI

Aurinkopaneeleilla varustettuja sähköautoja alkaa putkahdella markkinoille. Yksi tällainen on Suomessa Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa valmistettava Lightyear One. Hollantilaisen Lightyearin tulevaisuudessa häämöttää jo auto, jota ei tarvitsisi letkun päässä juurikaan roikotella, kunhan vain päivänpaistetta on tarjolla.

Alankomaista Eindhovenin teknillisestä yliopistosta alkunsa saanut sähköautoyhtiö Lightyear aikoo tuoda tuotantoon automallin, joka on peitetty yhteensä viidellä neliömetrillä aurinkopaneeleja. Sähköauton tuotantomallin nimi on One, ruotsalainen Ny Teknik kertoo.

Kesäkuussa tehdyn ratatestin perusteella One kulkee 709 kilometriä yhdellä latauksella. Lokakuussa Onen prototyypillä tehtiin kestävyystestejä vaihtelevissa vaativissa oloissa.

Lightyearin toimitusjohtajan Lex Hoefslootin mukaan autosta tulee sellainen, että sitä voi ajaa kuukausikaupalla lataamatta – sillä se on hyvin energiapihi ja sähköä saadaan suoraan auringosta. Luonnollisesti jälkimmäinen toimisi pohjoisissa olosuhteissa lähinnä muina vuodenaikoina kuin talvella.

Lue myös: Valmet Automotive isoon yhteistyöhön Volvon kanssa – näihin kuuteen automalliin suomalainen kädenjälki

Yhtiön mukaan One kuluttaa vain 83 wattituntia energiaa ajokilometriä kohden, mikä on alle kolmasosa markkinoilla nyt olevien sähköautojen kulutuksesta. Kesällä autolla voisi ajaa keskimäärin puolisen tuntia lataamatta yhtään, mikä riittäisi monilla esimerkiksi normaalin työmatkan ajamiseen.

Yksi aurinkoauton kehityshidaste on, että toistaiseksi kaupallisten aurinkopaneelien hyötysuhde on vain 20-35 prosenttia. Kun sitä saadaan vielä paremmaksi, aurinkolataus tulee entistä kannattavammaksi. Paneelien määrän lisääminen vie oman veronsa, kun autoista tulee painavampia ja kalliimpia.

Toimitusjohtajan mukaan Lightyearin tavoitteena on saada 15 vuoden sisällä markkinoille auto, jota täytyy ladata vain kerran tai pari vuodessa.

Aivan äskettäin Toyota on julkistanut täyssähköauton, johon saa aurinkopaneelin lisävarusteena katolle. Sen kerrotaan tuovan arviolta 1 800 ylimääräistä ”ilmaista” ajokilometriä vuodessa.

Lue myös: Älä säilytä tätä sähköautoa tallissa: Suomessa valmistettavassa ajoneuvossa on yksi hyvin poikkeuksellinen ominaisuus

Tuoreimmat aiheesta

Sähköautot