Tuore puheenjohtaja Koskela sai yli puolet jäsenäänestyksen äänistä.
Minja Koskela on vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja. Helsinkiläinen Koskela voitti neuvoa-antavan jäsenäänestyksen vasemmistoliiton puheenjohtajasta. Koskela sai yli puolet jäsenäänestyksen äänistä. Koskela sai 4 115, Laura Meriluoto 1 572 ja Gashaw Bibani 806 ääntä.
Jäsenäänestyksessä annettiin vajaat 6 500 ääntä, ja siihen osallistui 47 prosenttia puolueen jäsenistä.
Puheenjohtaja valittiin vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä.
Äänestyksessä oli kolme ehdokasta, kansanedustajat Minja Koskela ja Laura Meriluoto sekä aluevaltuutettu Gashaw Bibani.
Koskelaa pidettiin äänestyksessä ennakkosuosikkina.
Hän nousi eduskuntaan viime vuoden vaaleissa yli 10 000 äänellä. Vuonna 1987 syntynyt Koskela työskenteli aiemmin muun muassa musiikinopettajana.
Puoluetta vuodesta 2016 johtanut Li Andersson luopui puheenjohtajuudesta.
"Liikkeessä parasta on yhteisöllisyys"
Valintansa jälkeen pitämässään puheessa Koskela kiitti ensimmäisenä puolueen jäsenistöä luottamuksesta.
– Tämä tuntuu mielettömän upealta. Olen tosi ylpeä, että saan seistä tämän upean liikkeen edessä puhumassa, Koskela sanoi.
Hän kiitteli puolueen yhteisöllisyyttä, joka tuli hänen mukaansa esiin kampanjan aikana.
– Tässä liikkeessä on parasta yhteisöllisyys, jonka olemme kokeneet Lauran ja Gashawin kanssa kiertäessämme ympäri Suomea puhumassa jäsenistön kanssa.
Koskela esitti kiitoksensa paitsi kilpakumppaneilleen myös puolueen johdosta väistyvälle Li Anderssonille. Vasemmistoliittoa vuodesta 2016 johtanut Andersson ilmoitti viime keväänä, että hän luopuu puolueen puheenjohtajuudesta.
– Olen nähnyt, millä panoksella teet tätä työtä. Sinun saappaat ovat aivan valtavan suuret, enkä edes yritä sovittaa niitä omiin jalkoihini. Se olisi täysin mahdotonta, Koskela kertoi.
– Kahdeksan vuoden työsi liikkeessä on jättänyt tämän sellaiseen tilaan, josta on aivan valtavan innostavaa jatkaa eteenpäin. Olen tosi kiitollinen siitä pohjasta, jonka olet luonut.
Tähtäimessä vaalivoitto ensi keväänä
Tuore oppositiopuolueen puheenjohtaja antoi ensimmäisessä puheessaan myös tulikivenkatkuista palautetta Petteri Orpon (kok.) hallitukselle.
– Tämä hallitus tekee aivan kammottavia toimia. Leikataan sosiaali- ja terveyspalveluista, luonnonsuojelusta, ilmastotoimista, koulutuksesta, sosiaaliturvasta sekä työntekijöiden oikeuksista, Koskela luetteli.
Hänen mukaansa vasemmistoliitto tulee tekemään tiukkaa oppositiopolitiikkaa. Uuden puheenjohtajan tähtäimessä on vaalivoitto ensi kevään kunta- ja aluevaaleissa.
– Meillä on kunta- ja aluevaalit voitettavana ensi keväänä. Tulemme tekemään yhdessä tiukasti töitä, ja tulemme voittamaan seuraavat vaalit, Koskela julisti.