Helsinkiläinen Minja Koskela sai puheenjohtajakisaan vahvan haastajan kuopiolaisesta Laura Meriluodosta. Vasemmistoliiton uuden puheenjohtajan nimi selviää lauantaina.
Vasemmistoliitto saa lauantaina uuden puheenjohtajan, kun puoluetta vuodesta 2016 johtaneen Li Anderssonin seuraaja valitaan puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä.
Uudesta puheenjohtajasta on järjestetty neuvoa-antava jäsenäänestys, jossa äänensä antoi lähes 6 500 vasemmistoliiton jäsentä. Torstaina päättyneen äänestyksen tulos julkistetaan lauantaina.
Puheenjohtajaksi ovat ehdolla kansanedustaja Minja Koskela Helsingistä, kansanedustaja Laura Meriluoto Kuopiosta sekä aluevaltuutettu Gashaw Bibani Vantaalta.
Heistä Koskelalla ja Meriluodolla on realistiset mahdollisuudet tulla valituksi. Koskelaa on pidetty puheenjohtajakisan ennakkosuosikkina, mutta syksyn aikana Meriluoto on saanut taakseen vahvaa kannatusta.
Meriluoto ylsi ehdokkaista suosituimmaksi, kun STT kysyi syyskuussa vasemmistoliiton piirijohtajilta heidän suosikkiaan uudeksi puheenjohtajaksi. Viisi piirijohtajaa ilmoitti suosikikseen Meriluodon ja kolme Koskelan. Loput viisi piirijohtajaa eivät nimenneet suosikkiaan. Kisan kolmatta ehdokasta Bibania ei nimennyt yksikään. Moni oli sitä mieltä, että puolueen puheenjohtajan pitäisi olla kansanedustaja.
Lue myös: Vasemmistoliiton piirijohtajilta enemmän kannatusta Meriluodolle kuin Koskelalle
Sipilän hallitus sysäsi politiikkaan
Koskela nousi eduskuntaan viime vuoden vaaleissa yli 10 000 äänellä. Hän on myös Helsingin kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen.
Vuonna 1987 syntynyt Koskela työskenteli ennen kansanedustajan uraansa muun muassa musiikinopettajana ja vasemmistoliiton puoluetoimistolla poliittisena asiantuntijana.
Koskelan mukaan hänen hakeutumisestaan politiikkaan saa kiittää Juha Sipilän (kesk.) hallitusta.
– Työelämäheikennykset, koulutuksen romuttaminen ja rasistisen politiikan salonkikelpoistaminen ovat asioita, jotka saivat minut sanomaan, että nyt riittää, tarvitaan toimia, Koskela kertoo vasemmistoliiton verkkosivuilla.
Koskela on taitava some-poliitikko ja puheenjohtajaehdokkaista tunnetuin. Hän on julkaissut kolme tietokirjaa, muun muassa vuonna 2019 julkaistun kirjan Ennen kaikkea feministi. Koskela on musiikin tohtori ja yhteiskuntatieteiden maisteri.
Heikompien puolustaja Itä-Suomesta
Kuopiolainen Meriluoto, 39, on Koskelan tavoin ensimmäisen kauden kansanedustaja. Meriluoto on sosiaali- ja terveysalan järjestöammattilainen, joka on työskennellyt muun muassa asunnottomuuden ja päihdeongelmien parissa. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri.
Meriluoto kertoo verkkosivuillaan, että hän on työssään ja opinnoissaan keskittynyt erityisesti heikommassa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksien parantamiseen, syrjäytymisen ehkäisemiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen.
Kuusankoskella kasvanut Meriluoto on asunut Kuopiossa vuodesta 2005 lähtien. Puoluepolitiikassa Meriluoto on ollut mukana vuodesta 2017, jolloin hänet valittiin Kuopion kaupunginvaltuustoon.
Meriluoto ponnisti kansanedustajaksi viime vuonna, kun hän keräsi Savo-Karjalan vaalipiirissä 3 358 ääntä. Meriluoto vaikuttaa myös Pohjois-Savon aluevaltuustossa ja aluehallituksessa.