Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) koronatilannekatsauksessa kerrotaan, että koronatilanne Suomessa jatkaa helpottumista, mutta ulkomailta tulee yhä enemmän koronatartuntoja.
Katsauksessa käsiteltiin tautitilannetta, koronavirustilanteen epidemiologista arviota Suomessa ja maailmalla sekä rokotustilannetta.
MTV Uutiset seurasi tiedotustilaisuutta tässä artikkelissa hetki hetkeltä.
11.08: Tilannekatsaus päättyi.
11.03: Tällä hetkellä ei liene luvassa ole varmaa tietoa, mikä rooli kausivaihtelulla kesä ja talvikauden tartuntamäärissä. Uuden viruksen kohdalla kausivaihtelu voi jäädä pieneksi, asiantuntijat arvioivat. Arviota vaikeuttaa osaltaan se, että rokotekattavauus nousee samalla merkittäväksi.
Näyttää kuitenkin siltä, että kausivaihtelun vaikutus ei ole erityisen suuri, koska samalla alueella olevien valtioiden välillä tartuntamäärät ovat hyvin suuret. Vuodenaika ei siis näytä vaikuttavan samalla tavalla kaikkialla.
Voipio-Pulkki kuitenkin arvioi, että kausivaihtelua jonkin verran on ja se jonkin verran vaikuttaa, vaikka tutkimusnäyttöä juuri ole paljoa. Kausivaihtelun maksimi on kuitenkin tutkimusarvioiden mukaan juhannuksessa, joten jos siitä vetoapua koronatilanteen hillitsemiseksi saadaan, on se Voipio-Pulkin mukaan jo saatu.
11.02: Voipio-Pulkki arvioi, että Venäjältä saapuvien kisaturistien kohdalla sattui ehkä jonkinlainen ajoitusvirhe, minä vuoksi testaajia ei ollut rajoilla riittävästi. Asiaa tullaan selvittämään, koska tämä maahantulijoiden määrän ennakointi on tärkeää.
10.59: Miten kisaturistien koronatartunnat ovat jakautuneet eri puolille Suomea ja milloin tartuntojen määrästä saadaan varmuus.
Tässä vaiheessa toista testiä odotetaan vielä monilta kisaturisteilta, mutta tiedon uskotaan lähipäivinä rakentuvan. Silloin saadaan tieto testien määrästä ja siitä, mihin tartunnan saaneet ovat matkustaneet.
Ainakin viimeisen vuorokauden aikana on todettu kymmeniä tapauksia ja viranomaiset selvittävät, missä tartunnat todetaan.
10.52: Ulkomaisista koronatartunnoista todetaan, että rajatestaus on erinomaisen hyvällä tasolla, THL:stä arvioidaan. Ulkomailta tulevat tautitapaukset tulevat hyvin tehokkaasti viranomaisten tietoon.
Koska tartuntaluku on Suomessa naapurimaita matalampi, on riski, että ulkomailta tuodaan tartuntoja Suomeen.
Tartuntoja tulee ulkomaita hyvin moninaisista lähteistä, niin kaksoiskansalaisia, työmatkalaisia kuin muitakin. Myös tartuntoja tulee hyvin monenlaisista maista.
10.50: Voipio-Pulkki sanoo, että yleisötapahtumien turvavälit ovat välttämättömiä lääketieteellisestä näkökulmasta, koska tauti leviää pisaratartuntana. Hänen mukaansa asiaa tullaan kuitenkin tarkastelemaan uudelleen, kun rokotekattavuus paranee.
10.40: Toimittajat kysyvät Venäjältä tulleista koronavirustartunnoista ja siitä, miten tämä vaikuttaa Suomen kokonaistilanteeseen.
Voipio-Pulkki korostaa testissä käymisen tärkeyttä ja kontaktien välittämistä. Hän myös toteaa, että asiassa on riskinsä.
Vielä ei tiedetä, paljonko Pietarin jalkapallomatkustajien kautta tulee virustartuntoja rajan kautta, mutta hänen mukaasna tiedetään puhuttavan kymmenistä. Sen takia karanteenin omaisissa olosuhteissa oleskelu ja toinen testi ovat erittäin tärkeitä, arvioi johtaja Pasi Pohjola STM:stä. Matkustusinnostuksen arvioidaan kasvavan. Koska Pietarin koronatilanne on huonontunut, se näkyy koronatartunnoissa.
10.40: Nyt alkaa toimittajien kysymysten vuoro.
10:39: Nuorten rokottaminen käynnistyisi aikaisintaan elokuussa.
10.38: Helve jatkaa. Alaikäinen päättää itse kehitystasonsa mukaisesti siitä, ottaako rokotteen vai ei. Tarvittaessa tähän pyydetään huoltajan suostumus, jos katsotaan, ettei alaikäinen voi asiasta päättää.
10.36: Mia Kontion ääniyhteys katkesi.
10.34: THL suosittelee rokoteohjelman laajentamista 12-15-vuotiaihin. Vaikka tauti on nuorilla usein lievempi, niin rokottamalal voidaan silti suojata nuoria ja heidän lähipiiriään.
Rokotteena käytettäisiin Biontech-Pfizerillä, mutta arvio on, että lähipäivinä Modernan rokote saa myyntiluvan vuorille.
10.32: Pidemmällä annosvälillä toisesta koronavirusannoksesta saadaan parempi hyöty. Ikäryhmässä ei ole tapahtunut yhtään koronakuolemaa, vaikka tehohoitoa on tarvittu.10.30: 50-vuotiaista 87 prosenttia on saanut ensimäisen koronarootteen.
10.26: Kontion haluaa kiittää kehua kaikkia rokotusten järjestäjiä ja rokottajia. Parhaimmillaan on annettu 70 000 rokotetta päivässä. Rokotteita on pystytty antamaan tehokkaasti.
10.25: BiontechPfizeri-rokotetta on vuonna 2021 tulossa yhteensä 7,4 miljoonaa annnota. Modernaa on tulossa yhteensä 2,1 miljoonaa. Rokotemäärät riittävät Suomeen hyvin.
Rokotuksen ensimmäisen annoksen on saanut jo 56,3 prosenttia ja toisen annoksen saanut 920 000 henkilöä.
Heinäkuun alkupuolella arvioidaan, että noin 80 prosenttia 16-vuotta täyttäneistä on saanut ainakin yhden annoksen, ja asia tulee näkymään tartuntamäärissä.
10.23: Seuraavaksi Mia Kontio antaa rokotekatsauksen.
10.23: Hän korostaa, että on tärkeää, että ulkomailta mahdollisena matkatuljaisena tuotu koronavirus ei lähde leviämään. Tämä ehkäistään siten, että ulkomailta tulleet välttävät kontakteja toisiin ihmisiin ja tekevät myös vaaditut testit.
Tilannekuva juhannuksen alla on toiveikas. Eniten tartuntoja havaitaan HUS-alueella ja PIrkanmaalla. Tartunnoista puolet on HUS-alueella.
Tartuntajäljitys on muuttumassa yhä vaikeammaksi. Tämä korostaa henkilökohtaisten hygieniatoimien tärkeyttä.
10.18: Helsingin ulkomaiset tartunnat ovat kasvaneet selvästi viimeisellä seurantaviikolla. Muutos on suuri aiempaan verrattuna.
Helsingin tartunnoista ylivoimaisesti suurin lähde on nyt ulkomailta tullut tartunta. Lisäksi huomattava osa tartunnoista on satunnaisia, eikä tartunnan saaja voi aina tietää, mistä tartunnan on saanut.
10.13: Nyt puhuu Liisa-Maria Voipio-Pulkki. Hän korostaa, ettei epidemia ole ohi. Kahden viikon koronaviruksen ilmaantuvuus on saatu alle 20 ja sairaalahoidon tarve on pienennyt ja pienenee edelleen. Viimeiseen viiteen päivään ei ole tullut yhtään uutta tehohoitopotilasta Suomen keskussairaaloihin.
10.11: Huolestuttavista koronavarianteista käy ilmi, että niin sanottu Intian muunnos eli deltavariantti on ollut nousussa Suomessa. Deltavarianttia on tähän mennessä todettu 300 kappaletta niistä näytteistä, joista geneettiset linjat on tutkittu.
Helve korostaa, että variantteja syntyy alueilla, joissa koronavirus leviää voimalla. Kun rokotukset saadaan kattamaan alueita joilla tauti leviää laajasti pienenee riski uusien koronavarianttien syntymiselle, jotka voisivat epidemiaa pahentaa.
10.09: Uusia tautitapauksia havaitaan erityisesti nuoremmissa ikäpolvissa.
Alueellinen tilanne on rauhallinen, mikään sairaanhoitopiiri ei ole enää leviämisvaiheessa, ja vain HUS on kiihtymistasolla.
10.07: Koronatilanne on jatkanut kohenemistaan, mutta tapausmäärien väheneminen ei ole jatkunut viimeisen kahden viikon aikana samalla voimalla kuin aiemmin. Eli tartuntamäärien lasku on hidastanut.
Viime päivinä on tehty enemmän uusia koronatartuntahavaintoja kuin lähiaikoina muuten.
Koronaan on menehtynyt yhteensä 969 henkilöä.
10.05: Euroopan alueella tilanne paranee lähs koko alueella. Poikkeuksena Iso-Britannia ja Portugali. Venäjällä tartunojen määrä on kasvussa, ja Helve korostaa matkustajia noudattamaan kehotusta käydä määrätyissä testeissä.
10.05: Nyt puhuu THL:n Otto Helve. Kansainvälinen koronatilanne on laskevan trendin vallessa, mutta Afrikassa ja Etelä-Afrikassa tilanne huononee.
10.03: Tilannekatsaus on viimeinen ennen kesätaukoa.