Käännytyslaista äänestetään perjantaina – lopputulos vielä hämärän peitossa

Eduskunnassa keskusteltiin tiistaina käännytyslaista täysistunnossa.

Ennen täysistuntoa SDP:n ja RKP:n eduskuntaryhmät olivat koolla puimassa kantaansa käännytyslakiin.

Oppositiopuolue SDP on lain läpimenon kannalta ratkaisevassa roolissa, sillä ryhmässä on 43 edustajaa. SDP on jo aiemmin kertonut, että ryhmän enemmistö tukee käännytyslakia. Ryhmässä on kuitenkin yhä kriittisesti lakiin suhtautuvia edustajia. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kommentoivat asiaa ryhmäkokouksen päätyttyä.

– SDP:n eduskuntaryhmä on hyväksynyt tämän mietinnön, sanoo Lindtman.

Tuppuraisen mukaan ryhmässä on jäseniä, joiden näkemykset poikkeavat ryhmän yhteisestä kannasta. Jäsenillä on mahdollisuus hakea lupaa käyttäytyä äänestystilanteessa toisin.

Myös RKP:n vastausta odotetaan

Myös hallituspuolue RKP:n eduskuntaryhmä piti ryhmäkokouksensa aamupäivällä. RKP on kertonut päättävänsä kantansa käännytyslakiin vasta tänään, mutta RKP:n edustajilla on laista äänestettäessä vapaat kädet. Valtaosa RKP:n ryhmästä äänestää todennäköisesti lain puolesta, mutta ainakin RKP:n kansanedustaja Eva Biaudet kertoi ryhmäkokoukseen mennessään, että hän vastustaa lakia.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Otto Anderssonin mukaan RKP ei saanut aikaiseksi yhteistä kantaa käännytyslakiin ryhmäkokouksensa aikana.

Anderssonin mukaan eduskuntaryhmä haluaa vielä jatkaa sisäistä keskustelua kannastaan hallintovaliokunnan mietintöön käännytyslaista. Seuraava ryhmäkokous on torstaina.

Vihreät ei kannata

Oppositiopuolue vihreiden eduskuntaryhmä vastustaa käännytyslaiksi kutsuttua poikkeuslakia. Vihreät keskusteli asiasta aamun ryhmäkokouksessaan.

Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mielestä käännytyslaki vaarantaa suomalaisen oikeusvaltion sekä sitoutumisen perus- ja ihmisoikeuksiin Venäjän painostuksen alla.

Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne katsoo, ettei vaihtoehtoisia tapoja torjua välineellistettyä maahanmuuttoa ole riittävästi selvitetty. Harjanteen mukaan lain toimivuudesta ei ole takeita mutta sen oikeudelliset ongelmat ovat selviä.

Tästä "käännytyslaissa" on kyse

Käännytyslaki on niin sanottu poikkeuslaki, jonka taakse tarvitaan eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistö. Lailla halutaan torjua Venäjän hybridivaikuttamista lopettamalla väliaikaisesti turvapaikkahakemusten vastaanottaminen itärajalla.

Eilen hallintovaliokunta sai valmiiksi mietintönsä käännytyslaista, ja käännytyslaista keskustellaan ensimmäistä kertaa eduskunnan täysistunnossa. 

Lue myös:

    Uusimmat