Venäjällä kuolleen oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin hautajaiset järjestetään perjantaina Moskovassa. MTV Uutiset seuraa päivän tapahtumia tässä artikkelissa.
Kansalaisjärjestö: 125 otettu kiinni
Venäjän poliisi on ottanut kiinni ainakin 125 ihmistä Navalnyin hautajaispäivän mielenosoituksissa lähes parissakymmenessä eri kaupungissa. Kiinniotoista kertoi venäläinen ihmisoikeusjärjestö OVD-info sivustollaan STT:n mukaan.
Aiemmin illalla OVD-Info oli kertonut uutiskanava BBC:n mukaan, että pidätettyjä olisi ollut yli 45 eri puolilla Venäjää. Järjestön mukaan ihmisiä oli pidätetty siperialaisessa Novobirskin kaupungissa, Jekaterinburgissa, läntisen Voronežin alueella sekä Moskovassa. Moskovassa pidätettyjen joukossa kerrottiin olevan yksi oppositiopoliitikko.
BBC:n mukaan Venäjän viranomaiset eivät ole kommentoineet asiaa julkisesti.
Suomen suurlähettilästä ei päästetty hautausmaalle
Ulkoministeriöstä kerrotaan MTV Uutisille, että Suomen suurlähettilästä ei päästetty hautausmaalle Navalnyin hautajaisiin.
Ulkoministeriön Itäosaston osastopäällikkö Marja Liivala kertoo MTV Uutisille, että suurlähettiläs Antti Helanterän oli tarkoitus osallistua Navalnyin hautajaistilaisuuteen Borisovin hautausmaalle, mutta häntä ei oman ilmoituksensa mukaan sinne autolla päästetty.
Liivala sanoo, että viranomaiset säätelevät tällaisia tilaisuuksia ja että kuvista päätellen väkeä oli paikalla hyvin paljon.
– Että vaikea sanoa, mihin tämä liittyi, mutta hänen osallistumisensa ei nyt ollut mahdollista, Liivala kertoo.
Navalnyin leski muisti puolisoaan sosiaalisessa mediassa
Navalnyin leski Julija Navalnaja on julkaissut viestipalvelu X:ssä viimeisen tervehdyksen edesmenneelle miehelleen. Näin kertoo STT.
– Kiitos rakkaudestasi ja siitä, että tuit minua aina ja että sait minut nauramaan myös vankilasta käsin, Navalnaja kirjoittaa.
Navalnaja sanoo yrittävänsä tehdä miehensä onnelliseksi ja ylpeäksi hänestä.
– En tiedä onnistunko siinä, mutta aion yrittää, Navalnaja lupaa.
Oppositiomediat: Navalnyin arkku on laskettu hautaan
Venäjän oppositiomediat kerto STT:n mukaan, että Navalnyin arkku on laskettu hautaan. Saattoväki huutaa "Venäjä ilman Putinia" ja "Ei sodalle". Ensimmäisiä ihmisiä on pidätetty.
Tuhansia ihmisiä Moskovan kaduilla
Venäjällä tuhansia surijoita on kokoontunut tai saapumassa Navalnyin hautajaispaikalle, kertoo muun muassa kansalaisjärjestö OVD-Info. Etelä-Moskovassa sijaitsevan kirkon ja hautausmaan lähistöllä on myös erittäin suuria määriä poliiseja, ja alueita on rajattu mellakka-aidoilla.
Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov varoittaa ihmisiä osallistumasta laittomiin mielenosoituksiin.
Moskovan kaduilla kuvattiin satojen ihmisten joukko, jotka kulkivat kirkolta hautausmaalle. Ihmisjoukon huudot "Navalnyi! Navalnyi!" raikuivat kadulla.
Arkku saapunut hautausmaalle
Aleksei Navalnyin arkku on nyt saapunut Borisovin hautausmaalle, kertoo Reuters.
Navalnyin siunaustilaisuus päättynyt, arkku matkalla hautausmaalle
Navalnyin siunaustilaisuus kirkossa on päättynyt. Navalnyin Youtube-kanavan kuvissa arkku kannettiin ulos kirkosta, mistä se on määrä kuljettaa läheiselle hautausmaalle. Siunaustilaisuudesta julkaistiin myös ensimmäinen kuva Navalnyin ruumista, joka lepäsi avoimessa arkussa.
Tuhannet Navalnyin tukijat olivat saapuneet kirkon ulkopuolelle muistamaan Siperiassa vankileirillä kuollutta oppositiohahmoa. Paikalla on myös erittäin runsaasti poliiseja. Toistaiseksi hautajaisista ei ole raportoitu levottomuuksista tai suurimittaisista pidätyksistä.
Navalyita viimeiselle matkalleen on saattamassa valtava määrä ihmisiä.
Navalnyin hautajaistilaisuus alkanut
Aleksei Navalnyin hautajaistilaisuus on alkanut, kertoi Navalnyin liittolainen Ruslan Shaveddinov Reutersin mukaan noin 13.20 Suomen aikaa.
Reuters kertoo, että äänekkäät "Navalnyi"-huudot kajahtivat, kun edesmenneen oppositiopoliitikon arkku kannettiin mustasta ruumisautosta kirkolle saapumisen jälkeen.
Navalnyin ruumis luovutettu omaisille
Aleksei Navalnyin ruumis on nyt luovutettu omaisille ja ruumisauto pääsee pian matkaan, Navalnyin tiedottaja kertoo viestipalvelu X:ssä.
Avustaja Kira Jarmysh kertoi aiemmin, että sukulaiset saapuivat ruumishuoneelle kello 10, jolloin Aleksein ruumis oli tarkoitus luovuttaa omaisille. Ruumista ei tuolloin oltu vielä luovutettu.
Asiasta kertoo ensiksi Suomessa Yle.
Miliisit tarkistivat kirkon edustaa
Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin hautajaistilaisuus pidetään tänään kello 13 Suomen aikaa. Hautajaiset järjestetään moskovalaisessa kirkossa Maryinon alueella, jonka jälkeen hänet haudataan läheiselle Borisovskin hautausmaalle.
MTV Uutiset välittää suoraa kuvaa paikan päältä ennen hautajaisia sekä itse hautajaistilaisuudesta.
Hieman jälkeen kello 10 Suomen aikaa Reutersin välittämässä kuvassa näkyi, kuinka miliisit tarkistivat kirkon edustaa poliisikoirien kanssa.
Myös Mediazona-verkkomediaa lainaavan Meduzan mukaan hautajaiskirkon luona oli aamupäivällä paljon poliiseja. He ovat muun muassa pystyttäneet aitoja, jotka muodostavat käytävän lähimmältä metroasemalta kirkon luo. Toinen aidattu kulkureitti johtaa metrolta hautausmaalle.
Uutiskuvien mukaan myös surijoita näyttää saapuneen hyvissä ajoin paikalle. Mediazonan mukaan poliisit tarkastavat ihmisten henkilöpapereita ja mobiiliverkko toimii alueella poikkeuksellisen hitaasti.
Navalnyin hautajaiset ovat näkyneet myös Suomessa.
Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia
Hautajaisiin liittyy tällä hetkellä enemmän kysymyksiä, kuin vastauksia, arvioi MTV Uutisten ulkomaantoimituksen päällikkö Mirja Kivimäki.
Tiedossa ei esimerkiksi ole ketkä osallistuvat hautajaisiin, kuinka paljon paikalle päästetään ihmisiä ja miten viranomaiset reagoivat tilanteeseen.
– Hautajaiset tapahtuvat ja ne ovat väistämättä poliittinen mielenosoitus, arvioi Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro.
Varmuutta ei esimerkiksi ole siitä, nähdäänkö paikalla Navalnyin leski Julija Navalnaja.
Navalnaja on aiemmin sanonut pelkäävänsä, että hautajaisia häiritään. Hän on myös ilmoittanut ottavansa miehensä tehtävän.
– Kyllä hänkin sen tiedostaa, että hänen asemassaan on vaarallista palata Venäjälle, toteaa Kivimäki.
Kangaspuro kuvaa opposition olevan pitkälti nujerrettu. Oppositiopoliitikkoja on esimerkiksi leimattu terroristeiksi ja vieraan vallan agenteiksi.
Kangaspuron arvion mukaan Venäjällä voi olla jopa toista tuhatta poliittista oppositiovankia.
Voit katsoa koko Kangaspuron ja Kivimäen haastattelun alta:
10:36
Tällaisia vaikeuksia hautajaisiin on liittynyt
Navalnyin omaisilla on ollut vaikeuksia järjestää hautajaisia. Navalnyin tiedottajan Kira Jarmyshin mukaan aluksi Navalnyin äitiä vaadittiin hautaamaan poikansa salassa.
Tuolloin hän nauhoitti myös aiheesta videon, sillä hän sanoi saaneensa tutkijoilta uhkauksia. Navalnyin ruumis luovutettiin hänen äidilleen viime lauantaina.
1:44
Tämän jälkeen omaisilla oli vaikeuksia löytää tila hautajaisten järjestämiselle.
Torstaina uutisoitiin, että tiedottajan mukaan alan toimijoita uhkaillaan, jotta he eivät suostuisi Navalnyin ruumiin kuljetukseen.
Lue myös: Uusia vaikeuksia Navalnyin hautajaisjärjestelyissä: Ruumisautot eivät suostu kuljettamaan vainajaa
Tiedossa on, että omaiset yrittivät alun perin järjestää hautajaisia torstaille – samalle päivälle, jolloin Putin piti perinteisen puheensa kansakunnan tilasta.
Kivimäen mukaan mikään taho ei suostunut järjestämään hautajaisia tuolloin.
– Venäjästä on tullut entistä enemmän maa, jossa kaikki pyörii Putinin ympärillä.
Putin ei maininnut yli kaksi tuntia kestäneessä puheessaan Navalnyia millään tavalla. Putin on aiemminkin vältellyt Navalnyin nimen mainitsemista käyttämällä kiertoilmaisuja kuten "edellä mainittu henkilö", "hän jonka mainitsitte" tai "se persoona".
– Tämä on Putinin tavaramerkki, että hän ei mainitse vihollisiaan nimeltä, Kivimäki vahvistaa.
Navalnyi kuoli vankilassa Siperiassa 16. helmikuuta.
0:49