Nämä kaikki yöpäivystykset lakkautetaan – ministeri Juuso kertoi sairaalaverkon muutoksista

Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti perjantaina tiedotustilaisuuden yöpäivystysten kohtaloista.

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) mukaan Kouvolan Ratamokeskuksen sairaalan yöpäivystys tullaan säilyttämään. Lainsäädäntö tulee kuitenkin edellyttämään joitain muutoksia yöpäivystyksen toimintamalliin.

Juuso perusteli lakkauttamispäätöksen perumista muun muassa sillä, että alueella asuu noin 80 000 asukasta.

Juuson vetämä ministeriryhmä päätti myös muuttaa aiempaa esitystä Kemin ja Savonlinnan osalta siten, että ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen vaihtoehtona niissä on mahdollista ylläpitää rajattua erikoissairaanhoidon päivystystä.

– Tällä tuetaan näiden sairaaloiden erikoissairaanhoidon vuodeosastoja ja alueiden hoitoketjuja. Kyseessä ei kuitenkaan olisi monierikoisalainen ympärivuorokautinen päivystys eikä tarkoituksena ole mahdollistaa raskasta leikkaustoimintaa näissä sairaaloissa, STM kertoo tiedotteessa. 

Ministeriö esittää Jämsän ja Raahen perusterveydenhuollon yöpäivystysten lakkauttamista 1. lokakuuta 2025 alkaen ja Iisalmen ja Varkauden 1. tammikuuta 2026 alkaen. 

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertoo sairaaloiden päivystyksiin tulevista muutoksista 49:26
Katso ministeriön tiedotustilaisuus päivystysten muutoksista.

Muutokset voimaan jo lokakuussa 2025

Jo kehysriihessä huhtikuussa linjattiin, että yöpäivystys säilyy Ivalossa, Kuusamossa, Pietarsaaressa ja Raaseporissa. 

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS päättää itse sairaaloidensa päivystystoiminnoista.

Ministeriö ehdottaa, että muutokset tulisivat voimaan jo 1. lokakuuta 2025. Aiemmin määräajaksi kaavailtiin vuoden 2026 alkua.

Uusia laskelmia tehty

STM tavoittelee esityksellä tavoitellaan 26,5 miljoonan vuosittaisia säästöjä valtion budjettiin.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on edellyttänyt, että jos joitakin päätöksiä perutaan, tilalle pitää löytyä sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tontilta korvaava säästö.

– Korvaavia säästöjä ei tarvitse tehdä, koska tavoiteltuun säästöön on päästy, Juuso sanoi tiedotustilaisuudessa.

Hänen mukaansa Kouvolan osalta on tehty uusia laskelmia ja todettu, että sieltä löytyy säästöjä.

Päiväkirurgisia tekonivelleikkauksia yksityisiltä

Hallitus on myös linjannut, että hoitojonojen purkamiseksi mahdollistetaan päiväkirurgisten polven ja lonkan primaarien tekonivelleikkausten hankinta yksityisiltä palveluntuottajilta silloin, kun hoitotakuun toteutuminen on vaarassa. 

Tämä olisi mahdollista myös siirtymäaikana 30. kesäkuuta 2028 asti väliaikaisena toimintana Kemissä, Savonlinnassa, Oulaisissa, Salossa ja Valkeakoskella.

Lue myös:

    Uusimmat