Sosiaalisessa mediassa haitallisen terveyspuheen tunnistamiseen vaaditaan paljon medialukutaitoa.
Ortoreksia on salakavala syömishäiriön muoto, jota ei usein osata tunnistaa syömishäiriöksi, ja joka saattaa olla nykypäivänä jopa yleisempi kuin muut syömishäiriöt, arvioi psykologi ja psykoterapeutti Katarina Meskanen. Hän on erikoistunut syömishäiriöiden hoitoon.
– Taustalla on terveystietoisuuden lisääntyminen ja terveysvalistuksen ja -puheen yleistyminen. Terveellisyys on trendi: sen tavoitteleminen on ihannoitua, ja sille on vahva sosiaalinen siunaus. Joillakin tämä terveellisyyden tavoittelu menee yli, ja siitä tulee häiriö.
Ortoreksiaan liittyy pakonomainen pyrkimys terveelliseen syömiseen ja usein myös runsas urheileminen terveellisyyden nimissä. Ortoreksialla ei ole omaa virallista diagnoosia, vaan se luokitellaan yleensä epätyypilliseksi syömishäiriöksi.
Meskasen mielestä sosiaalinen media normalisoi epätervettä syömiskäyttäytymistä ja suhdetta syömiseen. Terveysviestintää on niin paljon, että haitallisen terveyspuheen tunnistamiseen vaaditaan paljon medialukutaitoa. Tästä syystä lapset ja nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa: heidän kehosuhteensa ja sisältökriittisyytensä ovat vasta kehittymässä.
Syömishäiriöliiton asiantuntija Katri Mikkilä muistuttaa, että ortoreksiaan – kuten myös muihin syömishäiriöihin – voi sairastua missä tahansa iässä ja sukupuolesta ja koosta riippumatta.
– Nuori aikuisuus on herkkää aikaa: itsenäistyvän elämän kynnyksellä pohditaan identiteettiin liittyviä kysymyksiä ja on suurempi riski sille, että omaa minuutta lähdetään rakentamaan syömisen ja liikkumisen varaan, ja siitä tulee identiteettiä määrittävä tekijä.
Mikkilä uskoo noin 15 vuotta sitten Suomessa alkaneen fitnessbuumin lisänneen ortoreksiatyylistä syömiskäyttäytymistä.
Syömisestä tulee suorittamista
Terveellinen syöminen muuttuu ortoreksiaksi, kun syömiskäyttäytyminen alkaa haitata toimintakykyä ja sosiaalisia suhteita: oireilu sanelee arjen valintoja, elämä kiertyy syömishäiriön ympärille eikä omista tavoista voi joustaa. Ajatteluun liittyy tyypillisesti mustavalkoista ehdottomuutta, kuten sääntöjä ja kieltolistoja, sanoo Meskanen.
– Ongelmana on se, että tämän rajan ylittymistä ei ole helppo tunnistaa tai tunnustaa edes itselleen. Terveellisesti syömisessä ei nähdä mitään vikaa, minkä takia sairastunut ei ehkä miellä olevansa sairas tai tunnista käyttäytymistään häiriintyneeksi.
Meskasen mukaan ortoreksiaa sairastava syö yleensä niin terveellisesti, että sairauteen harvoin liittyy esimerkiksi ravintoaineiden vajetta tai merkittävää painonlaskua. Ehdoton ja joustamaton ruokasuhde onkin riski erityisesti psyykkiselle hyvinvoinnille: kun syömisestä tulee suorittamista, siihen liittyvä ilo ja nautinto katoavat ja tilalle astuvat ahdistus, syyllisyys ja muut hankalat tunteet ja ajatukset.
Mikkilän mukaan ortoreksiaa sairastavalla on usein jonkinlainen kehoihanne, johon hän pyrkii terveellisellä syömisellä.
– On tyypillistä, että painoa pidetään hieman omaa hyvinvointipainoa matalammalla ja energiansaanti on hieman liian alhaista. Tämä taas voi näkyä mielialassa – ruoka pyörii mielessä jatkuvasti – tai aiheuttaa koko ajan pientä väsymystä. Kun tähän yhdistetään aktiivinen liikkuminen, seurauksena on usein sairastelua, rasitusvammoja tai muita loukkaantumisia.
Paraneminen edellyttää kapinahenkeä
Ortoreksiaan haetaan todennäköisesti vähemmän apua kuin muihin syömishäiriöihin, arvioi Meskanen.
– Tämä johtuu nimenomaan siitä, että sitä ei yleensä mielletä syömishäiriöksi tai terveyttä uhkaavaksi sairaudeksi. Lääkäriin saatetaan sen sijaan hakeutua jonkun muun terveyshuolen, kuten rasitusvammojen tai väsymyksen, takia.
Mikkilän mukaan ortoreksiatyylinen oireilu on joskus ensiaskel kohti anoreksiaa. Moni osaakin hakea apua vasta, kun oireilu on edennyt enemmän anoreksian puolelle, ja syöminen rajoittuu ja vähenee entisestään.
Mikkilä toivoisi asiantuntijoilta enemmän tarkkuutta ja taitoja ortoreksian tunnistamisessa.
– Valitettavasti ammattilaiset saattavat jopa kehua, että sinähän syöt ihan oppikirjan mukaan. Pitäisi osata katsoa tarkemmin.
Ortoreksiasta paraneminen edellyttää Mikkilän mukaan tietynlaista kapinahenkeä: pitää opetella kyseenalaistamaan ja rikkomaan syömiseen liittyviä sääntöjä, joita on opeteltu pienestä pitäen. Mikkilä kannustaa ympäröimään itsensä sellaisilla ihmisillä, jotka ovat valmiita tällaiseen kapinointiin, sillä muutos voi tuntua vaikealta yksin.
Ammattiapu on Mikkilän mukaan parhaimmillaan monipuolista vastausten etsimistä: Mikä syömistäsi säätelee? Millä perusteella teet syömiseen liittyviä valintoja? Mikä ajaa sinut liikkumaan? Millaisia ajatuksia ja tunteita sinulla on kehoosi liittyen?
– Kuten muissakin syömishäiriöissä, myös ortoreksiassa oireilu on selviytymiskeino, ja paraneminen edellyttää muiden selviytymiskeinojen opettelua – omien tunteiden tunnistamista, niiden kanssa olemista ja niiden säätelyä.