Minna Ruusuvuoren bulimia kesti 32 vuotta: "Se oli kuin tuttu kaveri, josta haetaan lohtua"

Syömishäiriöstä on vaikea parantua. Sen tietää bulimiaa 32 vuotta sairastanut Minna Ruusuvuori.

– Se on tietyllä tavalla osa identiteettiä. Se muuttaa kaiken siitä, miten näet itsesi, kertoo Huomenta Suomessa vieraillut Ruusuvuori. 

– Söin liikaa, joten oksensin. Se on kuin varjo, joka seuraa mukana.

Bulimiaan liittyy myös ahmimista. 

– Saatat suunnitellusti ostaa hirveän määrän ruokaa, jonka syöt ja oksennat. Se kuulostaa hurjalta, mutta on arki bulimiaa sairastavalla. 

Bulimian salaaminen muilta oli Ruusuvuoren mukaan helppoa. 

– Koulussa jätin lounaan syömättä, että en joutuisi oksentamaan. Sitä oppii myös taitavaksi valehtelijaksi. Sekin on kamalaa sanoa ja hävettävää.

Apua parantumiseen

Mitä syvemmälle sairaus juurtuu, sitä hankalampi siitä on myös luopua. 

– Syömishäiriö ei oikeastaan koskaan lopu. Pitkäaikaisella avulla ja tuella ruoka- ja kehosuhteen kanssa syömishäiriöstä voi parantua ja toipua, sanoo asiantuntija Katri Mikkilä Syömishäiriöliitosta.

Minna Ruusuvuori yritti hakea apua, mutta koki, ettei häntä kuunneltu. 

– Tietyllä tavalla vähäteltiin tai ei löytynyt kemiaa sen ihmisen kanssa, jonka kanssa yritti käydä asiaa läpi. Sitten sitä luovuttaa.

Eikä kukaan välttämättä huomaa mitään. Ruusuvuorella näkyi yksi fyysinen merkki.

– Kun oksentaa paljon, rystysissä näkyy, kun laitat käden suuhun, koska hampaat hierovat rystystä. Kyllä siihen verijälkiä tulee.

Lisää sallivuutta

Tiettyjä merkkejä syömishäiriöstä on olemassa, vaikka syömishäiriöön ei liittyisi painonmuutoksia.

– Kaikki kurinalainen syömiseen ja liikkumiseen suhtautuminen. Oman kehon häpeäminen ja piilottelu. Nämä ovat tyypillisiä merkkejä, mutta ne ovat myös aika yleisiä syömishäiriön ulkopuolellakin.

Milloin kyse on syömishäiriöstä tai laihdutuskulttuurille altistuneesta ihmisestä? Rajaa on hankala vetää. Minkäänlainen oireilu ei kuitenkaan ole harmitonta. 

Katri Mikkilä pitää kammottavana ajattelutapaa, että jokainen oksentaisi joskus tahallaan.

– Ei, se ei ole terveen ihmisen käytöstä. Siitä pitää huolestua. Toivoisin meidän yleiseen ruoka-, liikkuvuus- ja syömispuheeseen lisää sallivuutta ja joustavuutta. Tällöin olisi myös helpompi tunnistaa syömishäiriötä. 

"Se lähti lapasesta"

Minna Ruusuvuoren syömishäiriö helpotti raskausaikoina, mutta sairaus palasi takaisin.

Vuosi 2022 oli Ruusuvuorelle erityisen stressaava. Muun perheen nukkuessa hän söi, ahmi, oksensi ja teki töitä.

– Se lähti lapasesta. Se oli kuin tuttu kaveri, josta haetaan lohtua. Tilanne meni niin pahaksi, että tajusin, että minulta lähtee henki, jos en hae apua.

– Tulin niin sanotusti kaapista ulos. Menin lääkäriin ja sanoin, että olen oksentanut 32, vuotta, auta. 

Lääkärille puhuminen oli vasta alkua. Vaikeampaa oli tunnustaa asia lähipiirille ja työtovereille. 

– On hirveän karua sanoa se ääneen, koska silloin myönnät luurangot kaapissa.

– Ääneen puhuminen on kuitenkin sitä, että alat ottaa ongelmista niskalenkkiä, Ruusuvuori sanoo.

Apua ajoissa

Varhainen puuttuminen parantaa toipumisennustetta. 

– Mitä pidemmälle se juurtuu identiteettiin, sitä kauemmin kestää opetella uusia toimintatapoja, sanoo Syömishäiriöliiton Katri Mikkilä.

Kuitenkin vain joka kolmas syömishäiriö tunnistetaan terveydenhuollossa ja vain joka neljäs ohjautuu hoitoon. 

Minna Ruusuvuori katsoo, että toipumisprosessi on käynnissä. Silti hän miettii, toipuuko koskaan syömishäiriöstään. 

– Sairaus on varmasti korvien välissä pitkään, vaikka fyysisesti siitä pääsisikin eroon.