Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tänään Niko Ranta-ahon kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeusrangaistukseen niin sanotussa Katiska 2 -huumevyyhdissä.
Yhdeksän henkilöä tuomittiin vankeusrangaistukseen muun muassa huumausainerikoksista. Viiden henkilön syytteet hylättiin kokonaisuudessaan.
Erikoissyyttäjä Heli Vesaaja vaati Ranta-aholle 13 vuoden vankeusrangaistusta. Syyttäjän mielestä käräjäoikeuden ei olisi pitänyt ottaa huomioon Ranta-ahon aiemmin saamaa 11 vuoden vankeusrangaistusta ensimmäisestä Katiska-jutusta.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Lue myös: Niko Ranta-aholle 2 vuotta vankeutta Katiska2-huumevyyhdistä – katso tuomittujen nimet täältä
Vesala kertoo syyttäjän halunneen koetella laintulkintaa rikoslain 7 luvun 6 pykälästä, jonka mukaan aiempi tuomio voidaan ottaa huomioon, mutta se ei ole välttämätöntä.
Silloin kun on yksi henkilö on tehnyt useampia rikoksia, niistä tuomitaan yhteinen vankeusrangaistus.
Yhden törkeästä huumausainerikoksesta annettavan vankeusrangaistuksen enimmäispituus on kymmenen vuotta, mutta kun rikoksia on useampia enimmäispituus on 13 vuotta.
– Yleensä aina otetaan aikaisempi tuomio kohtuullistavana huomioon, joten käräjäoikeus on katsonut, että nytkin tässä kyseessä olevassa asiassa ei ole syytä lähteä poikkeamaan tästä käytännöstä, Vesaaja sanoo.
Käräjäoikeus toteaa, että Ranta-aho olisi saanut syytekohdasta kaksi eli ekstaasin maahantuonnista yksin kahdeksan vuoden tuomion, jos aiempaa tuomiota ei olisi huomioitu.
– Tämä on tietysti syyttäjän näkökulmasta sellainen asia, että voin jo tässä vaiheessa sanoa, että asia ei meidän kohdallamme jää tähän käräjäoikeuden päätöksen varaan. Voin jo ilmoittaa sen, että ilmoitamme tyytymättömyytemme ja menemme ainakin tämän asian osalta korkeampaan oikeusasteeseen.
Lue myös: Ranta-aho on helpottunut ja tyytyväinen tuomioonsa – Asianajaja aisti katumustakin: "Ei hän voi olla mitenkään itseensä tyytyväinen"
Ranta-aho syyllistyi Katiska 2:ssa käsiteltyihin rikoksiin päästyään viime kesänä tutkintavankeudesta. Ensimmäisen vyyhdin oikeuskäsittely oli silloin vielä kesken.
Ranta-aho tunnusti kaksi ensimmäistä syytekohtaa eli yli 70 000:n huumausaineeksi luokiteltavan pillerin maahantuonnin alkusyksystä 2020 sekä yli 20 000 ekstaasipillerin maahantuonnin marraskuussa 2020.
Käräjäoikeus hylkäsi syytteet, jotka koskivat 50–100 amfetamiiniöljylitran ja vähintään 100 kilon marihuanaerän maahantuonnin yrityksiä.
Vesaajan mukaan syyttäjä haluaa viedä myös hylättyjen syytteiden käsittelyn vielä hovioikeuteen.
– Ainakin Katiska 2:ssa on vielä erittäin mielenkiintoisia oikeudellisia kysymyksiä varsinkin rangaistuksen mittaamisen osalta, joiden osalta pidän hyvinkin mahdollisena, että olemme korkeimmassa oikeudessa saakka.
Lue myös: Niko Ranta-aho kommentoi MTV:lle armotonta rangaistusvaatimusta: "Syyttäjän omia höyryjä"
Vesalan mielestä ensimmäisessä Katiska-vyyhdissä ei ole ainakaan vielä samanlaisia oikeudellisia kysymyksiä, joiden takia hän näkisi asian menevän korkeimpaan oikeuteen.
– Hovioikeusvaiheessa, joka tulee varmasti myös olemaan aika pitkä, voi tulla sellaisia asioita, joiden eteen on tarpeen mennä korkeimpaan oikeuteen saakka, joko syyttäjien tai puolustuksen taholta.