Täältä suomalaisteinit ottavat mallia rahankäyttöön – joukossa yksi yllättäjä!

Shutterstock
Julkaistu 27.05.2013 13:25(Päivitetty 27.05.2013 13:37)

Suomessa koululla on muita Pohjoismaita keskeisempi rooli vaikuttajana teinien rahankäyttöön.

Lähes kaikki suomalaisnuoret kokevat, että omilta vanhemmilta saa neuvoja raha-asioissa. Seuraavaksi käännytään kuitenkin koulusta, kavereilta ja muilta perheenjäseniltä tulevien neuvojen puoleen. Pankin asiantuntemusta käyttää vain 14 prosenttia teini-ikäisistä. Suomessa koululla on tutkimuksen mukaan selvästi keskeisempi rooli raha- ja talousasioita omaksuttaessa kuin kolmessa muussa Pohjoismaassa.

Täältä suomalaisteinit hakevat mallia rahankäyttöönsä:

1. Omat vanhemmat (90 %)

2. Koulu (38 %)

3. Kaverit (30 %)

4. Muut perheenjäsenet (26 %)

5. Pankit (14 %)

86 prosenttia Danske Bankin tutkimukseen osallistuneista nuorista totesi vanhempien vaikuttavan raha-asioitaan koskeviin käytännön päätöksiin. Lähinnä täysi-ikäisyyttä eli 17-vuotiaitten vastauksissa pankin ja kavereiden merkitys kasvoi vanhempien vaikutusta suuremmaksi. Kavereiden merkitys korostui myös erityisesti suomalaisnuorten vastauksissa pohjoismaisiin nuoriin verrattuna.

– On myönteistä, että nuoret kokevat saavansa tukea talousasioissa nimenomaan vanhemmiltaan. Se lisää myös vanhempien vastuuta siinä, että nuorille annetaan mahdollisuus opetella perheen talouden hoitoon liittyviä taitoja ja käytäntöjä konkreettisesti jo kotona. Näin nuorelle syntyy paremmin käsitys siitä, mitä kaikkea oman talouden hoitoon kuuluu, kommentoi Suomen lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Eila Kauppinen.

Dansken Bankin YouGovilla teettämässä yhteispohjoismaisessa tutkimuksessa selvitettiin 15–17-vuotiaiden nuorten taloustaitoja ja -käsityksiä Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 1200 nuorta.

Vastaa kyselyyn:

Lue myös:

Näin paljon suomalaisnuori saa kuukausirahaa


Lähde: Danske Bank

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle