Helsingissä Töölössä seisoo komea funkkistalo. On seissyt paikallaan jo vuodesta 1933 asti. Talo on rakennettu Juho ja Maria Lallukan testamenttivaroin, joilla Lallukat halusivat varmistaa taiteilijoille kohtuuhintaisen asumisen.
Kymmenisen vuotta sitten tultiin siihen tulokseen, että talo on perusteellisen remontin tarpeessa. Tarvittiin niin putkiremontti kuin katon uusiminen ja sisätilojen kunnostuskin. Talo on lakisuojeltu Töölö-seuran aloitteesta.
Usein suojelu koetaan riipaksi, mutta Lallukan restauroinnista vastannut arkkitehti näkee asian toisin.
– Lakisuojelu on julkinen tunnustus rakennuksen arvosta, ja sen ansiosta meidän oli helpompi hankkia rahoitusta restaurointiin, sanoo Simo Freese.
Simo Freese on Lallukan restauroinnista vastannut arkkitehti.
Museoviraston kiinnostus takasi myös asiantuntija-avun, kun maalikerroksien alta etsittiin alkuperäisiä värejä ja sävyjä.
– Suojelusta on ollut meille hyötyä, ei suinkaan haittaa. Ja ilman suojeluakin suurin piirtein samalla tavalla restaurointi olisi tehty joka tapauksessa, kertoo Freese.
Simo Freese on arkkitehti ja Juho ja Maria Lallukan Taiteilijakoti –säätiön hallituksen varapuheenjohtaja.
Suururakka ja kulttuuriteko
Restauroinnin kokonaiskustannuksiksi laskettiin 10,2 miljoonaa euroa, johon säätiöllä ei missään tapauksessa ollut varaa omasta takaa. Mutta suojelukohteeseen saatiin julkista rahoitusta.
Yksi kolmannes tuli valtiolta, toinen kaupungilta ja kolmannen hankki säätiö lahjoituksina yksityisiltä. Esimerkiksi Tove Janssonin perikunta teki merkittävän lahjoituksen, olihan Janssonin perhe asunut talossa aikoinaan.
Seitsemän vuotta kestänyt työ pysyi alkuperäisessä budjetissaan, ja saatiinpa juhlasaliin uusi flyygelikin.
Talossa on 56 asuntoa, joista osassa on ateljee suurine ikkunoineen. Talossa asuu kuvataiteilijoita, kuvanveistäjiä, näyttelijöitä ja muusikoita. Vuokrat ovat kohtuullisia ja vuokrasopimukset elinikäisiä.
Taiteilijoiden mesenaatti Juho Lallukka on ollut antelias mies. Siitä todistaa tämäkin laatta Lallukan taiteilijakodin ovenpielessä.
Taloon on aina riittänyt tulijoita. Kuvataiteilija Marjatta Hanhijoki on uudemmasta päästä.
– Olen asunut täällä noin vuoden, jonotin tänne 15 tai 16 vuotta, kertoo Hanhijoki.
Hän vuokraa ateljeen ja yksiön yhdistelmää, jossa valtavat ikkunat antavat valoa kuvataiteilijan työlle.
– Minulla on nyt ensimmäistä kertaa elämässäni oma pieni koti ja oma ihana ateljee samassa paikassa, kertoo Hanhijoki.
Talossa on myös asukkaille yhteisiä tiloja kuten juhlasali ja pyykkitupa. Sillä on oma pieni taidekokoelma, joka on talon restauroinnin yhteydessä kunnostettu.
Juhlasalia majesteettisesti hallitseva Antti Favénin öljymaalaus vuodelta 1915 nimeltään Akseli Gallen-Kallelan syntymäpäiväjuhlien jälkeinen lounas oli pahasti vuosikymmenten sikarisavun tummentama.
Juhlasalissa on Antti Favénin maalaus.
– Mitä, onko tuo pöytäliina valkoinen, ihmettelimme kaikki kun taulu palasi Ateneumista pesulta, kertoo Lallukan Taiteilijaklubin hallituksen puheenjohtaja Risto Fredriksson.
Maalauksen pöytäliina on taas valkoinen.
Yksityiskohtien sinfoniaa
Taloteknisen peruskorjauksen lisäksi myös talon sisätilat palautettiin alkuperäiseen kuosiinsa.
Lallukan valaisimet ovat aikakautensa kauniita edustajia.
– Alkuperäiset värit etsittiin lukuisten maalikerrosten alta, ja paikoin on jätetty näkyviin, millä kaikilla väreillä tiloja on vuosien saatossa maalattu, kertoo arkkitehti Freese.
Valokatkaisimet löydettiin Saksasta, postiluukut Ruotsista, valokäytävän kumimatto Italiasta.
Valokäytävän kumimatto saatiin hankittua Italiasta.
– Sitkeyttä on vaatinut, mutta nykyisellä tietotekniikalla se onnistuu. Ja aina voi kysyä kollegoilta apua. Esimerkiksi Viipurin kirjaston kumimaton perään kyselin. Se olisi ollut hyvä tännekin, mutta sen valmistaminen oli juuri lopetettu Ranskassa, kertoo Freese.
Monesti lopullinen ratkaisu on ollut kompromissi.
– Vähiten huonon vaihtoehdon valitsemista, sanoo Freese.
Vähiten huonosta ei näytä olevan kysymys. Maalipinnat kiiltävät moitteettomina huippuammattilaisten jäljiltä. Paikoin oikean lopputuloksen saavuttaminen on vaatinut 22 kerrosta maalia.
Arkkitehtuuriltaan Taiteilijakoti Lallukka on puhdasta funktionalismia. Valokäytävä muistuttaa ilmiselvästi Eduskuntatalon valtiosalia.
– Totta, mutta valtiosalin suunnittelijalla on ollut toinen jalka vielä klassismin puolella, sen sijaan Lallukka on puhdasta funktionalismia, sanoo arkkitehti Simo Freese.
Talon on suunnitellut arkkitehti Gösta Juslén, joka osallistui taiteilijakodin suunnittelukilpailuun. Hän ei voittanut kilpailua, vaan oli jaetulla kolmannella sijalla. Silti hänen työnsä toteutettiin.
Talon tontti on kallioinen ja sen Apollonkadun puoleinen julkisivu on kolme kerrosta matalampi kuin Hesperian puiston puoli. Rinnetontin vuoksi talon rakenteisiin jäi tyhjää tilaa, joka unohtui vuosikymmenten saatossa.
– Tila kulkee rakennuksen päästä päähän ja lapset pitivät sitä salakäytävänään, aikuiset varastona. Restauroinnin yhteydessä luukku käytävään löytyi muovimaton alta Tove Janssonin veljen vinkistä, kertoo Simo Freese.
Suken omistajasta ei ole epäselvyyttä.
Sieltä löytyi muunmuassa suksi, jonka omistajasta ei ole epäselvyyttä. Onhan suksen perään kaiverrettu ”TOVE”.
Isäntä itse. Lallukka rakennettiin Juho ja Maria Lallukan testamenttivaroilla heidän toivomustensa mukaan varmistamaan kohtuuhintaista asumista taiteilijoille.
Taiteilijakoti Lallukka on uudelleenvihitty käyttöönsä tänään 3.2.2017 eli päivänä, jolloin Juho Lallukan syntymästä tulee kuluneeksi 165 vuotta.
Talo on nyt kunnossa ja voi hyvin. Uutta peruskorjausta ei ehkä koskaan tarvita, jos huolto ja ylläpito hoidetaan samalla pieteetillä kuin vasta valmistunut restaurointi.