Varjoliidon parissa Eemeli Aittokallio on koko ajan läsnä.
Varjoliito on tamperelaiselle Eemeli Aittokalliolle, 39, kuin toinen maailma. Hän vertaa liitämistä esimerkiksi sukeltamiseen.
– Taivaalla olo on oma shakkipelinsä. Sosiaalinen puoli ja maailmanlaajuinen yhteisö on tuonut reissaamiseeni paljon lisää. Yhteisö on siinä heti, kun menet vain lentopaikalle ja teet jotain, mitä rakastat, Aittokallio avasi lajin kokonaisvaltaisuutta.
Aittokallio aloitti varjoliidon vajaat 10 vuotta sitten. Laji sisältää hallittuja riskejä, ja aina täytyy olla tietysti varasuunnitelma.
– Tilastollisesti kuitenkin luulisin, että tämä on turvallisempaa kuin esimerkiksi ratsastaminen. Mutta tietysti yritän välttää riskejä, koska en näin perheenisänä halua, että minulle mitään tapahtuu. Muttei tässä elämässä kannata kotoa lähteä, jos kaikkea pelkää. Ja kotiinkin voi kuolla.
Tekevälle toki sattuu, ja Aittokalliolta on mennyt joskus etusormi poikki. Varjoa pystyy lentämään myös paramoottoreilla. Hän lähti sellaisen kanssa matkaan hiukan huonosta paikasta, ja siipi ei noussut kunnolla ylös.
– Yritin kolmatta kertaa lähtöä kaasu pohjassa. Varusteista täytyy huolehtia, ja minulla oli tuolloin turvaverkossa kädenmentävä reikä. Keskeytetyn startin jälkeen moottori oli käynyt täysillä, juoksin siinä ja pidin itseni pystyssä. Käsi sujahti juuri sieltä reiästä ja propelli nakkasi sormen turvaverkkoihin, Aittokallio kertasi onnettomuutta.
Omat taidot täytyy aina suhteuttaa vallitseviin sääolosuhteisiin. Aittokalliolla on lukuisia sivustoja, joista hän seuraa säätilaa jo ennen varsinaista lentopäivää.
– Sen jälkeen fiilistelen paikan päällä ja nostelen siipeä ja mietin, miltä homma tänään tuntuu. Jos kaikki tuntuu maassa hyvältä, on valmis lähtöön. Viimeinen lentoonlähtöpäätös tapahtuu kuitenkin juuri ennen kuin olen lähdössä ja alan nostaa siipeä. Sitä ennen se on vain valmistelua.
Kun lennetään pidempiä matkoja, eli matkalentoa, nostavien ilmavirtojen avulla, niin käytännössä voi lentää auringonnoususta auringonlaskuun.
– Suomenennätys on tällä hetkellä reilut 500 kilometriä. Se lento kesti kymmenisen tuntia. Silloin toki täytyy olla matkassa virtsaletku, syötävää ja juotavaa. Yläilmoissa käsitys ajasta muuttuu, ja siellä jaksaa olla hyvin ilmavirtojen vietävänä. Se on kuin shakkipeli, kun lennät nosteiden mukaan ja olet koko ajan läsnä.
Lue myös: Suomalainen Jade, 14, on tosielämän merenneito: "Kun käyn uimassa, pienet lapset tulevat ihmettelemään pyrstöä"
Päivätyö vai varjoliito?
Aittokallion harrastus muuttui aloittamisen jälkeen hyvin nopeasti intohimoksi. Hän oli vielä tuolloin päivätyössä ja juuri tulossa isäksi. Työn, perheen ja varjoliidon yhteensovittaminen alkoi tuntua haastavalta.
– Jokin oli otettava pois, jos aikoi jatkaa varjoliitoa yhtä kovalla intensiteetillä. Jäljelle jäivät perhe ja varjoliito, josta muodostui myös työ. Vien ihmisiä taivaalle ja koulutan Extreme Team Tampereen riveissä.
Laji vaikuttaa varmasti ulkopuolisen silmin hurjapäiseltä, mutta sen takia Aittokallion puoliso ei ole koskaan käskenyt häntä lopettamaan.
– Konfliktit ovat tulleet enemmän ajankäytöllisistä syistä. En koe tätä itse sen vaarallisemmaksi kuin mitään muutakaan lajia. Paljon enemmän minulle on sattunut onnettomuuksia jalkapallossa.
Aittokallio lentää myös oman tyttärensä Jaden, 7, kanssa. Varsinkin isälle lennot ovat hyvin erityisiä.
– En tiedä, kumpi siitä on enemmän innoissaan. Hän oli kyydissäni 4-vuotiaana ensimmäistä kertaa. Parasta on se, kun huomaan, että Jade hymyilee ja nauttii.
Lapsen kanssa lentämisessä pitää huomioida erityisesti tuuliolosuhteet, koska kyytiläinen on niin kevyt.
– Tuuli ei saa olla liian voimakas. Etenkin lapsien ja raskaana olevien naisten kanssa tulee varmisteltua ekstrapaljon.
Lue myös: Tuuli tietää, miltä tuntuu olla 30-kiloisen teräshaarniskan sisällä, kun samalla lyödään kirveellä päähän – tällainen harrastus on buhurt
Lyhin reitti ei ole aina nopein
Reissuista varjoliidon parissa Aittokalliolle on jäänyt erityisesti mieleen Himalaja.
– Sitä kohtaan minulla on suuri kunnioitus, ja olen säästellyt sitä hetkeä, koska menen sinne takaisin. Etelä-Amerikassa erityisesti Kolumbia on kokonaisuutena todella kiva lentopaikka. Uusi-Seelanti on taas visuaalisesti valtavan kaunis. Mutta kaunis se on Suomikin omassa tasaisuudessaan. Suomessa ollaan todella korkealla maasta, jos vertaa vuoristolentämiseen. Vuoristossa tosin täytyy olla tarkempi kelien, omien taitojen ja välineiden suhteen.
Aittokallio on kilpaillut lajin parissa useasti. Varjoliidossa on erilaisia kilpailumuotoja, kuten temppulento. Suomessa hyvin yleinen on matkalento, jossa Aittokalliokin on kilpaillut.
– Siinä voidaan antaa vaikka 80 kilometrin navigointitehtävä ja kaikki kilpailijat lähtevät yhtä aikaa matkaan. Ennen lähtöä pyöritään kaikki samassa paikassa ja kun kello lyö, niin lähdetään navigoimaan. Se, kuka löytää parhaimmat nosteet ja linjat nopeimmin, on voittaja. Välttämättä lyhin reitti ei ole nopein. Kovat nosteet voivat olla vuorenrinteissä, vaikka tasamaan kautta olisi lyhin reitti.
Aktiivisella kilpailukaudella Aittokallio on päässyt muun muassa EM-kisoihin. Paras sijoitus hänellä on Intian Panchgani Paragliding Open 2018 -kisoista, kun hän ylsi kolmanneksi. Sormionnettomuus ja korona hieman katkaisivat kilpailemista.
– Seuraavaksi osallistun Teneriffalla Pre World Cup -kisoihin loka-marraskuun vaihteessa. En ota sitä kuitenkaan niin suurella intensiteetillä tässä kohtaa, joten en erityisemmin valmistaudu kisoihin. Tietysti pidän hyvän otteen lentämiseen yllä.