Tajuatko, mitä tässä tapahtuu? Autoilijoita piinaavasta panssarijäästä ei ollut vastusta vantaalaisen Pekan nyrkille: "Yleensä ikkuna ei aukea"

Auton ikkunoihin kertyneen panssarijään poistaminen voi olla todella takkuinen operaatio. Vantaalainen Pekka näyttää videollaan, kuinka ongelma ratkesi ainakin auton oikean sivuikkunan kohdalla kuin itsestään.

Pääkaupunkiseutua piinasi perjantaina 10. joulukuuta karmaisevan huono keli. Venäjältä virtasi Suomeen kylmää ja kuivaa ilmaa, mutta ylempänä ilmakehässä puhalsivat lämpöisemmät tuulet. Ilmiö loi täydelliset olosuhteet niin sanotun jäätävän sateen syntyyn.

Jäätävä sade on alijäähtynyttä sadetta, joka jäätyy heti maahan osuessaan muodostaen tieliikenteelle vaarallisen jääkerroksen.

Ilmatieteen laitos varoitti aamulla 10. joulukuuta kammottavasta ajokelistä, minkä lisäksi esimerkiksi lentoja peruttiin. Seuraavana päivänä rintama eteni muualle Suomeen.

Panssarijää 0, Pekan nyrkki 1

Lauantaina 11. joulukuuta jäätävän sateen tuotoksia pääsi tarkastelemaan myös vantaalainen Pekka, joka lähetti MTV Uutisille parkkipaikalla kuvaamansa erikoisen videon.

Artikkelin yläpuolella olevalla videolla nähdään, kuinka Pekan Citroen C4:n ikkunaan oli jäätynyt niin paksu jääkerros, ettei se murtunut, vaikka auton ikkuna laskettiin. Aurinko oli paistanut auton oikeaan kylkeen.

Pekka kertoo MTV Uutisille nähneensä ilmiöstä videoita netissä, mutta ei ole oman autonsa kohdalla törmännyt ihan vastaavaan.

– Yleensä ikkuna ei aukea. Tai jos aukeaa, jääkerros murtuu, Pekka toteaa.

Katso Vantaan Martinlaaksossa kuvattu video artikkelin yläpuolelta.

Vastaavanlaisen videon lähetti muutama vuosi sitten meille myös lappilainen Antti. Katso Antin kuvaama video täältä.

Bongasitko liikenteessä jotain yllättävää, hauskaa tai muuten vain uutisoimisen arvoista? Lähetä kuva tai video meille!

Onko sinulla tien päältä otettu kuva tai peräti video, jonka uskot kiinnostavan muitakin? Näitkö erikoisen auton, vaarallisen läheltä piti -tilanteen tai suorastaan pöyristyttävän pysäköintisuorituksen? Kerro siitä meille!

Voit nyt lähettää meille kuvasi ja videosi helposti mobiililaitteella osoitteessa mtvuutiset.fi/lukijankuvat. Linkki ohjaa sinut palveluun, jonka kautta saat materiaalisi helposti toimituksen nähtäville. Voit lähettää kuvan tai videon puhelimesi galleriasta tai kuvata sivuston kautta avautuvalla kameralla.  

Muista jättää myös yhteystietosi, jotta voimme olla sinuun yhteydessä.

Lue myös:

    Uusimmat