Tällainen on somessa trendaava pierukävely – asiantuntija suosittelee monesta syystä

Haisevasta nimestään huolimatta tällä arkisella rutiinilla on monia hyödyllisiä ominaisuuksia.

New York Post uutisoi sosiaalisessa mediassa esiin nousseesta erikoisesta, mutta sitäkin hyödyllisemmästä konseptista, pierukävelystä. 

Kyseessä on nimensä mukaisesti lyhyt kävelylenkki, jonka aikana paukutellaan, jos siltä tuntuu.

Yksi pierukävelyiden suurimmista sanansaattajista on torontolainen ruokakirjailija Mairlyn Smith. Hän uskoo, että ruokailujen jälkeiset pierukävelyt tekevät hyvää ruuansulatusjärjestelmälle.

Smith kertoo käyvänsä lyhyillä paukkujen täyteisillä kävelyillä aviomiehensä kanssa joka ilta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Liike auttaa ruuansulatusjärjestelmää

Smith muistelee, että kävelyistä tuli pariskunnan yhteinen päivittäinen tapa noin kymmenen vuotta sitten.

– Kun syöt niin paljon kuitupitoista ruokaa kuin me, saatat kärsiä ilmavaivoista. Me siis kävelemme ja paukuttelemme. Niin legendaariset #pierukävelyt syntyivät, Smith kertoo.

Sen lisäksi, että sosiaalisessa mediassa pierukävelyt ovat toden teolla ottaneet tuulta allensa, myös monet lääkärit ja terveysalanasiantuntijat ovat kehuneet vatsan terveyttä edistävää tapaa.

– Kun kävelet, myös ruuansulatuskanavasi liikkuu. Tämä edistää suoliston liikkuvuutta, mikä on ruuansulatukselle välttämätöntä, Selfin haastattelema gastroenterologi Lisa Ganjhu kertoo.

Toimiva ruoansulatus voi myös auttaa lievittämään närästystä, refluksitaudin oireita ja turvotusta.

Kevyt liikunta, kuten kävely, avittaa syötyä ruokaa etenemään ruuansulatusjärjestelmässä. 

Kävely aktivoi myös vatsanseudun lihaksia, jotka puolestaan luovat painetta ja liikettä suolistoon. Tällöin myös suoliston kaasut pääsevät etenemään ja lopulta puskemaan ulos kehosta.

Lyhyt ja leppoisa kävelylenkki riittää

Smith lupailee, että hänen ruuanjälkeiset kävelylenkkinsä voivat jopa vähentää tyypin 2 diabeteksen riskiä.

Nutrients-julkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan kävely tasoittaa veren sokeritasoja. Toistuvat piikit verensokeritasoissa pitkällä aikavälillä voivat johtaa riskiin sairastua tyypin 2 diabetekseen.

Ehkäpä paras piirre pierukävelyissä on se, ettei lenkin tarvitse olla kovin pitkä. Smith itse kertoo kävelylenkkien olevan normaalisti vain vartin mittaisia. 

Vuonna 2021 valmistunut tutkimus kertoo, että vain 10 minuutin mittainen liike voi jo vähentää turvotusta. 

Tutkijoiden mukaan ideaali asento pierukävelyille on pitää kädet selän takana ja kaula hiukan etukenossa. Ilmeisesti tällaisessa leppoisassa kävelyasennossa ihminen nielee vähemmän ilmaa. Myös keskivartalon lihakset aktivoituvat ja luovat luonnollista painetta suolistossa.

Pierukävelyillä tahdinkaan ei tarvitse olla rivakka. Kyseessä on pierukävely, ei pierujuoksu.

– Se on vain yksi niistä monista säännöllisesti tehtävistä asioista, joilla voi olla pitkäaikaisia terveyshyötyjä, Smith kannustaa.

Lue myös:

    Uusimmat