Syy vaaratilanteisiin ja ärsytykseen liikenteessä löytyy usein sääntöjen noudattamattomuudesta.
92 prosenttia kertoi Liikenneturvan kyselyssä ärsyyntyvänsä ainakin joskus sääntöjä rikkovista autoilijoista kaupunkialueella. Asia ilmenee Liikenneturvan tiedotteesta.
Kolmea neljästä ärsyttivät sääntöjä rikkovat pyöräilijät, 59 prosenttia ärsyyntyi sääntöjä rikkovista kävelijöistä.
Liikenneturvan suunnittelija Leena Piippa painottaa, että liikennesääntöjen noudattamisella on todella merkitystä, sillä se auttaa ennakoinnissa ja on edellytyksensä jokaisen turvalliselle liikkumiselle.
Sääntöjen noudattamisella on myös liikenteen ilmapiirille merkittävä vaikutus.
– Se, että toinen ei noudata sääntöjä liikenteessä, ärsyttää, mutta voi aiheuttaa myös vastakkainasettelua eri kulkumuotojen välillä, jopa suuttumusta jotain tiettyä tienkäyttäjäryhmää kohtaan.
– Kun säännöt tuntee ja niitä noudattaa, vähenee sekä virheellinen käyttäytyminen että kokemus siitä, että osa viis veisaa säännöistä, Piippa sanoo tiedotteessa.
Lisäkilvet hämmentävät
Liikennesäännöt ja -merkit pohdituttavat ihmisiä, sillä niistä tulee Liikenneturvaan paljon kysymyksiä. Piipan mukaan jopa perussääntöjen ja -merkkien tulkinnoissa on epäselvyyttä.
Myös liikennemerkkien lisäkilvet hämmentävät.
– Väistämisvelvollisuus risteyksessä, eli niin sanottu kärkikolmio, on tuttuakin tutumpi merkki. Kärkikolmiolla osoitetaan, että ajoneuvolla on väistettävä risteyksessä muita ajoneuvoja. Merkin yhteydessä on usein kaksisuuntaisesta pyörätiestä kertova lisäkilpi, joka on aiheuttanut osassa kansalaisista ihmetystä.
– Lisäkilpi korostaa, että tietä risteää kaksisuuntainen pyörätie ja että kärkikolmion suunnasta tulevan kuljettajan on huomioitava pyöräilijät niin vasemmalta kuin oikealta ja väistettävä heitä risteyksen muun liikenteen lisäksi.
Monella tienkäyttäjällä voi olla säännöt periaatteessa hallussa, mutta niiden tulkinta voi tuottaa vaikeuksia käytännön tilanteessa. Neljää viidestä ärsyttivät epäselvät liikennejärjestelyt kaupunkialueella, kertoo kysely.
– Epäselvyyksiä voi syntyä esimerkiksi silloin, jos kuljettaja ei kulje riittävän alhaisella tilannenopeudella risteyksissä, etenkin jos on näköesteitä. Myös pyöräilyn liikenneympäristö voi joskus olla hankala, esimerkiksi tilanteissa, joissa pyörätie loppuu ja pyöräilijän on siirryttävä ajoradalle, Piippa kertoo.
– Risteyksissä tällaiset pyöräväylien epäjatkuvuuskohdat voivat tuntua hankalilta ja aiheuttaa ongelmia myös ajojärjestyksen suhteen.
Piippa muistuttaa vielä, että pyöräilijää koskee samat säännöt kuin autoiljaa, kun ajetaan ajoradalla.
Lue myös: "Aiheuttanut ymmärrettävää hämmennystä" – tiedätkö, mihin tämän liikennemerkin mystinen symboli viittaa?
Mitä pysäköintimerkin "24 h" oikeasti tarkoittaa?
Suomalaisten suosimaan pysäköintisovellukseen muutoksia – mukana "yksi paljon toivottu ominaisuus"
Tämä merkintä on väärä ajo-opetukseen – poliisi säästi kuitenkin sakoilta
Lue kaikki uusimmat liikenteeseen liittyvät uutiset!
Lähde: Liikenneturva