Älypuhelin aiheuttaa omanlaistaan riippuvuutta, jota ei itse edes välttämättä huomaa – ennen kuin se osuu omalle kohdalle.
Varsinkin loma-aikaan moni pohtii, pitäisikö myös sosiaalisesta mediasta ottaa ansaittua vapaata ja jättää puhelimen näprääminen tavallista vähemmälle. Ajatus on mukava, mutta todellisuus saattaa olla toinen: moni meistä on oikeasti riippuvainen puhelimestaan.
Toimittaja sulki älypuhelimensa viikoksi ja tarkkaili, millaisia ajatuksia ja tunteita lakkoilu herättää.
Ennen:
"Ennen älypuhelimesta luopumista päällimmäisenä on innostus: niin kuin moni muukin, myös minä olen haaveillut kunnon tauosta älypuhelimestani. Teenhän lähes kaiken puhelimellani: maksan laskut, olen sosiaalinen, seuraan maailmaa, rentoudun, teen kauppalistoja, navigoin ja esimerkiksi tarkastan aamulla, sataako työmatkalla.
Älypuhelimesta luopuminen tarkoittaa siis myös sitä, että muun muassa kaikki yllämainittu on tehtävä jotenkin toisin. Kuulostaa naurettavan yksinkertaiselta, mutta saan pian huomata, ettei suhteeni älypuhelimeeni todellakaan ole yksinkertainen."
Päivä 1
"Lakon alku lähestyy – on muuten helpompaa aloittaa, kun päättää tarkasti, milloin aloittaa. Ahdistun jo etukäteen. Lakon aamuna huomaan olevani jopa vihainen: miksi pitää juuri tänään aloittaa – ensi viikko olisi paljon parempi!
Sammutan oman puhelimeni kokonaan ja otan tilalle seuraavaksi viikoksi ”uusvanhan” Nokia 230:n, jolla saan soittaa, tekstata sekä käyttää herätyskelloa. Muuten älylaitteet saavat unohtua.
Olen kärttyinen, rauhaton, levoton. Työkaveri lohduttaa, että todennäköisesti ensimmäiset kaksi päivää ovat vaikeita, mutta sitten helpottaa."
Päivä 2
"Aamulla ärsyttää. Tajuan nyt, että puhelimeni on kuulunut jopa heräämisrutiiniini. Tuntuu jotenkin ikävältä – suorastaan tyhjältä. Mitä ihmettä?!
Huomaan hakevani puhelintani koko ajan, kunnes muistan, ettei sitä ole.
Ruokakaupassa muista, mitä kotiin pitää ostaa. Olen tottunut selaamaan kauppalistankin puhelimesta.
Olen pyrkinyt tietynlaiseen vapauteen siirtämällä kaikki toiminnot älypuhelimeeni, mutta samalla kahlinnut itseni siihen kuin vaivihkaa.
Lakossa on myös hyviä puolia: luen enemmän. Pohdin, kuinka monta minuuttia oikein käytän päivästäni puhelimessa. Yleensä kotiin tullessa selaan puhelintani varmaan jopa 15–30 minuuttia. Nyt en – ja yhtäkkiä onkin aikaa tehdä kaikkea muuta."
Päivä 3
"Nokiani herätyskellon ääni on ärsyttävä. Tämä on pikku juttu, mutta huomaan sen. Älypuhelimeeni olen asettanut rauhoittavan meren äänen (johon uskokaa tai älkää oikeasti myös herään).
Tänään on helpompaa. Edelleen huomaan kymmeniä kertoja päivän aikana mieleeni nousevan asioita, joita pitäisi tarkistaaa puhelimella. Kunnes muistan, että ai niin, en voi. Eikä se enää haittaakaan niin paljon! Tajuan, että pärjään ilmankin.
Illalla puhun pitkään puhelimessa ja luen. Huomaan, että oloni on kumman rauhallinen. Tyyni."
Päivä 4
"Tänään sanon sen jo ääneen: minulla on hyvä olo! En kaipaa puhelintani – päinvastoin: olen jopa innoissani siitä, miten eri tavalla tulen (toivottavasti) puhelimeeni reagoimaan, kun saan sen takaisin. Päivääni on kuin hiipinyt lisää minuutteja, ja koen tietynlaista vapautta."
Päivä 5
"Viikonloppu sujuu jollain tapaa tavallista rennommissa merkeissä. Tuntuu, että olen lomalla puhelimestani. Tapaan ystäviä, jotka kaivavat seurassani kukin vuorollaan puhelimensa esiin, naputtelevat sitä hetken ja asettavat pöydälle. Paitsi tietenkin minä. Puhelinlakkoni herättää jopa ihailua. Moni onkin viikon aikana todennut, että haluaisi vähentää puhelimensa näpräämistä. Koen vienoista ylpeyttä lakostani."
Päivä 6
"Puhelimeni on minulle ikään kuin velvoite. Sen piippauksiin ja vilkkuviin valoihin täytyy reagoida. Niiden vuoksi on myös oltava varuillaan. Tarkkana. Ehkäpä siksi koen suurta vapautusta, kun minun ei tarvitse kytätä puhelintani koko aikaa. Nautin täysin sylin positiivisista puolista, joita lakkoni on tuonut arkeen."
Päivä 7
"Viimeinen päivä kokeilua ei herätä enää niin suuria tuntemuksia: älypuhelimettomuuteen tottuu yllättävän nopeasti. Kuten alkuun pohdiskelin, kaksi ensimmäistä päivää ovat kamalia, mutta sen jälkeen helpottaa.
Totta kai lakkoni loppuminen on iloinen asia – tai sitten teen siitä iloisen. Keskityn jälleen hyviin puoliin, jotka saan takaisin älypuhelimen myötä.
Lopulta ”oman” puhelimen takaisin saaminen ei kuitenkaan ole niin hienoa. Puhelin ilmoittaa heti kymmenistä huomaamatta jääneistä ilmoituksista, jotka ovat kertyneet menneeltä viikolta. Ne herättävät velvollisuuden tunteen, jota en tosiaan kaivannut. Tätäkö tunnetta niin ikävöin? Tämänkö takia kärvistelin ahdistuksen ja ärtymyksen kanssa? Tunnistan lakon alussa selkeitä vierotusoireiden merkkejä, jotka yllättivät minut täysin. En olisi arvannut, että reagoisin niin voimakkaasti puhelimesta luopumiseen. Nappaan tästä kokeilusta parhaat puolet talteen ja harkitsen jopa simppelin matkapuhelimen hankkimista reissuja ja lomia varten – koska se tulisi varmasti tarpeen."
Jälkeen:
+ Päivässä tuntuu olevan enemmän minuutteja ilman älypuhelimen parissa vietettyä aikaa.
+ Ilman puhelinta (tietenkin) pärjää aivan hyvin.
+ Varsinkin iltaisin on rauhallisempi olo – yöunet tykkäävät!
+ Olo on kumman vapautunut – ja se on virkistävää!
+ Koska seuraan sosiaalista mediaa lähes ainoastaan puhelimella, saan siitäkin tauon.
+ Tarkkailen maailmaa enemmän, eikä puhelin ole matkakaveri esimerkiksi työmatkoilla.
- Kiireellisten asioiden hoito ei onnistu "tien päällä".
- Navigointi täytyy tehdä etukäteen.
- Sade pääsee yllättämään työmatkailijan – tosin se ei haittaa.
- Välillä tuntuu siltä, että jään jostain paitsi – mutta jäänkö ihan oikeasti?