Sekä Suomen ja Saksan välisessä tietoliikennekaapelissa että Ruotsin ja Liettuan välisessä kaapelissa on havaittu vaurioita.
Itämeren pohjassa kulkeva Suomen ja Saksan välinen C-Lion1-tietoliikennekaapeli on katkennut. Tässä koostejutussa kerromme, mitä kaapelivauriosta tiedetään ja mitkä kysymykset ovat edelleen avoinna.
Tämä kaapelirikoista tiedetään:
– Itämerellä on havaittu lyhyen ajan sisällä kaksi tietoliikennekaapelien vauriota: Suomen ja Saksan sekä Ruotsin ja Liettuan välisissä kaapeleissa.
– Suomen ja Saksan välisessä C-Lion1-tietoliikennekaapelissa havaittiin vika maanantaina aamuyöllä kello neljän jälkeen. Kaapelin omistavan Cinian mukaan kaikki kaapelin kuituyhteydet ovat katkenneet.
– C-Lion1-kaapelin rikkoutumispaikka on Itämerellä Ruotsin talousvyöhykkeellä, Öölannin eteläkärjen itäpuolella noin 700 kilometrin päässä Helsingistä. Sijainti on yhtiön mukaan vilkkaimman laivaliikennöintialueen ulkopuolella.
– Helsingistä Saksan Rostockiin kulkeva kaapeli valmistui vuonna 2016. Itämeren pohjassa kulkeva merikaapeli on lähes 1 200 kilometriä pitkä.
– Kaapelin katkeaminen ei ole vaikuttanut internetyhteyksiin Suomessa, kertoi Liikenne- ja viestintävirasto Traficom maanantaina.
– Liettuan ja Ruotsin välillä kulkeva kaapeli vaurioitui Liettuan yleisradioyhtiö LRT:n mukaan noin kymmeneltä sunnuntaiaamuna. Telian käyttämän kaapelin omistaa ruotsalainen Arelion.
– Suomen ja Saksan ulkoministerit ovat kertoneet, että maiden välisen kaapelin vauriosta on käynnissä perusteellinen tutkinta. Ruotsin siviilipuolustusministeri puolestaan kertoi SVT:lle Ruotsin viranomaisten tutkivan molempia tapauksia.
Lue myös: "Ulkoinen voima" katkaisi Suomen ja Saksan välisen merikaapelin – tämä tapauksesta tiedetään
Näistä asioista ei ole vahvistettua tietoa:
– Kummankaan kaapelin vaurioitumisen syystä, aiheuttajasta tai mahdollisesta tahallisuudesta ei ole tietoa. Ainakin Suomen ja Saksan välisen kaapelin kuitenkin uskotaan katkenneen ulkoisen voiman, kuten ankkuroinnin tai pohjatroolauksen, aiheuttamana.
– Ruotsin ja Liettuan välisen kaapelin osalta ei tiedetä, onko kaapeli katkennut vai vain vahingoittunut, kertoi Telian edustaja uutistoimisto BNS:lle.
– Kaapelien korjausaikataulusta ei ole vielä tietoa. Merikaapeleiden korjausaika on Cinian mukaan tyypillisesti 5–15 vuorokautta.