Tämä karmea tilanne yllätti Esapekka Lapin täysin – kartturin huomautuksesta ei ollut mitään apua
Kenian MM-rallin kymmenes erikoiskoe, legendaarinen Sleeping Warrior, osoittautui kuljettajille äärimmäisen vaikeaksi. Esapekka Lappi joutui lisäksi erittäin ikävään tilanteeseen tietä ylittäneiden eläinten kanssa.
36,08 kilometrin mittainen erikoiskoe tunnettiin jo ennakkoon pätkänä, joka tulisi erottelemaan jyvät akanoista. Toisaalta tiedossa oli myös se, että pelkkä taitokaan ei välttämättä riittäisi vaan tuuriakin tarvittiin. Olosuhteet olivat paikoitellen hurjat: muta, vesilätäköt ja valtava määrä toinen toistaan isompia irtokiviä vaanivat kuljettajia mutka toisensa jälkeen.
Pääluokan kuljettajista rengasrikon kärsivät Hyundain Esapekka Lappi ja Ott Tänak sekä Toyotan Elfyn Evans ja Takamoto Katsuta. He kaikki rikkoivat oikean takarenkaansa, Katsuta myös oikean eturenkaan.
Mutta siinä missä rengasrikot sattuivat pääosin pätkän lopussa, ensimmäisenä kuljettajana ek:lle startanneella Lapilla oli oma, vieläkin karmeampi tilanteensa jo noin kahdeksan kilometrin kohdalla.
– Ja eläimiä, kartturi Janne Ferm sanoi erään pitkän suoran alkaessa.
Jo hetkeä myöhemmin tiellä alkoi näkyä liikettä, kun muutaman seepran lauma lähti ylittämään tietä. Lappi otti vauhdin pois ja yritti väistää, mutta ei voinut siinä nopeudessa välttää osumaa.
Tilanne on katsottavissa jutun pääkuvana olevalta videolta.
– Oijoijoijoijoi.
– Osu.
– Voi jeesus.
Reilun kilometrin mittaisella suoranpätkällä oli runsaasti eläimiä vielä tämän jälkeenkin, ja Lapin oli ajeltava hetki pelkällä pintakaasulla.
– Katsojille tiedoksi, että tuohon tilanteeseen reagoidaan saman tien. Kuljettaja siihen ei pysähdy, koska hän aiheuttaa vaaratilanteen, jos sinne jää. Siellä on ryhmä menossa paikalle ja suorittaa ne toimenpiteet, mitä näissä valitettavissa tilanteissa pitää tehdä, MTV Urheilun selostaja Tomi Tuominen muistutti tilanteen jälkeen.
Uusimmat
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
15:02
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
Lataa lisää