Tampereen Koskipuistossa ammuttiin perjantai-iltana useita laukauksia. Poliisi on ottanut kiinni noin 25-30 -vuotiaan miehen teosta epäiltynä.
Tampereella sijaitsevassa Koskipuistossa ammuttiin perjantaina vähän ennen iltakymmentä useita laukauksia. Päivystävä tutkinnanjohtaja Ari Luoto kertoo MTV uutisille, että poliisi on ottanut yhden henkilön kiinni tapauksen johdosta. Epäilty on noin 25-30-vuotias mieshenkilö, jota ei ole vielä päästy kuulemaan.
– Kuulusteluja pyritään käymään ja todistajia saamaan kiinni, jotta saadaan asiaan lisää selvyyttä, Luoto kertoo.
Poliisin tutkinnan kohteena on tapahtumaan liittyvä välienselvittely, jonka osapuolet ovat noin 25-30 -vuotiaita.
– Tuskin on ollut satunnainen juttu. Selvitämme, oliko tilanne kärjistynyt vasta paikan päällä, Luoto sanoo.
Poliisi ei epäile tapauksen liittyvän katujengeihin.
– Ei ole viitteitä siihen, Luoto sanoo.
STT:n mukaan miestä epäillään laittomasta uhkauksesta, vaaran aiheuttamisesta ja ampuma-aserikoksesta.
"Jonkinlaista tappelua ja riitaa on ollut"
Ylikomisario Ismo Nykopp Sisä-Suomen poliisista kertoi eilen illalla, että ilmoitus paukkeesta tuli poliisille perjantaina kello 21.49.
Ilmoittaja kertoi Koskipuistossa juosseista henkilöistä. Tarkkaa tietoa ei ole siitä, aiheutuivatko pamaukset aidosta aseesta vai jostakin muusta.
Ilmoittajan arvion mukaan pauke oli saattanut kuulua myös nallipyssystä.
– Jonkinlaista tappelua ja riitaa on ollut ja siihen liittyen on ilmoittajan mukaan kuulunut pauketta, Nykopp sanoi.
Poliisi jatkaa tapahtuman selvittelyä.