Vaikka pettäminen tuntuisi yllätykseltä, tekoon johtaneet merkit ovat yleensä olleet nähtävissä jo pitkään. Toipumiseen ei ole ihmetemppuja tai pikaliimaa.
– Suurin osa pettämisistä ei tule koskaan ilmi. Pettäminen koskettaa yhtä lailla nuoria, puoli vuotta seurustelleita pareja kuin keski-iän ylittäneitä, monta kymmentä vuotta aviossa olleitakin, paripsykoterapeutti Taina Välitalo sanoo.
Välitalo arvelee pettämisen johtuvan usein pitkään kestäneestä tyytymättömyydestä parisuhteeseen.
– Tyytymättömyys voi aiheutua joko jommankumman osapuolen omasta identiteetti- tai ikäkriisistä tai siitä, että parisuhteessa on vuorovaikutusongelmia. Kun ei osata puhua ja päästä tunnetasolla tarpeeksi lähelle toista ihmistä, niin pikkuhiljaa vieraannutaan ja etäännytään.
– Läheisyyden loppuessa suhteesta molemmat alkavat miettiä, olisiko jotain muuta olemassa. Kolmannelta osapuolelta haetaan sitä jotain muuta. Pettäminen ei kuitenkaan ratkaise omaa kriisiä tai parisuhteen vaikeuksia, Välitalo sanoo.
Miksi hyvän rikkoisi?
Jotkut pettävät kostoksi, kun kumppani on ensin pettänyt.
– He ajattelevat, että sen jälkeen ollaan "samalla viivalla" – toinen tietää, miltä itsestä tuntuu.
Täytenä yllätyksenä pettäminen tulee loppujen lopuksi harvoin.
– Kun tilannetta todella aletaan puida terapeutin vastaanotolla, niin ainakaan omalle kohdalleni ei ole osunut yhtään pariskuntaa, jolla ihan oikeasti olisi mennyt parisuhteessa pitkään kaikin puolin onnellisesti. Miksi ihminen, jolla olisi asiat hyvin, rikkoisi sen tällaisella teolla?
"Kerran pettäjä, aina pettäjä" -ajatukseen Välitalo ei usko.
– Kenenkään luonne tai persoona ei itsessään ohjaa pettämiseen, sen tekee tyytymättömyys omaan elämään.
Suhde ei enää samanlainen
Jos sekä pettäjä että petetty haluavat selvittää tilanteen, parisuhde voi hyvinkin jatkua.
– Se edellyttää, että asiasta puhutaan avoimesti. Pettämisen aiheuttamaa mielipahaa on pakko kestää jonkin aikaa. Prosessi on niin pitkä ja vaikea, että yleensä avuksi tarvitaan ulkopuolinen ammattilainen, joka kannattelee vaikeiden tunteiden yli.
– Joka tapauksessa suhde ei enää pettämisen jälkeen ole samanlainen kuin aikaisemmin. Luottamuksen rakentuminen vie aikaa. Toisen pitää ymmärtää, miksi pettäjä toimi niin kuin toimi.
Paljon on kiinni siitä, kuinka aidosti annetaan anteeksi.
– Pystyykö petetty oikeasti jättämään asian historiaan ja olla nostamatta sitä uudelleen esiin keskusteluissa? Jotkut pääsevät teon yli, toiset eivät.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com, Taina Välitalo
Toimiiko avoin suhde? Terapeutti arvioi
Lukijoiden tarinat uskottomuudesta – Tällainen kumppani pettää useimmin
Yli 20 vuoden liiton tyly loppu: Mies vaihtoi nuorempaan
Suomalaiset kertovat: Tällaista on uskottomuus parisuhteessamme