Tämän takia suomalaista laivanrakennusta arvostetaan maailmalla

Allure of the Seasia rakennettiin Turussa vuonna 2009.Vesa Moilanen/Lehtikuva
Julkaistu 25.10.2012 12:30(Päivitetty 26.10.2012 08:50)

Moni maailman loistoristeilijöistä on kotoisin Suomesta. Miksi suomalaista laivanrakennusta arvostetaan niin paljon?

STX Finlandin Turun telakka on rakentanut useita maailman suurimmista laivoista.

– Oasis of the Seas ja Allure of the Seas olivat molemmat lähes miljardin euron arvoisia. Matkustajia niihin mahtuu suomalaisen kaupungin verran: 6300. Kun vielä lasketaan miehistö päälle, yksi risteilijä voi kantaa sisällään noin 8400 ihmistä, myyntijohtaja Tom Degerman kertoo.

Oasis ja Allure liikennöivät kotisatamastaan Floridan Fort Lauderdalesta vuoroviikoin itäiselle ja läntiselle Karibialle.

– Olen ollut mukana myös viiden Voyager of the Seas- ja kolmen Freedom of the Seas-sarjan laivan rakentamisessa. Ne menivät alun perin Karibialle, mutta kiertävät nyt ympäri maailmaa – jotkut Kiinassa, jotkut Euroopassa.

Laatua ajallaan

Degerman kertoo, että Suomessa rakennetut laivat ovat kestäneet hyvin käytössä.

– Teemme parasta, mitä markkinoilta saa. Suomalaisen työn laatu ja tapa toimittaa laivat luotettavasti aikataulussa on huomattu maailmalla.

– Suomalaiset ovat laivanrakentajina myös hyvin innovatiivisia. Emme pelkää teknisiä haasteita. Tunnemme omat kykymme ja pystymme kehittymään. Ei sovi myöskään unohtaa, että tukenamme on erinomainen rahoituslaitos, Finnvera, Degerman sanoo.

Studio55.fi/Piia Simola


Vuokko Raninin erikoinen työ: Sisusti laivoja 40 vuotta

Sisustusarkkitehti kertoo: Näin ruotsinlaivojen glamour syntyi!

Nämä ovat maailman ylellisimmät jahdit

Suomeen uusi "käänteentekevä" risteilylautta – Näin se poikkeaa perinteisistä matkustajalaivoista

Uskomattomia sviittejä ja urheilukenttiä – Katso kuvat Suomessa rakennetuista huippuristeilijöistä!

Näin menee laivanrakennuksella taantumassa

Maailman paras työ? Suomalainen Teijo nauttii matkoista loistoristeilijöillä ympäri maailman

Laivalla sattuu ja tapahtuu – lue hauskat tarinat

Tässä ovat maailman loistokkaimmat risteilyalukset

44 vuotta merimiehenä maailmalla: Tyttöjä, ilotaloja, hallusinaatioita myrskyssä...

Mikä ei tapa, se vahvistaa: Hämmästyttävä havainto Titanicilta pelastuneista

Katosivatko nämä laivat ja lentokoneet Bermudan kolmion syövereihin?

Tuoreimmat aiheesta

Studio55