Tappara ja HIFK tarjoilivat Tampereen Nokia Arenan yleisölle kuuman näytelmän lauantain SM-liiga-kierroksella. Ottelussa alakynnessä ollut tamperelaisryhmä onnistui viemään kolme pistettä tehokkaalla viimeistelyllään ja Christian Heljangon maalivahtipelillä.
Tappara kärsi kovan menetyksen heti ottelun avausvaihdossa, kun puolustaja Otto Leskinen loukkaantui. Leskinen ehti pelata ottelussa vain 28 sekuntia. Takaisku on Tapparalle raskas, sillä joukkueen alakerrasta puuttuivat jo lauantain ottelusta loukkaantumisten takia Valtteri Kemiläinen ja Joni Tuulola.
– Alamme olla tiukoilla puolustuksen osalta, päävalmentaja Rikard Grönborg sanoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Toisaalta Grönborg kiitteli kuutta pelin loppuun pelannutta puolustajaansa.
– Oli hienoa nähdä joidenkin kavereiden nousevan esiin ja pelaavan hienosti. Luke Witkowski pelasi hienon pelin, (Tobias) Ekberg myös. (Olli) Juolevi ja (Veli-Matti) Vittasmäki olivat todellisia oreja. Myös nuoret pelaajat olivat hyviä, Grönborg luetteli viitaten lopussa Jesper Alrothiin ja Kasper Kulonummeen.
LUE MYÖS: HIFK:n takaa-ajo katkesi jättimöhläykseen – Ilves ja Tappara kasvattavat eroaan muihin
Tappara ehti ottelussa jo 3-0-johtoon ennen kuin HIFK pääsi tulostaululle. Toisen erän 41 sekunnin välein syntyneet osumat nostivat helsinkiläiset maalin päähän. Tappara karkasi Nicholas Baptisten maalilla kolmannessa erässä jälleen kahden maalin karkuteille, mutta HIFK tuli vielä kerran. Kristian Vesalainen laukoi kiekon ohi Heljangon. Maali kuumensi tunteita Tapparan vaihtoaitiossa, sillä Anton Levtchi jyrättiin keskialueella kyseenalaisesti juuri ennen osumaa.
Voit katsoa tilanteen pääkuvan paikalla olevalta videolta.
HIFK painoi lopun vimmatusti päälle, mutta palkinto jäi uupumaan. Pelin painopisteestä kertovat torjunnat, joita Tapparan Heljangolle kertyi 32 ja HIFK:n Roope Taposelle ja Niko Hoviselle yhteensä yhdeksän.
– Olin ylpeä tavasta, jolla kamppailimme, Grönborg sanoi.
– Opimme tästä pelistä tiettyjä asioita. Pelasimme todella hyvää joukkuetta vastaan. Jos aiomme mennä loppuun saakka, meidän täytyy pystyä voittamaan HIFK:n kaltaisia joukkueita säännöllisesti ja kenties vähän eri tavalla kuin tänään.
HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin 40 minuutin osalta.
– Kukaan meistä ei ole tyytyväinen avauserään, vaikka maalit tulivat kenties vähän helpolla. Emme halunneet pelata, kuten pelasimme.
HIFK kohtasi tällä viikolla kaikki kolme sarjan kärkijoukkuetta, Ilveksen, Tapparan ja Jukurit ja keräsi otteluista kuusi pistettä.
– Olemme tyytyväisiä melkeinpä kaikkiin muihin eriin, paitsi tähän ensimmäiseen erään, Peltonen sanoi.
– Otimme kaikkiaan isoja askeleita tällä viikolla. Kasvamme oikeaan suuntaan ja haluamme jatkaa työskentelyä sen eteen.
HIFK painoi ottelun lopussa hurjasti päälle ja haki tasoitusta. Kiri katkesi, kun joukkueelle vihellettiin rangaistus väärästä vaihdosta. Peltonen otti omaan piikkiinsä tilanteen, jossa Hovinen palasi jäälle joukkueen pelatessa ilman maalivahtia.
– Momentum oli meillä ja neropatti (smartass) valmentaja yritti olla liian ovela, kommunikoi huonosti ja aiheutti jäähyn. Minun täytyy ottaa siitä täysi vastuu.
Voit katsoa tilanteen alla olevalta videolta.
0:53
Tappara nousi voitollaan 103 pisteeseen ja se on vain pisteen päässä sarjakärki Ilveksestä. Tappara on pelannut kolme ottelua Ilvestä vähemmän. Vahvaa jaksoa pelaava HIFK on viidentenä kolme pistettä Pelicansia ja neljä pistettä Jukureita perässä. Takana Kärpät hengittää niskaan pisteen päässä.