Tarttuva koronavirus kylvää pelkoa Kiinassa – 13 kaupunkia ja 41 miljoonaa ihmistä eristetty, kielletty kaupunki, Shanghain Disneyland ja osa Kiinan muuria suljettu

1:14img
Koronavirus on sulkenut jo ainakin 10 kiinalaiskaupunkia – Wuhaniin rakennetaan uusi sairaala ennätysvauhtia.
Julkaistu 24.01.2020 09:12(Päivitetty 24.01.2020 12:26)

Jonna Kumpula

jonna.kumpula@mtv.fi

Uutistoimisto Reutersin mukaan Kiina on tehostanut toimenpiteitä estääkseen koronaviruksen leviämisen.

Kiinassa on eristetty 13 kaupunkia koronaviruksen vuoksi. Matkustusrajoitukset koskevat jo yli 41:tä miljoonaa ihmistä. BBC:n mukaan kaupungeissa asuu yhteensä 60 miljoonaa ihmistä.

Viimeksi eristetyt Xianning, Xiaogan, Enshi ja Zhijiang sijaitsevat Hubein maakunnassa. Kaikki julkinen liikenne kaupunkeihin lakkaa, ja osa kaupungeista ilmoitti myös sulkevansa huvipaikkoja, kuten teattereita ja karaokebaareja.

Maan pääkaupungissa Pekingissä suljetaan turistikohteita, muun muassa osa Kiinan muurista, Ming-dynastian aikaiset hautapaikat ja Yinshanin pagoda-alue. Pääkaupungissa sijaitseva Kielletyn kaupungin alue suljettiin jo aikaisemmin.

Myös Shanghain Disneyland-huvipuisto on kertonut sulkevansa viikonloppuna ovensa toistaiseksi viruksen vuoksi.

Uusi koronasairaala rakentuu 10 päivässä

Kiina aikoo rakentaa uuden sairaalan koronaviruspotilaille. Sairaala on tarkoitus rakentaa vain kymmenessä päivässä Wuhaniin, mistä virus lähti leviämään vuodenvaihteessa. Sairaalan on määrä olla käytössä jo 3. helmikuuta.

Työt on jo aloitettu, ja valtiollinen CCTV -kanava näytti perjantaina kuvaa rakennustyömaalta kaivinkoneineen ja pyöräkuormaajineen.

Sairaalassa tulee valtiollisen Xinhua-uutistoimiston mukaan olemaan tuhat vuodepaikkaa.

Vuonna 2003 Kiina rakensi vajaassa viikossa sairaalan pääkaupunki Pekingin lähelle sars-viruksen vuoksi.

Lue myös: Koronavirus tuli Suomeen? Ivalossa kaksi epäiltyä tartuntaa – perhe kiertänyt Lappia jo päiviä

 Kuume, yskä ja hengenahdistus – näistä oireista tunnistaa maailmalla pelkoa kylvävän Wuhanin koronaviruksen

Koronavirus laittoi rakennusmiehet huhkimaan – Kiinaan nousee uusi sairaala 10 päivässä

Onko tässä eläin, joka levitti vaarallisen koronaviruksen ihmiseen Kiinassa? Geenitutkimus antaa vihiä taudin mahdollisesta alkuperästä

Ainakin 26 kuollut koronavirukseen Kiinassa – tartuntoja yli 800, lähes 1 100 epäillään sairastuneen: "Toistaiseksi ei ole todisteita ihmisten välisistä tartunnoista Kiinan ulkopuolella"

Tauti lähti liikkeelle Wuhanista

Virukseen on kuollut ainakin 26 ihmistä. Tartunnan saaneita Kiinassa on yli 800. Valtaosa tautiin menehtyneistä on kuollut juuri Hubein maakunnassa, missä sijaitsevasta Wuhanin kaupungista tauti lähti leviämään vuodenvaihteessa.

Virus on levinnyt jo muun muassa Japaniin, Hongkongiin, Etelä-Koreaan, Taiwaniin, Thaimaahan ja Yhdysvaltoihin. Torstaina kerrottiin, että tartuntoja on havaittu myös Saudi-Arabiassa, Singaporessa ja Vietnamissa.

Viruksen leviäminen vaikuttaa matkailuun ja kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan. Pekingissä sijaitseva Kielletty kaupunki suljetaan koronaviruksen takia lauantaista lähtien toistaiseksi. Museon mukaan tarkoitus on estää tartuntojen leviäminen ihmisjoukoissa.

Pekingin viranomaiset ilmoittivat lisäksi peruvansa kaikki suuret uudenvuoden kokoontumiset pääkaupungissa. Kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan liittyy tiiviisti temppelien alueelle kokoontuminen, ja niille kerääntyy usein kymmeniätuhansia ihmisiä.

Lue myös: Tutkijat ovat nyt varmoja, että Wuhanin koronavirus tarttuu ihmisestä toiseen – MTV Uutiset kokosi yhteen, mitä mantereelta toiselle levinneestä taudista tiedetään

Bussiliikenne on pysäytetty Chibin, Xiantaon, Zhijiangin, Qianjiangin, Xianningin, Huangshin ja Enshin kaupungeissa.

Lisäksi Zhijiangissa on ryhdytty muihinkin rajoittaviin toimenpiteisiin: kaupunki on esimerkiksi sulkenut suuren osan julkisista tiloista apteekkeja, sairaaloita, kauppoja ja huoltoasemia lukuun ottamatta.

Lue myös: WHO: Kiinan koronavirusta ei vielä syytä julistaa kansainväliseksi terveysuhaksi

Epäily tarttuvasta viruksesta myös Suomessa

Wuhaniin linja-auto-, metro- ja lauttaliikenne on pysäytetty. Lisäksi junat tai lentokoneet eivät liiku Wuhanista minnekään. 

Tällä hetkellä virus on tappanut ainakin 26 henkilöä ja sairastuneita on tiettävästi reilusti yli 800. Useimmat sairastapaukset on todettu Wuhanissa, josta viruksen uskotaan saaneen alkunsa.

Lue myös: Kiina sulkee Pekingin Kielletyn kaupungin koronaviruksen takia

Koronaviruksen pelätään leviävän nopeasti, sillä sadat miljoonat kiinalaiset matkustavat juhlistamaan uutta vuotta. Koronaviruksen on todettu tarttuvan ihmisestä toiseen.

Tällä hetkellä virusta on havaittu muun muassa Thaimaassa, Japanissa, Etelä-Koreassa ja jopa Yhdysvalloissa. Parhaillaan THL tutkii, onko virus levinnyt myös Suomeen Ivalossa sairaiksi ilmoittautuneiden kiinalaisturistien mukana.

Lue lisää: Koronavirus tuli Suomeen? Ivalossa kaksi epäiltyä tartuntaa – perhe kiertänyt Lappia jo päiviä

Lue myös: Kuume, yskä ja hengenahdistus – näistä oireista tunnistaa maailmalla pelkoa kylvävän Wuhanin koronaviruksen

24.1.2020 kello 12.23: Lisätty BBC:n ja STT:n tiedot. 

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus