Uusi C8 oli yleisön hypisteltävänä perinteikkäässä Corvette-tapahtumassa Yhdysvalloissa. Yksi kysymys oli ilmoilla tämän tästä.
Vuosimallin 2020 Chevrolet Corvette C8 on kautta aikain ensimmäinen Corvette, jossa moottori on sijoitettu auton etuosan sijaan kuljettajan taakse. Keskimoottorinen Corvette on vilahdellut huhuissa kymmenien vuosien ajan, mutta heinäkuussa siitä tuli viimein totta.
Auton vastaanotto on ollut huikaiseva, mikä johtuu suureksi osaksi sen yllättävän alhaisena pysyneestä hinnasta sekä keskimoottorin myötä aivan uudesta lähestymistavasta.
Chevroletin emoyhtiö General Motors kertoi auton esittelytilaisuudessa hinnan jäävän alle 60 000 dollariin, ja hiljattain täsmentynyt ohjehinta on lupausten mukaisesti 59 995 dollaria.
Tällä rahalla autoon saa noin 500-hevosvoimaisen ja 6,2-litraisen V8-moottorin. Autoonsa ärhäkämmän Z51-trimmin valitseva pääsee nautiskelemaan viiden hevosvoiman teholisäyksestä, paremmista jarruista ja hiilikuitusomisteista.
Vain automaattina
C8:aa ei ole mahdollista saada manuaalivaihteisena, mikä on jurppinut jopa monia kovan luokan Corvette-faneja. Manuaalin puutteesta kerrotaan kysellyn lukemattomia kertoja tapahtuman aikana.
Corvettesta vastaava tuotepäällikkö Harlan Charles perusteli valintaa Motor Trend -julkaisulle muun muassa manuaalivaihteisten autojen kysynnän hiipumisella, auton rakenteella sekä kaksoiskytkinautomaatin erinomaisuudella.
– Ja onhan se tavallaan manuaali, Charles totesi viitaten siihen, että kuljettaja voi halutessaan läpsytellä rattivaihteita. Fakta on kuitenkin se, että kolmatta poljinta autosta ei löydy.
Yksi manuaalin puuttumisesta närkästynyt Corvette-fani on 31-vuotias Brent.
– He kertoivat, ettei autoa saa enää kytkimen kera. Tästä syystä minua ei rehellisesti sanottuna kiinnosta tietää tästä autosta enää mitään. En tule koskaan omistamaan leluautoa automaattivaihteistolla. Voin luvata, että vaikka C8:n saisi todella huokeaan hintaan 15 vuoden päästä, en aio antaa sille mahdollisuutta, Brent sadatteli.
Samoilla linjoilla oli myös Lance Miller, yksi tapahtuman järjestäjistä.
– Olen suuri manuaalivaihteiden puolestapuhuja. Manuaalin puute on asia, johon olen tässä autossa pettynyt.
Motor Trendin toimittaja kysyi mielipidettä uutukaisesta myös Corvetten kilpa-autoversioita työkseen kurittaneelta Johnny O'Connellilta, jolla on vyöllään muun muassa Le Mansin voitto.
– Visuaalisesti se on tyrmäävän upea.
– Mutta ennen kuin olen ajanut sillä hampaat irvessä, en osaa sanoa, mitä todella ajattelen siitä, O'Connell sutkautti.
Lähde: Motor Trend