Iltapäivään sijoitettu pieni liikuntatuokio auttaa selättämään kesken työpäivän iskevän väsymyksen.
Aamu alkaa energisesti ja työpäivän ensimmäiset tunnit sujuvat tuottavasti. Lounaan jälkeen iltapäivällä väsymys kuitenkin iskee. Haukottelulle ei tule loppua, silmät alkavat ummistua ja työskentely muuttuu tahmeaksi.
Iltapäiväväsymys on monelle tuttu ilmiö. Energiatasojen äkillinen tipahtamiselle on monia eri syitä.
Toisinaan ihminen on nukkunut huonosti, mutta aamuisin korkeimmillaan olevat kortisonitasot pitävät mielen virkeänä päivän ensimmäisinä tunteina. Hormonien lisäksi laskua voi tapahtua elimistössä kiertävän kofeiinin määrässä eivätkä aamuiset kahvikupilliset enää lounaan jälkeen piristä.
Kahvikupillisten hörppimisen lomassa veden juominen on saattanut unohtua, mikä voi johtaa väsyttävään nestehukkaan. Hyvän nesteytyksen on havaittu lisäävän valppautta, tuotteliaisuutta ja kognitiivista suorituskykyä sekä parantavan muistia.
Myös liian niukaksi jäänyt aamupala tai lounas voivat johtaa vetämättömään oloon iltapäivällä, kun keholla ja aivoilla ei ole riittävästi energiaa toimiakseen kunnolla. Toisaalta kovin raskas tai väärin koottu ateriakin voi väsyttää: höttöhiilarit aiheuttavat väsyttävän verensokeripiikin, rasvaisen annoksen sulattaminen puolestaan vaatii elimistöltä paljon töitä eikä voimia riitä muuhun.
Lue myös: Harvardin asiantuntija nimeää ruoka-aineet, jotka ovat myrkkyä aivojen terveydelle
Liikunta auttaa iltapäiväväsymykseen
Jos iltapäiväväsymystä ei voi enää ennaltaehkäistä vaan pää on jo alkanut pilkkimään, voi vireyttä lisätä helposti vetristämällä kehoa. Liikunta on yksi tehokkaimmista tavoista lisätä vireyttä iltapäivään, sanoo yhdysvaltalaiskanava CNN:n haastattelema funktionaalinen ravinto-ohjaaja ja personal trainer Tansy Rodgers.
Liikunta saa veren kiertämään elimistössä päästä varpaisiin. Aivot rakastavat liikuntaa, joka parantaa kognitiivista suoriutumista nopeasti. Liikunta muun muassa nopeuttaa ajattelua, parantaa tarkkaavaisuutta sekä pakottaa aisteja terävimmiksi.
Rodgers kehottaa lähtemään liikkeelle pian lounaan jälkeen. Iltapäivään sijoitettu fyysinen aktivisuus edistää ruoansulatusta, tasaa verensokeria sekä vapauttaa väsymystä vähentäviä hormoneja. Liikunnan ei tarvitse olla kovatehoista tai pitkäkestoista vaan pienikin sykettä kohottava liike on hyväksi.
Lue myös: Aivotutkija kertoo, millaisia taukoja jokaiseen työpäivään pitäisi kuulua: "Ei voi olla pelkästään niin, että odotamme lomaa"
Hyviä vaihtoehtoja iltapäiväliikunnaksi
Yksi hyvä tapa taklata iltapäiväväsymys on tehdä lounaan jälkimainingeissa pieni kävely. Ulkoilu luonnonvalossa piristää, parantaa mielialaa ja voimistaa energisoivan hermovälittäjäaine serotoniinin tuotantoa.
Lounaan jälkeinen ulkoilu on erityisen hyvä vaihtoehto pimeään talviaikaan, sillä luonnonvalolle altistuminen auttaa tahdistamaan ihmisen sisäistä kelloa auttaen kaamosunettomuuteen.
Maisemanvaihto on hyväksi vireydelle siksikin, että aivot pitävät vaihtelusta. Keskittymisen suuntaaminen hetkeksi pois työtehtävistä auttaa saamaan päivään lisää energiaa, kertoo WebMD-sivusto.
Jos ulos ei huvita mennä, voi liikuntasuorituksen tehdä myös sisätiloissa. Kerrostalossa asuvien tai työskentelevien kannattaa valjastaa portaat hyötykäyttöön ja pistää keho töihin muutama kerrosväli lihasvoimin nousemalla. Myös yksinkertaiset venyttelyliikkeet, kuten niskojen pyörittely tai kyykyt, parantavat verenkiertoa ja auttavat selättämään väsymystä.
Tärkeintä on välttää jatkuvaa istumista, jonka on huomattu vaikuttavan kielteisesti aivojenkin terveyteen. Työpisteellä kannattaa nousta seisomaan, mikäli olo muuttuu iltapäivällä kovin veteläksi. Mikäli säädettävää sähköpöytää ei löydy, voi työkonetta nostaa esimerkiksi kirjapinolla.
6:07
Lue myös: Laaja tutkimus: Tämä verenpainelukema ennustaa dementiaa
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: CNN, Bustle, WebMD, Aivoliitto, University of Rochester