Tehyn Rytkönen väläytti kansainvälistä oikeutta vastatoimena vientivetoiselle palkkamallille: ”Onhan tämä härski tilanne”
Poliittiset lakot ovat tulleet tutuiksi alkuvuoden aikana useilla eri aloilla. Hallitus ei kuitenkaan aio perääntyä suunnittelemistaan työmarkkinauudistuksista. Ammattiyhdistysliikkeen toiveena on päästä neuvottelupöytään hallituksen kanssa.
JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström sekä Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen perustelivat tarvetta työtaistelutoimille Huomenta Suomessa. Ekströmin mukaan JHL on työtaistelutoimillaan halunnut kiinnittää huomiota työmarkkinoihin suunnitteilla olevien muutosten vaikutuksiin.
– Lainsäädäntöön ollaan tekemässä muutoksia, jotka heikentävät jäseniemme työmarkkina-asemaa ja työttömien sosioekonomista asemaa, Ekström sanoo.
Ekströmin mukaan on selvää, että JHL ei voi seurata tilannetta sivusta pyrkimättä vaikuttamaan siihen.
Rytkösen mukaan myöskään Tehy ei aio niellä hallituksen uudistuksia, joista esimerkkinä hän nostaa vientivetoisen palkkamallin.
– Jos hallitus aikoo runnoa tämän vientivetoisen palkkamallin lainsäädäntöön, niin siinä tapauksessa Tehy vie sen eteenpäin kansainvälisen oikeuden tarkasteltavaksi. Kyllähän tämä on härski tilanne. Suomi aikoo toimia kansainvälisten sopimusten vastaisesti säätämällä lain, joka työntää naisvaltaiset alat ikuiseen palkkamonttuun, Rytkönen sanoo.
Toiveena aidot neuvottelut
Rytkönen ja Ekström toteavat, että ay-liikkeellä on valmius neuvotella hallituksen ajamista muutoksista. Ekströmin mukaansa työnantajien ja liittojen välillä käytiinkin loppuvuodesta keskustelua vientivetoisen palkkamallin osalta. Esteeksi kuitenkin muodostui työmarkkinauudistusten kokonaisuus, josta palkkamalli oli vain yksi osa.
– Yksittäistä asiaa ei voida viedä eteenpäin, jos samalla edunvalvonnan edellytyksiä heikennetään Arkadianmäen kautta lainsäädännöllä, Ekström sanoo.
Ekströmin mukaan hallitus toteuttaa hallitusohjelmallaan työnantajien ja elinkeinoelämän toiveita.
– Kun hallitus haluaa pitäytyä pelkästään hallitusohjelmassa, niin silloin on aika vähän edellytyksiä edetä. Eli jotain vastaan tulemista tässä tarvittaisiin myös hallituksen puolelta, Ekström sanoo.
Ekström toivoo, että työmarkkinauudistusten osalta voitaisiin astua yhteiseen neuvottelupöytään, sillä se loisi edellytyksiä edetä asiassa.
Myös Rytkönen toteaa, että ay-liikkeen päämäärä on neuvottelu ja sopiminen.
– Lakot tai mitkään työtaistelut eivät ole ay-liikkeen päämäärä. Jos neuvottelutulosta ei saada, niin jäsenillämme on täysin laillinen oikeus työtaisteluun.
Uusista lakoista ei kuitenkaan ole toistaiseksi sovittu.
– Haluamme uskoa, että hallituksella on tahtotila luoda edellytykset vuoropuhelulle ja neuvottelulle, sanoo Ekström.
Uusimmat
-
05:49
Analyysi: Jopa Kamala Harrisilla on ase – näin Trump yrittää kaataa hänet aseistautuneen kansan vaaleissa
-
05:33
Porilaisen lenkkeilijätytön julma kohtalo paljastui palaneista raunioista – näin murhaaja selitti omia palovammojaan
-
23:33
Raportti: Yhdysvaltain salainen palvelu vastuussa useista turvallisuusongelmista
-
23:24
Tapparan maalitykiltä hävytön temppu – tämä törkytaklaus meni ohi TV-pelissä, kurinpito tutkii
-
23:07
SAS:n kone yllättävään laskuun Kööpenhaminassa: Hiiri hyppäsi matkustajan ateriasta
-
23:01
Poliisi huolestunut Oulusta löydetyistä polttopulloista ja pullopommeista
-
23:00
Kuopioon hyviä uutisia: HJK:n mestaruushaaveille kova kolaus
-
22:52
Raimo Helmistä huvitti – Kiekko-Espoon luotsilta jykevää tekstiä: "Pitäisi jotain tajutakin!"
-
22:47
Emanuelaa kutsutaan "seksikkääksi erotuomariksi" – mitta täyttyi kyseenalaisen huomion keskellä
-
22:18
Soutulegenda Pertti Karppinen Olympiakomitean kohusta: "Raha ei mene oikeaan paikkaan"
-
22:01
Mariaanien haudan syvyyksistä kaikuneet "avaruusalusten äänet" ovat saaneet selityksen
-
21:59
HIFK:lle historiallinen voitto, Kärppien tähtikiinnistys hurjasteli hatullisen – näin perjantain liigakierros eteni
-
21:50
HIFK mursi ikävän kirouksen – Veli-Matti Savinainen pillastui totaalisesti
-
21:21
Herttinen mikä tykitys! Kärppien tähti Reid Gardiner riehui Porissa – hattutemppu draaman keskellä
-
21:06
Jokerit suli karmealla tavalla – Valtteri Filppula osui jälleen
-
21:05
Somevaikuttaja Emilia Huttunen haaveilee vatsaleikkauksesta – raskaudet ovat jättäneet kehoon jälkensä
-
21:03
Kuka oli Ibrahim Aqil? Israelin iskun kohteesta tarjottu seitsemän miljoonan palkkio
-
20:50
Mika Aaltolalle yllättäviä mutkia Strasbourgin-matkalle: "Viimeksi kaksikymppisenä tein jotain vastaavaa"
-
20:49
Israel: Isku Beirutiin surmasi kymmenisen Hizbollah-komentajaa – MTV seuraa
-
20:40
Syyttäjä: Mies yritti tappaa naapurinsa lapiolla Oulun keskustassa – selitti tekoaan "kadun merkillä"
-
Lataa lisää