Yhteiskunnalle valtava lasku – miksi AY-liike ja hallitus maalaavat itseään nurkkaan?
Kansanedustajat Matias Mäkynen (SDP) ja Matias Marttinen (kok.) keskustelivat Huomenta Suomessa kipakkaan sävyyn näkemyksistä työmarkkinatilanteen molemmin puolin.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttisen mukaan poliittiset lakot aiheuttavat mittavia lisäkustannuksia yrityksille "ja paljon harmia Suomen kansalaisille", minkä vuoksi poliittisille lakoille tulisi luoda pelisäännöt.
– Nyt nämä lakot ja painostus kohdistuvat eduskuntaan ja puolueisiin ja poliittiseen päätöksentekoon, Marttinen sanoo.
Lakkosanastoa
Lähde: PAM |
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen mukaan hallitus on tehnyt itsestään työmarkkinaosapuolen työntekijän oikeuksia heikentävillä esityksillään. Mäkysen mukaan kukaan ei halua lakkoja, ja hallituksen pitäisi tulla nyt vastaan. Hän muistuttaa, että ammattijärjestöt ovat omasta puolestaan tulleet hallitusta vastaan.
Marttinen puolestaan painottaa, että hallitus tulee viemään uudistukset läpi "sopimuksen mukaisesti".
– Minusta on aika viedä nämä uudistukset maaliin, ja kuten olen todennut, näillä lakoilla ei tule olemaan vaikutusta työrauhaa koskevan lain käsittelyyn.
Ovatko ammattiliikkeiden puolustamat edut ja hallituksen haluamat uudistukset sellaisia, että niistä täytyy pitää kiinni hinnalla millä hyvänsä? Katso jutun yllä olevalta videolta kansanedustajien vastaukset kiperiin kysymyksiin.
Uusimmat
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
Lataa lisää