Teini unohti yhden tarpeellisen asian talvipukeutumisessa – äiti varoittaa seurauksista: ”Hän kärsi sietämättömistä kivuista”

shutterstock_538734190
Teini käveli ilman hanskoja kotiin ja palellutti kätensä pahasti. Kuvituskuva.Shutterstock
Julkaistu 17.01.2020 07:41

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Kanadalaisäiti muistuttaa teinejä pukeutumaan sään mukaan. Hänen lapsensa palellutti kätensä pahoin käveltyään paukkupakkasissa ilman käsineitä.

Käytännöllisyys ei välttämättä ole sana, joka tulee ensimmäiseksi mieleen nuorisopukeutumisesta. Tervettä järkeä kannattaa kuitenkin käyttää, kun lähtee ulos pakkaseen.

Erityisesti talvella jääräpäinen suhtautuminen tyyliin voi nimittäin johtaa ikäviin seurauksiin. Muutama vuosi sitten aikuiset kauhistelivat teinien paljaita nilkkoja ja asiantuntijat varoittelivat akillesjännetulehduksesta. Nuorison klassisia tapoja uhmata talvea ovat myös pää paljaana kulkeminen sekä lapasten käyttämättä jättäminen.

Jälkimmäiseen virheeseen sortunut kanadalaistyttö sai tuntea valintansa seuraukset. Teinin kädet jäätyivät niin pahasti, että hänen sormistaan katosi tunto useaksi päiväksi.

Teini käveli paukkupakkasissa kotiin ilman hanskoja

Suomessa tammikuu on ollut poikkeuksellisen lämmin, mutta Kanadan Albertassa mittarin lukemat ovat hyiset. 

Huolimatta purevasta lämpötilasta Spuce Groven kaupungissa asuvan Connie Gaganin 16-vuotias tytär päätti kävellä kotiinsa 45 minuutin mittaisen matkan, sillä ei jaksanut odottaa autokyytiä. Tuona päivänä pakkasta oli –25 astetta.

Teini taittoi kotimatkan ilman hanskoja tai lapasia. Kanadalaisen Global News -uutissivuston mukaan nuori ei voinut laittaa käsiään edes takin taskuihin, sillä hän kantoi käsissään isoa mappia. Ja koska teinillä ei ollut reppua, hän ei voinut laittaa kantamustaan sinne.

Kun tytär pääsi kotiin, hän soitti kivuissaan äidilleen. Nuoren käsiin oli alkanut muodostua mustelmia ja turvotusta. Seuraavan yön tyttö vietti lääkärissä, jossa veri yritettiin saada taas virtaamaan sormiin.

– Hän kärsi sietämättömistä kivuista eikä voinut sietää kuin kädenlämpöistä vettä, Gagan kirjoittaa Facebookissa.

Seuraavana päivänä teinin sormiin ilmestyi rakkuloita, eikä tunto ollut vieläkään palautunut niihin.

Lue myös: Pissattaako sinua useammin kylmällä ilmalla? Lääkäri varoittaa seurauksista

Perhe odottaa lopullista tuomiota

Lääkärien mukaan pakkanen oli vaurioittanut teinin käsiä pahasti, mutta todennäköisesti vaurio ei ole aiheuttanut pysyvää vahinkoa kudoksiin tai hermoihin.

Nyt perhe voi vain odottaa teinin päähänpiston lopullisia seurauksia. Neljä päivää tapahtuman jälkeenkään tyttären kädet eivät liikkuneet normaalisti.

Connie Gagan jakoi tyttärensä tarinan Facebookissa, jotta vanhemmat puhuisivat lastensa kanssa sään mukaan pukeutumisen merkityksestä. Pakkaselle altistuminen voi olla vaarallista.

Päivitys on kerännyt suuren yleisön. Tähän mennessä tarinaa on jaettu jo 41 000 kertaa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Näin hoidat paleltumaa – jälkioireita voi ilmetä hoidosta huolimatta

Suomessa paleltumat ovat melko yleisiä talvisin, erityisesti alle –20 asteen lämpötiloissa, kertoo Terveyskirjasto. Paleltuneella alueella on tavallisesti pistelyä, tunnottomuutta, värin muutoksia ja mahdollisesti rakkuloita.

Paleltumaa tulee hoitaa lämmittämällä nopeasti paleltunutta aluetta 37–42-asteisessa vedessä noin puolen tunnin ajan. Paleltuman lämmittäminen voi aiheuttaa sietämätöntä kipua, jota voi hoitaa särkylääkkeillä.

Avotulen lämmössä paleltuma-aluetta ei tule hoitaa, koska tunnottomuus altistaa palovammalle.

Jos tunto, lämpö ja ihonväri eivät palaudu normaaliksi tunnin sisällä tai iholle nousee rakkuloita, tulee paleltunut henkilö toimittaa välittömästi hoitoon. Paleltumavammoista voi jäädä jälkioireiksi tuntohäiriöistä, nivelkipuja, liikahikoilua ja kylmänarkuutta hoidosta huolimatta.

Lue myös: Hattu ei ole tärkein suoja kylmää vastaan – 4 tapaa, joilla pysyt lämpimänä paukkupakkasilla

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: Global News, Connie Gagan/FacebookTerveyskirjasto

Tuoreimmat aiheesta

Talvi