Salkkarit-tähti Axel Milliam lunastaa itselleen 15-vuotiaana antamansa lupauksen Turun Veritas Stadionilla lauantaina 14. syyskuuta.
Julkisuudesta tutut henkilöt pääsevät ottamaan toisistaan mittaa hyvän asian puolesta lauantaina 14. syyskuuta, kun Turun Veritas Stadionilla pelataan Some vs TV-hyväntekeväisyysjalkapallo-ottelu. Tapahtuman järjestävät Salatut elämät -sarjasta tuttu Axel Milliam, somepersoona Vili Lehtelä sekä lasten ja nuorten kiusaamista sekä syrjäytymistä vastaan taisteleva Projekti Radikaali -järjestö.
Vilichili2-nimimerkillä somessa vaikuttava Lehtelä on aiemmin järjestänyt hyväntekeväisyysjääkiekko-otteluita yhdessä Rauman Lukon kanssa. Milliam kertoo MTV Uutisille, että hän ja Lehtelä tutustuivat ja ystävystyivät kyseisten hyväntekeväisyysotteluiden merkeissä viime kesänä.
– Rupesimme miettimään, että pystyisimmekö me luomaan jotain uutta ja tekemään jotain vielä isompaa, jotta saisimme autettua kaikkia lapsia vielä enemmän. Sanoin Lehtelälle, että no, kokoa sinä somejoukkue ja minä kokoan muualta julkisuudesta tutun porukan, niin sanotun tv-joukkueen, ja yhdistetään ne, Milliam kertoo.
– Tämmöinen viihdemaailman herruustaisto, että kumpi nyt on kovempi, some vai tv. Pystyisimme sitten kaikki tekemään yhdessä hyvää. Siitä se sai alkunsa, hän jatkaa.
Lue myös: Salkkarit-tähti Axel Milliam ja somesta tuttu Vili Lehtelä järjestävät "viihdemaailman herruustaiston" – taustalla tärkeä tarkoitus
Milliam ja Lehtelä halusivat, että ottelun avulla voitaisiin auttaa kaikkia lapsia ja nuoria ketään unohtamatta. Lopulta hyväntekeväisyyskohteiksi valikoituivat Tyksin Majakkasairaalan lapsipotilaat sekä Projekti Radikaali.
Majakkasairaalan osalta ottelusta saadut voitot lahjoitetaan Kummien kautta lapsipotilaiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin ja Projekti Radikaalin osalta kiusaamisen ja syrjäytymisen vastaiseen työhön.
Silmiä avaava hissimatka
Hyväntekeväisyysprojektilla on ollut valtavan suuri merkitys Milliamille. Tapahtuman järjestäminen on hänen mukaansa vaatinut paljon työtä, eivätkä he nosta Lehtelän kanssa siitä pennin hyrrää itselleen.
– Kaikki mitä saamme, menee hyväntekeväisyyteen. Me teemme tämän vain ja ainoastaan sen takia, että haluamme auttaa nuoria. Tällä on aivan valtava merkitys minulle, hän sanoo.
– Kumppanini kysyi minulta yhdessä vaiheessa, että miten sinä jaksat, mutta siihen on vain joku niin iso polte, hän jatkaa.
Aihe on Milliamille myös hyvin henkilökohtainen. Kun hänellä oli itsellään nuorena vaikeaa, hän ajatteli, että mikäli hän on joskus sellaisessa tilanteessa, että voi auttaa niitä, jotka saattavat painia samojen asioiden kanssa kuin hän tuolloin paini, aikoo hän todellakin tehdä niin.
– Ja nyt kun minulla on se status, että olen julkisuuden henkilö, niin haluan käyttää sitä mahdollisimman paljon hyvään. Nyt, kun minulla on se mahdollisuus, aion täyttää lupaukset, jotka silloin 15-vuotiaana lupasin itselleni.
Lue myös: Salkkarit-tähti Axel Milliamin ja Yasmin-kihlatun toinen lapsi on syntynyt!
Milliamilla ja hänen kihlatullaan on kaksi lasta, joista nuorempi syntyi toukokuussa. Näyttelijä kertoo, että vanhemmuus on saanut hänet pohtimaan entistä enemmän, millaisessa maailmassa hän haluaa omien lastensa kasvavan.
– Jos pystyn vaikuttamaan siihen edes vähän, että pystyisimme muuttamaan asioita, niin mielelläni teen ihan mitä vain.
Milliam ja hänen kihlattunsa viipyivät Tyksin Majakkasairaalassa muutaman päivän ajan heidän kuopuksensa syntyessä. Sairaalassa Milliam nousi monta kertaa hissillä ylimmän kerroksen synnytysosastolle. Hän kertoo olleen pysäyttävää, kun hän näki lasten ja vanhempien jäävän hissistä pois alemmissa kerroksissa, joissa hoidetaan erilaisia lasten sairauksia.
– Se tunnelma, kun kukaan ei puhu, kaikki ovat hiljaa. Katsoin lapsia ja vanhempia, jotka jäivät muutamaa kerrosta alempana pois. Kaunokuvallisesti sanottuna näit suoraan heidän sieluunsa. Näit, miten surullisia ja pelokkaita he olivat, hän kertoo.
– Siinä mietin itsekseni, että ei vitsi, jos pystyisin auttamaan heitä jotenkin ja tarjoamaan heille jotain viihdykettä sairaalaan. Esimerkkinä, että he pääsisivät vaikkapa pelaamaan pleikkaria, katsomaan leffoja tai mitä vain. He saisivat unohtaa hetkeksi sen, missä he ovat ja miksi he ovat siellä, hän jatkaa.
Projekti Radikaali
Milliam sanoo, että hänen mielestään nykyiset toimintamallit kiusaamisen sekä nuorten mielenterveysongelmien, pahoinvoinnin ja syrjäytymisen ehkäisemiseen eivät toimi. Sen vuoksi Projekti Radikaali, joka Milliamin mukaan tekee asiat hieman eri tavalla, valikoitui tapahtuman yhteistyökumppaniksi ja toiseksi hyväntekeväisyyskohteeksi.
– En usko, että ongelmiin on yhtä ratkaisua tai vain yksi toimiva toimintamalli, joka voisi pelastaa kaikki. Mitä enemmän saamme erilaisia toimintamalleja ja mitä enemmän nuorilla on erilaisia mahdollisuuksia saada apua, sitä enemmän pystymme auttamaan. Sen takia haluamme nostaa vähän erilaisen, uuden toimintamallin tähän mukaan, hän kertoo.
Lue myös: Haloo Helsinki! kohtasi äskettäin 10 vuotta sitten lastensairaalassa tapaamansa fanin – tämän asian yhtye toivoo aikuisten oppivan pieniltä potilailta
– Projekti Radikaali tekee työtä nuorista käsin, eli he perustavat Projekti Radikaali -ryhmiä eri kouluihin. Nuorisovaltuustot ovat tässä mukana, eli Projekti Radikaali menee ensin nuorisovaltuustoon ja sieltä kouluihin. Koulussa on sitten Radikaali-ryhmä, johon jokainen lapsi, joka tuntee olevansa yksinäinen tai kiusattu, voi hakeutua, hän jatkaa.
Projekti Radikaali järjestää erilaisia tapahtumia ja toimintaa, joihin eri ryhmät osallistuvat yhdessä. Toiminnassa on nuorten lisäksi mukana eri alan ammattilaisia sekä somevaikuttajia.
Yhteydenotto joka jäi erityisellä tavalla mieleen
Milliam on jo nyt saanut paljon viestejä hyväntekeväisyysotteluun liittyen, ja erityisesti yksi niistä on piirtynyt hänen mieleensä. Kyseessä oli vaasalaisen perheenisän yhteydenotto, jossa tämä kertoi perheessään olevan 1,5-vuotias sydänvikaa sairastava lapsi sekä mielenterveyshaasteista kärsivä 8-vuotias.
– Tämä tapahtuma koskettaa molempia lapsia. Sain yhteydenoton tältä perheenisältä, että hän haluaa jakaa tästä kaiken, mitä pystyy ja auttaa minkä pystyy. Hän jakoi heidän tarinansa ja miten he ovat rampanneet nuoremman lapsen sydänvian takia lastensairaalassa, Milliam sanoo.
Milliamin mukaan yhteydenotto konkretisoi hänelle sitä, että Suomessa on paljon perheitä, jotka painivat samanlaisten asioiden kanssa.
– Hommasimme heille liput matsiin ja he tulevat katsomaan peliä koko perheen kanssa.
Milliam ja Lehtelä toimivat ottelussa pelaavien joukkueiden kapteeneina. Somejoukkuessa pelaavat Khaled "Shokkiäijä" Azizi, Korpedictus, Daniel Ahola, Ilari "Kliffa" Mettälä, Häärijä, Katjanen, Mr. Zeus, Muumijens, Leevi Ikävalko, Nuppu Oinas, Rap Faija, Fitbroidit, Cessunen, Irene Idänvalo, Teemu Kärkkäinen, Severi "Seveall" Allonen, Jossuheii, Aatu Melanen, Erik Sebastiyan, Teemu Vuorela, Vili Viljakainen sekä Lehtelä.
Tv-tiimiin kuuluvat puolestaan Lotta Harala, Dome Karukoski, Sara Chafak, Lauri Tilkanen, Mari Valosaari, Esko Eerikäinen, Rita Niemi-Manninen, Tiia Elg, Konsta Hietanen, Mikko Parikka, Emilia Vuorisalmi, Nebi, Sebastian Rejman, Marja Kihlström, Mikko Harju, Nanna Karalahti, Amanda Harkimo, Joonas Saartamo, Juhani Koskinen, Sari Aalto ja Scharliina Eräpuro.