Teinit työnsivät tikkuja nuoren pojan takapuoleen koulun pihalla ja kuvasivat teon – oikeus piti syytä järjettömänä

AOP kiusaaminen, nuorisoväkivalta, nuoret, koulu
Yksi tuomituista kuvasi teon ja jakoi videon somepalvelu Snapchatissa. Kuvituskuva.AOP
Julkaistu 03.07.2024 06:15
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Käräjäoikeus tuomitsi neljä poikaa ehdolliseen vankeuteen näiden työnnettyä tikkunekun tikkuja nuoremman pojan takamukseen. Kovimmat syytteet kuitenkin kaatuivat.

Väkivallanteko tapahtui keskisuomalaisen koulun pihalla viime vuoden heinäkuussa. Tekohetkellä 15–16-vuotiaat pojat päättivät nöyryyttää seurueessa aikaa viettänyttä 14-vuotiasta poikaa.

Lue myös: Nöyryytys on nuorten rikosten uusi piirre – uhri pakotetaan riisuutumaan sekä polvilleen ylistämään rikoksentekijöitä

Esitetty syy: Kiista mopojen paremmuudesta

Teossa poika kaadettiin maahan, tästä pidettiin kiinni ja tämän housut vedettiin alas. Sen jälkeen poikien mopon pakoputkessa käyttämät kaksi tikkunekun tikkua yritettiin työntää tämän peräaukkoon. Tikut menivät pojan pakaroiden väliin.

Useampi samanikäinen nuori todisti tekoa. Yksi poika oli videoinut tekoa ja jakanut sen Snapchatilla eteenpäin useamman henkilön saataville.

Oikeus totesi, ettei teolle löytynyt järkevää syytä.

– Ainoa pääkäsittelyssä esitetty syy teolle on se, että asianomistajan ja ainakin [yhden pojan] välille oli syntynyt kiistaa siitä, onko kaksitahtimopo vai nelitahtimopo parempi, oikeuden tuomiossa todetaan.

Lue myös: Kommentti: Biljardimaila peräaukkoon ei ole raiskaus – outo laintulkinta painottaa sitä, miten väkivallantekijä asian kokee

Oikeus: Teko ei seksuaalisesti olennainen

Poikia syytettiin lapsenraiskauksesta nuorena henkilönä. 

Pojat kiistivät vakavan syytteen ja korostivat, että teolla ei ollut seksuaalista tarkoitusta. Yhden puolustus luonnehti tekoa tuomion mukaan ”poikien väliseksi karkeaksi pilaksi”.

Oikeuden mukaan uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukattiin. Se kuitenkin katsoi, että näytön perusteella teon tarkoituksena oli enemmänkin uhrin nolaaminen tai nöyryytys ja pahoinpiteleminen kuin seksuaalinen tarkoitus. Siksi teko ei oikeuden mukaan ollut luonteeltaan seksuaalinen tai seksuaalisesti olennainen.

– Teko on tehty julkisella paikalla muiden nuorten ollessa läsnä. Tekoa ei ole pyritty piilottamaan tai peittelemään. Tämä ei ole tyypillistä seksuaalirikoksille, jotka yleensä pyritään tekemään salassa ja ilman yleisöä. Nämä seikat puhuvat teon seksuaalista luonnetta vastaan. Teon lyhytkestoisuus ei myöskään tue sitä, että teolla olisi ollut seksuaalinen luonne, tuomiossa muun muassa perustellaan.

Oikeus tuli siihen tulokseen, että kyseessä oli seksuaalirikoksen sijaan pahoinpitelyrikos.

1:08img

Yhä useammin nuorten tekemissä rikoksissa on mukana videointia. Lapsiasiainvaltuutettu Elina Pekkarinen kertoo, mitä nuorten väkivaltavideoilla tavoitellaan ja miksi he niitä levittävät.

Lue myös: Miksi raiskaaja raiskaa? Oikeuspsykologi: Yleistä, että tekijä itse ei ajattele tehneensä rikosta

Tekoa kuvannut poika tuomiotta

Tekoa kuvannutta ja videota jakanutta poikaa syytettiin lasta seksuaalisesti esittävän kuvan levittämisestä. 

Oikeus totesi, että tallenteella näkyy uhrin paljas takamus muutaman sekunnin ajan. Oikeus arvioi, ettei uhri esiinny videolla seksuaalisesti tai lasta ja seksuaalisuutta ole yhdistetty toisiinsa, vaan kokonaisvaikutelma on enemminkin väkivaltainen ja nöyryyttävä kuin seksuaalinen. 

Koska oikeus katsoi, ettei uhria esitetty seksuaalisesti, syyte hylättiin. Koska vaihtoehtoisia rangaistusvaatimuksia esimerkiksi kunnianloukkauksesta tai yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ei ollut esitetty, ei tekoa kuvannutta poikaa tuomittu mistään rikoksesta.

Lue myös: Nuorten empatiakyvyt taantuvat – hirvittävimmät väkivallanteot tehdään tyypillisimmin nimenomaan yhdessä

Uhrille korvauksia

Neljä poikaa tuomittiin jokainen 75 päiväksi ehdolliseen vankeuteen nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä. 

Heidät määrättiin lisäksi maksamaan uhrille yhteensä 2 000 euron korvaukset kärsimyksestä sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

2:11img

Asiantuntija kertoo syyn nuorisoväkivallan ilmiölle.

Lue myös: Nuorten empatiakyvyt taantuvat – hirvittävimmät väkivallanteot tehdään tyypillisimmin nimenomaan yhdessä

"Juotettiin virtsaa ja kävelytettiin kuin koiraa": Kaveriporukka pahoinpiteli ja nöyryytti nuorta poikaa – näin julmiin väkivaltarikoksiin alaikäiset ovat syyllistyneet

Poliisi: Nuorten väkivaltaiset tappeluvideot leviävät sosiaalisessa mediassa – "Yllytetään, hurrataan ja kannustetaan"

Tuoreimmat aiheesta

Väkivaltarikokset