Teollisuusliiton julistama ylityökielto on alkanut puoliltaöin useilla liiton sopimusaloilla.
Ylityökielto on osa liiton työtaistelutoimia, joilla vastustetaan hallituksen kaavailemia työmarkkinatiukennuksia.
Ylityökielto päättyy puoliltaöin sunnuntaina 4. helmikuuta.
Lue myös: Repiviä riitoja tai kivaa kilpailukykyä – hallituksen ajama palkkamalli saa sapiskaa ja ylistystä
Toimien piirissä ovat muun muassa teknologiateollisuus, mekaaninen metsäteollisuus, kemian perusteollisuus sekä autoalan kauppa- ja korjaamotoiminta.
Liiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sysäsi vastuun tilanteen ratkaisemisesta hallitukselle ja sanoi, ettei Teollisuusliitto voi hyväksyä työntekijöihin kohdistuvaa sanelua, heikennyksiä ja leikkauksia.
– Vain hallitus voi ratkaista työmarkkinakriisin, jonka se on itse toiminnallaan aiheuttanut. Toivottavasti vuosi 2024 tuo hallitukselle sellaista viisautta, jota sillä ei vuonna 2023 ollut. Yksipuoliset työelämäheikennykset eivät kuulu pohjoismaiseen malliin, Lehtonen sanoi tiedotteessa.
Lue myös: MT: Yli 60 prosenttia vastustaa hallituksen työelämätiukennuksia
Teollisuusliitto ilmoitti ennen vuodenvaihdetta työtaistelutoimista, jotka koskevat Kilpilahden ja Kokkolan teollisuusalueita.
Kahden vuorokauden mittaiset poliittiset lakot alkavat 1. helmikuuta.
Ne merkitsevät muun muassa Nesteen öljynjalostamon ajamista alas.