Teuvo Teräväinen: Yritän saada isompaa roolia jengissä

Teuvo Teräväinen (2)
Teuvo Teräväinen2015 NHLI
Julkaistu 09.11.2015 21:28

MTV SPORT - STT

Stanley Cupin hallitsevan mestarin Chicago Blackhawksin johto on tehnyt selväksi, että seura laskee paljon nuoren hyökkääjän Teuvo Teräväinen varaan. Tuleeko kovista odotuksista paineita?

-Ei, Teräväinen naurahtaa.

Hän sanoo itsekin kasvattavan itselleen paineita, ehkä vähän liikaakin välillä.

-Haluan pelata hyvin, ja jos en sitä tee, olen turhautunut itseeni. Siitä pitäisi päästä eroon, hän tunnustaa ja jatkaa, että ylipäätään paineet kuuluvat jääkiekkoon.

-Niitä tulee ulkopuolellakin, medialta ja muualta, ja ne pitää pystyä käsittelemään. Siinä eletään paineen alla.

Teräväinen osoitti viime kaudella valmentajan kehuman sopeutumiskykynsä ja sen, ettei hän murenee paineen alla. Päinvastoin, se on haaste.

Hänet komennettiin kauden aikana kaksi kertaa farmijoukkue Rockfordiin ja otettiin pois kokoonpanosta länsilohkon kolmannessa finaalipelissä.

Teräväinen vastasi tekemällä 18 NHL-pudotuspelissä yhteensä neljä maalia ja kuusi maalisyöttöä.

Ailahteleva kauden alku

Teräväinen, 21, myöntää, että tämä kausi on alkanut hieman ailahtelevasti. Oma peli on ollut välillä tukkoista.

-Vielä vähän on hakemista, mutta paremmalta tuntuu koko ajan. Nyt on tullut jo muutama onnistuminen. Kyllä tämä tästä vielä lähtee.

Hän arvelee, että yksi syy nihkeään alkuun saattaa olla se, että takana on tavallista lyhyempi kesä, jonka kohokohta olivat Chicagon Stanley Cup -mestaruusjuhlat.

-Viime kauden loppu oli niin uskomaton juttu. Tietyllä tavalla sen takia tähän kauteen oli vähän vaikeat lähtökohdat.

Hänestä peli on viime aikoina lähtenyt rullaamaan, joten ei huolta. Ja edessä on vielä pitkä kausi.

-Tähtäin on päästä pitkälle tälläkin kaudella.

Chicagon tavoite on uusia mestaruus, vaikka päävalmentaja Joel Quenneville onkin hieman rauhoittunut sanoessaan, että tavoitellaan nyt ensin paikkaa pudotuspeleissä.

Teräväisen omat tavoitteet liittyvät joukkueen menestymiseen.

-Tietysti haluan kehittyä pelaajana ja siinä mielessä auttaa joukkuetta. Yritän saada isompaa roolia ja luottoa jengin sisällä. Koetan auttaa joukkueen tavoitteen toteutumista ja tehdä niitä juttuja, jotka auttavat jengiä.

Tuoreimmat aiheesta

NHL