THL kertoo tiedotteessaan, että aikoo suositella koronarokotusten neljänsien annosten laajentamista loppukesästä. Kyseessä on ennakkoarvio, ja tarkennettu lopullinen suositus valmistuu viimeistään elokuun alussa. Ennakkotiedon avulla kunnat ehtivät valmistautua rokotusten antamiseen.
THL:n tämänhetkisen arvion mukaan kolmen rokotteen sarjan jälkeen tehosterokotuksia annettaisiin seuraavasti:
- 15.8. alkaen kaikille 65 vuotta täyttäneille
- 1.9. alkaen kaikille 60 vuotta täyttäneille
- 1.9. alkaen kaikille 12–59-vuotiaille, jotka kuuluvat vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin.
THL:n mukaan tarkennettu suositus valmistuu viimeistään elokuun alussa. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo STT:lle, että lopulliseen suositukseen vaikuttaa epidemiologinen tilanne ja se, milloin Suomeen saadaan sellaisia rokotteita, jotka on räätälöity koronaviruksen omikron-muunnoksen eri varianteille.
Lääkeyhtiöt ovat Nohynekin mukaan valmistelleet rokotteita, jotka tehoaisivat nykyisiä rokotteita paremmin koronaviruksen omikron-muunnoksia vastaan, mutta on toistaiseksi auki, milloin ne saavat luvat Euroopan lääkeviranomaisilta.
Suositus tulee perustumaan ajantasaiseen lääketieteelliseen ja epidemiologiseen arvioon.
– Tämä suositus on annettu käytössä oleville rokotteille. Tiedämme, että niiden antama suojateho myös omikronin aiheuttamaa vakavaa tautimuotoa vastaan on hyvä, Nohynek sanoo.
Ennakkotiedon tarkoitus on valmistella kunnat rokotteiden antamiseen.
– Ei näitä rokotuksia ilman tekijöitä saada kenenkään käsivarsiin, hän sanoo.
Korona kiihtynee jälleen syksyllä
THL:n tiedotteessa Nohynek arvioi, että koronavirusepidemia kiihtyy hyvin todennäköisesti syksyllä. Samalla vanhempien ikäryhmien suoja vakavaa covid-19-tautia vastaan hiipuu.
– Tämänhetkisen tiedon valossa neljänsien annosten laajentaminen loppukesästä on perusteltua, Nohynek kertoo tiedotteessa.
Toistaiseksi hänen mukaansa ei kuitenkaan ole perustetta laajentaa suositusta niin, että alle 60-vuotiaat rokotettaisiin neljännen kerran.
Kolmen rokotteen antama suoja on alle 60-vuotiaille Nohynekin mukaan riittävä, koska muun muassa vakava koronatauti on nuorissa ikäluokissa harvinainen.
Tällä hetkellä THL suosittaa neljättä koronavirusrokotetta 80 vuotta täyttäneille, hoivakotien ja kotihoidon piirissä oleville iäkkäille sekä 70–79-vuotiaille, jotka kuuluvat vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin. Neljättä rokotetta suositellaan myös 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on vakavasti heikentynyt.
Samalla THL suosittaa nuorempia ikäpolvia hakemaan kolmannen koronavirusrokotteen.
Tuoreimpien saatavilla olevien tietojen mukaan noin 65 prosenttia 18 vuotta täyttäneistä suomalaisista on ottanut kolmannen koronavirusrokotteen, mutta rokottautumisinto on matalampi, mitä nuoremmista ikäluokista on kyse.
Esimerkiksi 25–29-vuotiaista runsas kolmannes on saanut kolmannen tehosterokotteen.
THL:n ennakoima suositus olisi linjassa muun muassa Tanskan ja Norjan kanssa. Näissä maissa koronaepidemia on edennyt varsin samalla tavoin kuin Suomessa.
Kolmen rokotuksen sarja puuttuu yhä monelta
THL:n mukaan koronarokotus on paras keino välttää vakava koronatauti. THL suosittelee edelleen, että kaikki 18 vuotta täyttäneet, jotka ovat saaneet vähemmän kuin kolme rokotusta, ottaisivat kaikki iänmukaiset rokotukset. Esimerkiksi 18–49-vuotiaista vain 46 prosenttia on ottanut kolmannen annoksen.
THL seuraa jatkuvasti koronarokotusohjelman vaikuttavuutta. Mittareina käytetään muun muassa vakavien tautitapausten määrää ja koronaan liittyvien kuolemien yleisyyttä.
Lisäksi THL arvioi, onko rokotuksilla saatava väestön terveyshyöty niin suuri, että rokotuksiin tarvittavien resurssien käyttö on perusteltua.
– Jos lääketieteellisin ja epidemiologisin perustein voidaan arvioida, että tehosterokotuksista voi syntyä merkittävää terveyshyötyä joillekin väestöryhmille, päivitämme suosituksiamme tämän mukaisesti”, Nohynek sanoo.
Tällä hetkellä neljättä rokoteannosta suositellaan:
- 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt
- 80 vuotta täyttäneille
- iäkkäille hoivakodeissa asuville
- iäkkäille, jotka ovat järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä sekä muillekin iäkkäille, joiden terveys ja toimintakyky ovat vastaavasti heikentyneet ja jotka eivät pärjää yksin kotona
- niille 70–79-vuotiaille, jotka kuuluvat vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin.
Uutista päivitetty 6.7. kello 15.02.