Hallitukselta odotetaan lähipäivinä päätöstä aukioloajoista.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi, että matalimman riskitason ravintoloiden rajoituksia voitaisiin keventää. THL luokittelee esimerkiksi henkilöstöravintolat sekä ruokaravintoloiden sisätilat vähäisen riskitason ympäristöiksi.
Alueilla, joilla sairaanhoidon kuormitus laskee tai on ainakin tasaantunut, matalimman riskitason ravintolat voisivat THL:n mukaan olla auki esimerkiksi puoleenyöhön asti.
Niillä alueilla, joilla sairaalahoidon kuormitus on nousussa, aukioloa voitaisiin jatkaa esimerkiksi iltayhdeksään.
Anniskelu päättyy tällä hetkellä ravintoloissa kello 17. Ravintolat saavat olla auki tuntia pidempään.
Sen sijaan baarien ja yökerhojen kohdalla aukiolorajoitukset ovat THL:n mukaan tarpeen vähentämään tartuntojen leviämistä ja sairaanhoidon kuormittumista.
Rajoitusten asteittaista lieventämistä voidaan kuitenkin harkita niillä alueilla, joissa sekä erikoissairaanhoidon että perusterveydenhuollon kuormituksen arvioidaan vähentyneen.
Pelkästään anniskeluravintoloihin kohdistuvia rajoituksia on pidetty hallituksessa vaikeana, sillä ruoka- ja anniskeluravintoloiden erittely lain tasolla on vaikeaa.
THL:n mukaan koronapassin käyttöön liittyy edelleen haasteita etenkin merkittävän riskin tilanteissa. Riskit liittyvät erityisesti passiin käyttöön vaihtoehtona ravintolarajoituksille.
THL antoi lausuntonsa sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) keskiviikkona.
Ravintoloiden aukioloa koskeva asetus on voimassa maanantaihin, joten hallituksen pitää pian päättää jatkosta.
Vielä hetki sitten toisenlaiset suunnitelmat
Hallitus sopi viime viikolla, että pääosin tiukkoja koronarajoituksia jatketaan ainakin helmikuun puoleenväliin. Tällä viikolla ministerit ovat kuitenkin julkisesti kannattaneet koronarajoitusten löysäämistä.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi tiistaina Twitterissä, että matalariskisten kulttuuri- ja urheilutilaisuuksien avaamista koronapassilla sekä ruokaravintoloiden aukiolon laajentamista on harkittava arvioitua nopeammassa aikataulussa.
STT:n tietojen mukaan hallituksen on määrä neuvotella rajoitusten jatkosta todennäköisesti alkuviikosta. Ravintoloiden aukiolosta päätetään mahdollisesti jo ennen sitä.
Vain pari viikkoa sitten THL suositteli baarien ja yökerhojen sulkemista kokonaan kolmeksi viikoksi, koska epidemiatilanne oli heikkenemässä.
Hallitus päätti tuolloin aloittaa anniskeluravintoloiden sulkemisen mahdollistavan lainsäädännön valmistelun. Valmistelu on yhä kesken.