Koronavirusrokotteen on Suomessa saanut nyt noin 78 300 ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) rokotteen on saanut hieman alle 20 200 ihmistä. Toiseksi eniten rokotteita on annettu Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä, missä rokotteen on saanut noin 8 600 ihmistä.
THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoi tiedotustilaisuudessa aiemmin tänään, että rokotustahti kiihtyy jatkuvasti.
Suomen rokotuslogistiikasta vastaava THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio kertoo MTV Uutisille, että rokottaminen etenee aikataulussa.
– 100 000 saadaan rikki tällä viikolla, mutta tiedot voivat päivittyä rekisteriin jälkijunassa.
Kontion mukaan joissain sairaanhoitopiireissä on jo päästy rokottamaan ikäihmisiä. Ensimmäisenä vuorossa ovat yli 80-vuotiaat.
– Osa kunnista aikoo ottaa kaikkein ikääntyneisiin suoraa yhteyttä ja kutsua rokotukseen, joko soittamalla tai kirjeitse.
Toistaiseksi suurin osa rokotetuista on työikäisiä, jotka työskentelevät esimerkiksi teho-osastoilla. Osassa kunnista on siirrytty ikääntyneiden ihmisten rokotuksiin, mikä on Puumalaisen mukaan se, johon tulisi pyrkiä mahdollisimman nopeasti.
Juttua päivitetty Kontion kommenteilla 21.1.2021 klo 13.57.