Tiesitkö, mitä valkoiset täplät joidenkin ihmisten hampaissa ovat?

hampaat
Hampaiden pinnalla olevat valkoiset läikät voivat kertoa myös heikosta hammaskiilteestä. Shutterstock
Julkaistu 02.12.2016 08:40

MTV LIFESTYLE

Hampaiden valkoisiin pilkkuihin liittyy monia uskomuksia. Joidenkin tahojen mukaan nämä pisteet ovat merkki liiallisesta maidon juonnista, mutta todellisuudessa kyse on fluorin liikasaantiin liittyvästä ilmiöstä.

Valkoiset läikät syntyvät hampaisiin, kun kehitysvaiheessa olevat hampaat altistetaan liialle fluorille. Vaikka tämä fluoroosiksi kutsuttu ilmiö syntyy lapsuudessa, se näkyy usein vielä aikuistenkin ihmisten suussa. 

Pienten lasten fluorinsaantia tulisi valvoa 

Fluoroosi syntyy liiallisen fluorin käytön, kuten hammastahnan ja fluoritablettien yhteiskäytöstä. Valkoisten pilkkujen lisäksi fluoroosi haurastuttaa hammaskiillettä ja voi näin ollen lisätä reikiintymistä.

Alle kahdeksanvuotiailla lapsilla hampaat ovat edelleen kehitysvaiheessa ikenien alla. Runsas fluorin saanti häiritsee tätä kehitysprosessia estämällä hammaskiillettä kehittymästä, mikä puolestaan synnyttää hampaisiin normaalia hammasta pehmeämpiä kohtia. Nämä pehmeät kohdat näkyvät meille valkoisina tai rusehtavina pilkkuina.

Hammasharjoja

Aikuisten tulisi valvoa lapsen hammastahnan käyttöä. 

Vaikka fluori onkin tärkeä aine hampaiden terveyden kannalta, sen liikakäyttö voi tehdä hampaista hyvin hauraat ja alttiit reikiintymiselle. Pienten lasten fluorinsaantia tulisikin valvoa näiden hammasongelmien estämiseksi. Kannattaa muistaa, että fluoria saadaan hammastahnan ja fluoritablettien lisäksi myös muista suunhoitotuotteista, ravinnosta ja vesijohtovedestä. 

Muista pitää huolta hampaidesi hyvinvoinnista.

23:23img

Lähteet: BusinessInsider, WebDento 

Tuoreimmat aiheesta

Terveys ja hyvinvointi