Tiesitkö? Näin pieni vauva osaa jo osoittaa empatiaa

1:12img
Onko vauvasi koskaan nukahtanut syliisi? Tämä lista on sinulle.
Julkaistu 03.08.2019 12:01

Meri Remes

meri.remes@mtv.fi

Kahden yliopiston toteuttama tuore tutkimus osoittaa, että sylivauvat osoittavat empatiaa kiusaamisen uhreille jo alle kuuden kuukauden iässä.

Tutkimuksen toteuttivat Ben-Gurionin yliopisto ja Hebrewin yliopisto Israelissa. Tutkimus julkaistiin brittiläisessä British Journal of Psychology -lehdessä ja verkossa siitä uutisoi Science Daily-sivusto. 

Pienehköllä 27 vauvan otantaryhmällä tehty tutkimus valottaa vauvojen empatiakyvyn kehittymistä. Vauvat olivat 5–9 kuukauden ikäisiä. 

Kahdenlaisia videoita 

Tutkimuksessa näytettiin vauvoille kahdenlaisia videoita, joissa toisessa oli eräänlainen neliskulmainen päähenkilöhahmo, mäki ja leikkiä ilmaiseva iloinen mäennousu. Toisessa videossa taas päähenkilöhahmoa kiusattiin ja tönien lyödään mäellä ja sen kupeessa. Hahmo alkaa itkeä tönimisen jälkeen kiusaamisvideossa.

Tämän jälkeen vauvat saivat valita videon, jonka katsomista jatketaan. Yli 80 prosenttia vauvoista valitsi kiusaamista ilmaisevan videon osoittaen niin empatiaa kiusaamisen uhrille. Kun videosta poistettiin surun ja ilon syyt ja konteksti, vauvat valitsivat jommankumman videon.

Katso vauvoille näytetyt videot Youtubessa: iloinen vuorovaikutusvideo ja kiusaamisvideo.

Lue myös: Riitelettekö jatkuvasti kotitöistä ja vastuista? "Vauva-avioehto" voisi auttaa – tästä ilmiössä on kyse

Lue kaikki lifestyle-aiheiset jutut!

Lähteet: SciencedailyThe Journal of Psychologyn verkkojulkaisu 

Tuoreimmat aiheesta

Tutkimustulokset