Tietty lääkitys pienentää koronapotilaan riskiä kuolla tai joutua sairaalaan – HUS tutkimustuloksista: "Hoitolinjamme on ollut oikeaan osunut"

1:46img
KATSO MYÖS: Miksi koronavirus altistaa veritulpille?
Julkaistu 14.10.2021 11:14

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan veren hyytymistä vähentävä antikoagulaatiohoito vähentää sairaalaan joutumisen sekä kuoleman riskiä koronapotilailla. HUS tiedottaa käyttäneensä hepariinia koroviruspotilaiden hoidossa jo viime vuodesta lähtien.

Lancet-julkaisussa esitelty tutkimus puhuu veren hyytymistä vähentävän lääkityksen puolesta koskien koronaviruspotilaiden hoitoa, HUSista kerrotaan.

– Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan koronaviruspotilailla, joilla oli antikoagulaatiohoito meneillään tartunnan toteamisen aikaan, riski joutua sairaalaan oli 43 prosenttia pienempi kuin muilla koronaviruspotilailla. Niillä potilailla, joilla ei aloitettu sairaalassa antikoagulaatiohoitoa tai jatkettu antikoagulaatiota koronavirustartunnan aikana kotihoidossa, kuoleman riski kasvoi, kertoo osastonylilääkäri, professori Riitta Lassila tiedotteessa.

Samankaltaisia tuloksia on saatu tehostetusta hepariinihoidosta sairaalapotilailla ennen tehohoitoon joutumista myös kahdessa satunnaistetussa tutkimuksessa sekä italialaisessa CORIST-selvityksessä.

HUS kertoo aloittaneensa osastohoidossa olevien koronaviruspotilaiden hoidon pienimolekyylisellä hepariinilla jo huhtikuussa 2020. Hepariinin käyttöä laajennettiin vuodenvaihteessa 2020–21, jolloin aloitettiin myös kotihoidossa olevien koronaviruspotilaiden hoito hepariinilla yhteistyössä HUSin alueen kuntien kanssa.

– Kotihoidossa hepariinihoitoa on annettu raskaana oleville, yli 60-vuotiaille ja sellaisille yli 40-vuotiaille, joilla on yleisoireita ja jotka ovat pääosin vuodelevossa sekä henkilöille, joilla on muita veritukoksen riskitekijöitä, kertoo Lassila.

Tuore tutkimus puhuu onnistuneen hoitolinjan valinnasta HUSin alueella.

– Lancetissa julkaistu tutkimus vahvistaa käsitystämme siitä, että hoitolinjamme on ollut oikeaan osunut. Olemme tekemässä myös omaa selvitystä aiheesta, mutta valitettavasti emme ole vielä päässeet tekemään rekisterirajapinnan ylittävää tutkimusta, koska odotamme edelleen viranomaislupaa hankkeelle, sanoo vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä.

Lue myös: Tutkimus: Tehohoito vaikuttaa koronapotilaan mieleen – yli 70 prosentilla pelottavia oireita

Oletko riskiryhmää? Koronatesti tarpeen myös kahden rokotteen jälkeen

HUSin alueella suositellaan, että koronavirustestiin hakeudeutaan myös kahden rokoteannoksen jälkeen tapauksissa, joissa henkilö on raskaana tai kuuluu koronavirusinfektion vakavaan riskiryhmään iän sairauden tai lääkityksen takia.

– Tämä suositus kahteen kertaan rokotettujen testaamisesta liittyy juuri tähän veren hyytymisriskiä alentavan lääkityksen aloitukseen. Jotta voimme aloittaa veren hyytymistä vähentävän lääkityksen, tulee näihin ryhmiin kuuluvien hakeutua koronavirustestiin aina oireiden ilmaannuttua, sanoo apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

Lue myös: Infektiolääkärin epätoivoinen vetoomus koronarokotusten puolesta: "Hetken näytti hyvältä ja melkein juhlittiin, mutta nyt laivan pohja vuotaa"

Lue myös:  "Koronavarpaiden" syystä saatiin lisää tietoa – vaiva voi iskeä myös rokotuksen jälkeen

8:24img

Tältä koronavirus näyttää röntgenkuvissa.

Lähde: HUS

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus