Tilanne päällä: Poliisi esti F1-tallin lähdön Hollannista

F1-tallin kaluston lähtö Hollannista kohti Italiaa on estetty entiselle yhteistyökumppanille Uralkalille suorittamatta jääneiden maksujen takia. Tiimin mukaan maksut siirtyvät sovitulle tilille viimeistään maanantaina.

Haas oli aiemmin sitoutunut palauttamaan entiselle pääsponsorilleen rahat, jotka Uralkali oli maksanut tiimille juuri ennen sopimuksen yksipuolista purkamista vuonna 2022.

Uralkali on venäläinen lannoitteita valmistava yhtiö, josta Haas hankkiutui eroon Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan puhjettua. Sveitsiläinen välimiesoikeus määräsi kesäkuussa Haasin palauttamaan maksuja Uralkalille. Samassa yhteydessä Haas sitoutui myös luovuttamaan F1-auton yhtiölle.

Poliisi ja ulosottoviranomaiset tutkivat Haasin kalustoa jo Hollannin kisaviikonlopun aluksi. Sunnuntaina viranomaiset estivät tallin lähdön maasta kohti Italiaa, jossa kisataan jo tulevana viikonloppuna.

Motorsport.comin mukaan Haas on Uralkalille velkaa jopa yhdeksän miljoonaa dollaria. Maksujen takaraja umpeutui jo heinäkuussa, mutta Uralkalin mukaan Haas ei ollut tehnyt elettäkään maksaakseen korvauksia.

Haas-tallin perustaja Gene Haas väitti viikonloppuna Motorsport.comille kaiken olevan järjestyksessä. Haasin mukaan maksu Lähi-idässä sijaitsevan pankin tilille oli kuitenkin viivästynyt lähinnä, koska maksu oli suoritettu viikonlopun aikana. Myös Yhdysvaltain, EU:n ja Britannian asettamat Venäjä-pakotteet sekä eri maiden lainsäädäntö ovat Haasin mukaan venyttäneet suoritusta.

– Jatkamme työskentelyä Uralkalin kanssa tulevina päivinä, jotta saamme asiaan selvän ratkaisun, Haas tiedotti.

Lue myös:

    Uusimmat