Tinder-treffit muuttuivat painajaiseksi: 37-vuotias mies raiskasi tuntien ajan ja kuvasi salaa – "Miltä tuntuu, kun et voi tehdä mitään"

25.2ARF3TN
Tuomittu ja uhri olivat tutustuneet Tinderissä noin kuukautta aiemmin.
Julkaistu 07.03.2021 21:10
Toimittajan kuva

Sanni Mattila

sanni.mattila@mtv.fi

Mies oli tavannut uhrinsa noin kuukautta aiemmin Tinderissä. Hän pakotti naisen useita kertoja seksiin ja kuvasi salaa. Teon aikana mies oli uhkaillut uhriaan muun muassa sanomalla "miltä tuntuu, kun et voi tehdä mitään".

1983 syntynyt mies on saanut Pirkanmaan käräjäoikeudessa vankeustuomion törkeästä raiskauksesta ja salakatselusta. Rikokset tapahtuivat viime vuoden maaliskuussa Ruovedellä.

Syytteen mukaan mies oli pakottanut naisen kanssaan sukupuoliyhteyteen väkivallalla uhaten ja käyttänyt hyväkseen uhrin pelkotilaa ja puolustuskyvyttömyyttä. 

Mies oli muun muassa käynyt naista kurkusta kiinni,  kaatanut hänet sohvalle makaamaan, vetänyt hiuksista, pitänyt kättään uhrin suun edessä ja maannut hänen päällään niin, ettei nainen pystynyt liikkumaan.

Syytteen mukaan mies pakotti naisen suojaamattomaan sukupuoliyhteyteen ainakin viisi kertaa useiden tuntien aikana. Seuraavana aamuna nainen heräsi unestaan siihen, että mies oli tunkeutunut hänen sisälleen.

Väkivaltainen raiskaustilanne jatkui aamulla, kun mies oli lyönyt naista ja riisunut hänen vaatteitaan.

Lue myös: 28-vuotias mies käytti nukkuvaa 14-vuotiasta tyttöä törkeästi hyväkseen – hovioikeus piti vuosien vankeustuomion ennallaan

Alistavia uhkailuita

Rikoksenteon aikaan mies oli uhrin mukaan sanonut "miltä tuntuu, kun et voi tehdä mitään", "miltä tuntuu, kun et tiedä mitä teen sulle" ja "kuka sut omistaa, kuka suhun saa koskea".

Syytteen mukaan mies oli myös imenyt voimakkaasti naisen kaulaa "merkatakseen" hänet ja kuvannut asunnossaan ollutta naista ilman, että nainen tiesi kuvien ottamisesta. Uhri oli ollut kuvissa vähäpukeisena. 

Mies kiisti syytteen törkeästä raiskauksesta, mutta myönsi kuvanneensa naista. Miehen mukaan uhri oli itse riisunut vaatteensa, eivätkä sukupuoliyhteydet olleet pakotettuja. Syytetty kiisti olleensa väkivaltainen.

Mies ja nainen olivat tutustuneet toisiinsa deittisovellus Tinderissä. He olivat lähetelleet toisilleen viestejä noin kuukauden ajan ennen tapaamista. Mies oli maaliskuisena perjantaina hakenut naisen luokseen toiselta paikkakunnalta.

Naisen mukaan kaikki olikin aluksi sujunut hyvin. Mies oli tarjonnut hänelle viiniä ja juonut itse noin 10 pientä olutta. Uhrin mukaan miehen käytös oli kuitenkin yhtäkkisesti muuttunut, ja hän oli tarttunut naista voimakkaasti kiinni kurkusta. 

Kun mies oli käynyt vessassa, nainen oli ehtinyt lähettää viestin rikoksessa todistajana kuullulle henkilölle. Nainen kertoi, että miehen luona on "hirveää".

Hän viestitti myös, että mies oli käynyt häntä kurkusta kiinni, riisunut hänet, lyönyt ja raiskannut. Kun mies oli palannut vessasta, hän oli ottanut uhrin puhelimen ja laittanut sen lipaston päälle.

Seuraavana aamuna nainen oli soittanut samalle todistajana kuullulle henkilölle, kun mies oli käymässä kaupassa. Treffikumppaneiden tarkoituksena oli alkujaan viettää aikaa sunnuntaihin saakka, mutta mies oli vienyt naisen takaisin kotipaikkakunnalleen seuraavana päivänä lauantaina.

Nainen oli kehittänyt syyn, jonka varjolla hän pääsi pois.

Lue myös: Lahden epäilty sarjaraiskaaja vaani humalaisia naisia ja tarjosi kyydin kotiin: "Uhrit ovat ihan tavallisia suomalaisia naisia"

Oikeus: ei epäilyksiä syyllisyydestä

Todistajana kuultu henkilö kertoi oikeudessa, että hän oli myöhemmin samana päivänä mennyt uhrin luokse tämän kotiin, suosittanut häntä soittamaan hätäkeskukseen ja vienyt sairaalaan.

Nainen oli oli tehnyt perjantain tapahtumista rikosilmoituksen seuraavan viikon tiistaina ja käynyt useita kertoja lääkärissä vammojensa vuoksi.

Todisteina oikeudessa käytiin läpi muun muassa hätäkeskuspuhelu sekä miehen ja naisen välistä viestinvaihtoa.

Miehen kertomukset olivat oikeuden mukaan ristiriidassa uhrin kertomusten kanssa. Vastaajan fyysiset vammat tukivat oikeuden mukaan hänen kertomuksiaan siitä, mitä miehen luona oli tapahtunut. Miehen syyllisyydestä ei oikeuden mukaan jäänyt varteenotettavaa epäilyä. 

Oikeuden mukaan raiskaus oli kokonaisuutena arvostellen törkeä erityisen nöyryyttäävän tekotavan,  pitkäkestoisuuden ja teosta aiheutuneiden fyysisten ja henkisten seuraamusten perusteella. 

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä raiskauksesta ja salakatselusta. Lisäksi hänen pitää maksaa uhrille noin 18 000 euron korvaukset kivusta, särystä, tilapäisestä haitasta ja loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. 

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Tuomitun nimi poistettu jutusta 7.3. tuomion pituuteen perustuen.

Lue myös: Teinityttöjen illanvietto muuttui painajaiseksi – nuori mies tarjosi kannabista, raiskasi ja käytti hyväksi

Tuoreimmat aiheesta

Seksuaalirikokset