Jari-Matti Latvalan johtama Toyotan rallitalli suunnittelee uuden testialueen perustamista Jyväskylän Kuohulle.
Toyotan testialue sijaitsi viime kaudella kahdessa eri paikassa, kun tehdastallin kuljettajat ajoivat omat testirupeamansa eri paikassa kuin japanilaiskuski Takamoto Katsuta. Tällä kaudella testialue on kokonaan yhdessä sijainnissa. Tulevaisuudessa Toyota haluaa oman kokonaan suljetun alueen, kun aiemmin tiimi on käyttänyt julkisia teitä.
– Toyota on Kuohulta varannut maa-alueen, ja olemme miettineet, että rakennettaisiin sinne omat testitiet. Siellä on sellaista metsäautoteiden pohjaa, jonne omat testitiet voisi rakentaa, tallipomo Latvala valottaa MTV Urheilulle.
Oma suljettu testialue vapauttaisi toimintaa entisestään ja helpottaisi projektia ylipäätään.
– Nyt on nähty, että Suomessa testaaminen on tärkeää. Oma testialue on tullut entistä tärkeämmäksi, Latvala sanoo viitaten kilpailijatalli Hyundain Jämsän tukikohtaan sekä MM-sarjan uusiin testirajoituksiin.
– Meillä on hyvä paikka tälläkin hetkellä, mutta onhan siinä omat rajoitteensa. Kaikki tiet ovat aina suljettava ja muu liikenne huomioitava. Myös tienhoito on hoidettava, minkä myötä testaamista on välillä myös rajoitettava. Jos sinulla on oma testialue, voit käyttää sitä milloin haluat.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvalan johtama Toyota välttämässä sudenkuopan – näin toistuviin ongelmiin on reagoitu: "Enemmän on kyse siitä"
Toyotan varaaman maa-alueen täytyy olla varsin suuri, sillä sääntöjen puitteissa testitietä saa omalla alueella olla 12 kilometrin verran.
– Kyllä sen iso alue tarvitsee olla, se pitää paikkansa. Tällaista me olemme suunnitelleet, Latvala summaa.
Suomessa on testattu perinteisesti soralla, mutta oma suljettu alue mahdollistaisi jopa pienen asvalttitien rakentamisen.
– Sanotaan näin, että kaikki on mahdollista ja kaikkea voi suunnitella sekä haaveilla. Sehän olisi toki ideaalitilanne, että olisi myös asvalttia, joku pikku pätkä edes, Latvala myöntää.
– Onhan esimerkiksi M-Sportilla (englantilainen yksityistiimi) oma rata siellä heidän työpajansa vieressä. Eihän asvalttitie poissuljettu vaihtoehto ole, mutta ensimmäinen lähtökohta on saada soratie. Ideaalitilanne olisi totta kai, että olisi kaikki vaihtoehdot käytössä omalla testialueella.